Miltä maailmanlaajuinen ydinvoimabuumi näyttäisi?

Perusteena ydinvoimaloiden rakentamiselle esitetään ilmastonmuutoksen torjuminen ja sähkön riittävyyden turvaaminen. Visiossa ydinvoiman osuus maailman sähköntuotannossa kasvaisi 6-9 prosenttiyksikköä ja osuus koko energiankulutuksesta alle 4 prosenttiyksikköä. Tuloksena olisi ainoastaan 3-4 prosentin vähennys maailman kasvihuonekaasupäästöissä verrattuna kehitykseen ilman toimia.

Mietitäänpä hetki, mitä tämän 3-4 prosentin päästövähennyksen saavuttaminen tarkoittaisi käytännössä.

1. Uusia reaktoreita – nopeasti!

Maailman nykyiset ydinvoimalat rakennettiin pääosin 1970- ja 1980-luvuilla. Ne suunniteltiin toimimaan alle 40 vuoden ajan. Nyt useimpien käyttöikää on jatkettu, mutta siitä huolimatta noin puolet nykyisistä reaktoreista tulee käyttöikänsä päähän vuoteen 2030 mennessä. 2020-luvulla noin 10-20 reaktoria vuodessa poistettaneen käytöstä.

Viime vuosina maailmassa on otettu käyttöön noin kaksi uutta ydinvoimalaa vuodessa. Tätä taustaa vasten ydinvoimakapasiteetin kaksinkertaistaminen vaikuttaa valtaisalta haasteelta: 2020-luvun lopulla reaktoreita pitäisi ottaa käyttöön enemmän kuin yksi viikossa. Tyypillinen ydinvoimahanke kestää vähintään 10 vuotta, mikä tarkoittaa, että jo vuonna 2015 pitäisi aloittaa yksi hanke viikossa.


Ydinvoimaloita tarvitaan hurja määrä, jotta ydinvoimalla saavutettaisiin 3-4 prosentin päästövähennys. (PowerPoint -esitys löytyy kokonaisuudessaan täältä).

2. Lisää ydinjätettä

Ydinreaktorien käyttöaikanaan tuottaman korkea-aktiivisen ydinjätteen kokonaismäärä lähes kolminkertaistuisi, jos oletetaan että kaikki rakennetut reaktorit toimisivat koko suunnitellun elinikänsä ajan. Vuodelle 2030 esitetyn ydinvoimatuotannon toteutuessa tarvittaisiin Yhdysvalloissa Yucca-vuoren sisään suunnitellun kokoinen ydinjätehauta kerran kolmessa vuodessa tai Olkiluotoon suunnitteilla olevan kokoinen ydinjätehauta kahden kuukauden välein.

3. Uusia ydinvoimamaita

Jos ydinvoimaa aiotaan tosissaan käyttää ilmastonmuutoksen torjumiseen, sitä pitää rakentaa maihin, joissa sähkön kulutus kasvaa nopeasti. Maailman energiajärjestön IEA:n laskelmissa maailman ydinvoimakapasiteetin kaksinkertaistamisesta kaksi kolmannesta uudesta kapasiteetista rakennettaisiin teollisuusmaiden ulkopuolelle.

Käytännössä ydinvoiman määrä kehitysmaissa kasvaisi viisinkertaiseksi. Monet näistä maista ovat teollisuusmaita alttiimpia luonnonkatastrofeille, kuten maanjäristyksille ja hurrikaaneille. Turvallisuuskulttuuri on usein heikko ja usein maat ovat myös poliittisesti epävakaampia. Yksi esimerkki on Pakistan, maa jolla on sekä ydinvoimaa että ydinaseita, ja joka on toistuvasti ollut sisällissodan partaalla. Mm. Romaniassa ja Indonesiassa taas suunnitellaan ydinvoimalaa maanjäristysalueelle.

Ilmastonmuutos tuo mukanaan myös uusia uhkakuvia ydinvoimaloille. Äärimmäisten sääilmiöiden voimistuminen, helleaallot, puute vedestä ja merenpinnan nousu voivat aiheuttaa uusia riskejä.

Kaikki nämä uhat korostavat sitä, että ydinvoiman käyttö edellyttää yhteiskunnan vakautta erittäin pitkällä aikavälillä. Ydinteollisuus puhuu luottavaisesti ydinjätehaudoista, jotka suljettaisiin vuonna 2120. Voimmeko todella sanoa rehellisesti, että meillä on mitään käsitystä siitä, millainen maailma on sadan vuoden kuluttua?

Ainoa asia, jonka varmasti tiedämme on se, että ydinjäte on edelleen jäljellä.

4. Lisää ydinaseita

Ydinvoimateollisuus on puoli vuosisataa lupaillut ydinenergian ja ydinaseiden erottamista toisistaan, mutta yhteys niiden välillä on nyt voimakkaampi kuin koskaan. Kasvavalla joukolla maita ja organisaatioita on mahdollisuus hankkia ydinaseita ja niihin tarvittavia materiaaleja. Esimerkiksi Kiina, Etelä-Afrikka, Intia, Pakistan ja Pohjois-Korea ovat yksi toisensa jälkeen hankkineet ydinaseen ydinvoimaohjelman varjolla.

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtajan Mohammed El Baradein mukaan ydinsodan uhka ei ole koskaan ollut niin suuri kuin nyt. Kahdeksan tai yhdeksän nykyisen ydinasevaltion lisäksi 30-40 maata pystyy halutessaan valmistamaan ydinaseen lyhyessä ajassa. Tämä luo kansainvälisen turvallisuuden kannalta aivan uudenlaisia uhkakuvia.

Suomen Säteilyturvakeskuksen ydinmateriaalien valvonnasta vastaavan johtajan Tero Varjorannan mukaan onkin vain ajan kysymys, milloin terroristit saavat käsiinsä ydinaseen tai likaisen pommin. Ydinvoimaa rakennetaan lisää, ydinmateriaaleja kertyy ja valvonta ei toimi.

Radioaktiivisten aineiden salakuljettaminen on lisääntynyt nopeasti. Vuosina 2002-06 paljastui yli 300 likaiseen pommiin kelpaavien materiaalien salakuljetusyritystä, suurin osa Euroopassa. Salakuljetus kaksinkertaistui edellisiin seitsemään vuoteen verrattuna ja oli nopeassa kasvussa myös vuoden 2002 jälkeen. Ydinmateriaalien ja -aseiden hankkimista yrittäneisiin organisaatioihin kuuluu Al-Qaida.

5. Uraanikaivos joka kuntaan?

Mitä kansainvälinen ydinvoimabuumi merkitsisi uraanin tarpeelle? Tällä hetkellä vain 60 prosenttia maailmassa käytetystä ydinpolttoaineesta tulee kaivoksista – loppu on peräisin ydinaseiden hävittämisestä, varastoista sekä pienemmässä määrin käytetyn polttoaineen jälleenkäsittelystä. Suurin osa näistä varastoista ehtyy ennen vuotta 2030, mikä tarkoittaa että uraanikaivosten, malminrikastamojen ja uraanin väkevöintilaitosten määrää täytyy kasvattaa huomattavasti jo nykyisten voimaloiden uraanin tarpeen tyydyttämiseksi.

Jeff Combsin, uraanin maailmanmarkkinoita seuraavan Ux-konsulttiyhtiön toimitusjohtajan mukaan “ydinpolttoaineen tuotantoketju on hyvin haavoittuvassa tilassa ja kohtuullinenkin kysynnän kasvu ydinvoiman käytön lisääntyessä uhkaa paljastaa tuotantokapasiteetin rajoitteet.”

Jos maailman ydinvoimakapasiteetti kaksinkertaistetaan tässä tilanteessa, polttoaineen tuotannon kasvuvauhdin pitää olla ennennäkemätön. Uusien kaivosten ja malminrikastamoiden tarve olisi kaksi kertaa nykyisen kapasiteetin suuruinen vuonna 2020 ja kolme kertaa nykyisen suuruinen vuonna 2030. Uusia kaivosalueita jouduttaisiin avaamaan vuosittain ja mitä luultavimmin myös uraanin väkevöintilaitoksia pitäisi avata uusiin maihin, jotka pääsisivät näin käsiksi myös ydinasemateriaaliin.
 
Uraanin hinnan herkkyydestä saatiin osoitus, kun hinta 13-kertaistui neljässä vuodessa 2003-2007. Jos uraanin kysyntä kasvaa jatkossa nopeasti, hinta nousee edelleen. Tämä luo valtavan paineen avata uusia uraanikaivoksia eri puolilla maailmaa, ennen kaikkia köyhissä maissa ja alueilla.

6. …vai jälleenkäsittelyllä entistä vaarallisempaa polttoainetta?

On hyvin todennäköistä, että uraanin tuotanto ei pysyisi kysynnän kasvun perässä.  Hinnan nousu ja uraanin saatavuuden turvaaminen tekisi ydinjätteen jälleenkäsittelystä nopeasti paljon nykyistä houkuttelevampaa.

Esimerkiksi Suomen Säteilyturvakeskuksen johtaja Jukka Laaksonen sanoo Loviisan Sanomissa:

”Uraanin kysyntä kasvaa ja maailmalla ryhdytään laajamittaisesti kierrättämään käytettyä ydinpolttoainetta jälleenkäsittelylaitoksilla. […] Uraanin kierrätys lähtee ennen pitkää joka tapauksessa käyntiin. Ilman kierrätystä uraani loppuu, mutta kierrätyksen kanssa sitä riittää loputtomiin“.

Laaksonen uskoo, että Suomen käytettyä ydinpolttoainetta ei loppusijoiteta kallioperään, vaan se lähetetään Eurooppaan jälleenkäsiteltäväksi.

Jos vuonna 2030 tarvittavien uraanikaivosten määrä haluttaisiin vähentää vain kaksinkertaiseksi nykyiseen verrattuna, täytyisi rakentaa 50 uutta Iso-Britannian Sellafieldin tai Japanin Rokkashon jälleenkäsittelylaitoksen kokoista yksikköä.

Jälleenkäsittely ja ydinaseet

Mikä jälleenkäsittelyssä sitten on vikana? Prosessissa korkea-aktiivisen ydinjätteen sisältämä plutonium erotetaan muusta polttoaineesta. Plutonium on hengitettynä tai nieltynä yksi maailman vaarallisimmista aineista ja sitä voidaan käyttää ydinaseen tai radioaktiivisuutta levittävän ns. likaisen pommin valmistamiseen. Toimivassa ydinvoimalassa syntyy ydinaseeseen tarvittava määrä plutoniumia noin kolmessa päivässä. Jälleenkäsitelty uraani-plutonium-seospolttoaine (MOX) on huomattavasti vaarallisempaa kuin ydinvoimaloissa nykyisin käytetty uraanipolttoaine.

Ydinjätteen jälleenkäsittelyn kymmenkertaistaminen kasvattaisi räjähdysmäisesti maailman merillä ja maanteillä liikkuvan korkea-aktiivisen ja asekelpoisen ydinmateriaalin määrää. Yksityiset yritykset käsittelisivät niin suuria määriä ydinmateriaaleja, että laajamittaisen ydinkatastrofin aiheuttamiseen tarvittava määrä plutoniumia voisi kadota huomaamatta jo mittausvirheiden takia.

Jälleenkäsittely ja radioaktiiviset päästöt

Jälleenkäsittelylaitosten rutiinitoimintaan liittyy myös korkeat radioaktiiviset päästöt ja niissä on usein havaittu vuotoja tai sallittua suurempia päästöjä. Esim. Japanin Rokkashon jälleenkäsittelylaitoksen radioaktiivisten päästöjen arvioidaan aiheuttavan maailmanlaajuisesti jopa 15 000 syöpäkuolemaa laitoksen toiminta-aikana. Laitos jälleenkäsittelee 10-15 reaktorin jätteet.

Uusien ydinreaktorien tuottaman korkea-aktiivisen ydinjätteen jälleenkäsittely on ongelmallisempaa kuin vanhempien reaktorien, sillä uusissa reaktoreissa polttoainetta säteilytetään enemmän, jolloin syntyy enemmän myös niitä radioaktiivisia aineita, joiden takia ydinjäte on vaarallista.

Miten Suomi tähän liittyy?

Suomeen suunnitteilla olevat uudet ydinvoimahankkeet ovat vahvan kansainvälisen kiinnostuksen kohteena.

Olkiluoto on ollut ydinvoimateollisuuden tärkein markkinointityökalu viime vuosina, kaikilla mantereilla. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on kiertänyt markkinoimassa Suomeen rakennettavaa ranskalaista reaktoria mm. Pohjois-Afrikassa, Lähi-Idässä, Kiinassa ja Brasiliassa. Olkiluodon ydinvoimalatyömaahan kävi viime vuonna tutustumassa mm. yksi EU-komissaari, yhdeksän ministeriä, 47 suurlähettilästä ja muutama sata parlamentaarikkoa.

Säteilyturvakeskuksen johtajan Jukka Laaksosen mukaan

“on järkyttävää, miten nämä kehitysmaat ovat innostuneet asiasta. Meilläkin on käynyt chileläisiä, turkkilaisia, egyptiläisiä, saudeja, arabiemiraatteja, malesialaisia, vietnamilaisia, indonesialaisia ja thaimaalaisia, jotka kehuvat ryhtyvänsä pian rakentamaan ydinvoimaa. […] Suomen ydinvoimapäätöksen jälkeen STUK on suorastaan ruuhkautunut eri maiden ydinvoimaturistien tulvaan.“

Toisin sanoen..

Ydinvoiman lisääminen olisi maailmanlaajuista uhkapeliä jossa panokset ovat suuret mutta voitettavaa on vähän.