Elämme vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta ratkaisevia vuosia. Ellei ilmakehää lämmittävien päästöjen kasvua saada maailmanlaajuisesti taittumaan jyrkkään laskuun vuosikymmenessä ja vähennettyä murto-osaan nykyisestä lähivuosikymmeninä, saadaan heittää hyvästit vakaalle maailmantaloudelle, köyhyyden vähentämistavoitteille, vesi- ja ruokaturvalle ja joka kolmannelle maalla elävälle kasvi- ja eläinlajille sekä varautua kasvaviin pakolaisvirtoihin.
Launch multimedia
introduction
Ensi
vaalikaudella tehdään isoja päätöksiä - mutta
millaisia?
Vuosina 2007 - 2009
maailman valtioiden tulee löytää yhteisymmärrys uusista ja kattavista
kansainvälisistä päästövähennyssitoumuksista ja toimenpiteistä YK:n
ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan alla. EU:lla on erityinen rooli
tämän prosessin eteenpäin viejänä. Maaliskuussa Suomessa valittavien
kansanedustajien ja ministereiden eteen tulee siis isoja päätöksiä ja
siksi olisi syytä varmistaa, että valituksi tulee ehdokkaita, joilla on
rohkeutta tarttua ilmastonmuutoksen haasteeseen ja mahdollistaa
välttämättömät, mittavat
päästövähennykset.
Suomesta
ilmastoystävällisen yhteiskunnan esimerkkimaa
Vaikka Suomen osuus maailman kokonaispäästöistä
on pieni, ovat väestömäärään suhteutettuna päästömme pahimmasta päästä.
Siksi meillä - kuten muilla vastaavilla teollisuusmailla - on erityinen
velvollisuus leikata päästöjämme ja pian. On vaikea vaatia Intialta
mittavia päästövähennyksiä niin kauan kun päästöt henkeä kohden ovat
meillä liki kymmenkertaiset Intiaan nähden.
Suomi on
yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista, jolla on vankka
teknologinen osaaminen ja mittavat uusiutuvan energian varat. Suomella
olisi siten erityisen hyvät edellytykset osoittaa ilmastoystävällinen
yhteiskunta mahdolliseksi. Kehittämällä ja kaupallistamalla
teknologioita, jotka soveltuvat myös kehittyvien maiden
energiatarpeisiin voimme näytellä kokoamme suurempaa roolia
kansainvälisissä ponnisteluissa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Meillä on tieto, taito ja varaa, mutta löytyykö
riittävästi poliittista tahtoa? Äänestämällä ilmastonmuutoksen haasteet
vakavasti ottavaa poliitikkoa ja/tai puoluetta vaikutat siihen,
millaista ilmastopolitiikka meillä seuraavien neljän vuoden aikana
tehdään.