Riisi

Riisi on myös yksi maailman eniten viljellyistä kasveista soijan, maissin ja vehnän lisäksi. Riisiä kasvatetaan ihmisten tekemillä vesitetyillä pelloilla ja sen viljelyyn kuluu yli kolmannes maailman kasteluvedestä. Riisipellon runsas kosteus ja ilmakehän nouseva hiilidioksidipitoisuus mahdollistavat mätänemisen, jonka seurauksena syntyy metaanipäästöjä, jotka edistävät ilmastonmuutosta. Maailman vesivarastojen huvetessa sekä lämpötilan noustessa riisin viljely hidastuu ja metaanipäästöjä syntyy entistä enemmän. Noin 10% ihmisten aiheuttamista metaanipäästöistä syntyy riisin viljelystä ja noin 1,5% kaikista kasvihuonekaasupäästöistä syntyy riisipelloilla. Riisin ilmastovaikutus on noin kymmenen kertainen perunaan verrattuna.

Riisiä tuotetaan vuosittain yli 600 miljoonaa tonnia ja Suomessa riisiä kulutetaan yli 30 miljoonaa kiloa eli lähes 6 kg henkeä kohden vuosittain.

 

20. huhtikuuta 2018

Riisiviljelmiä © Andri Tambunan

 

Uusimmat päivitykset

 

Kesämenu: kuivunutta soijapapua ja vettynyttä perunaa

Blogimerkintä Heikki Lindfors | heinäkuu 30, 2012

Viimeisen parin viikon aikana mediassa on ollut paljon uutisia äärimmäisistä sääilmiöistä, ja niiden vaikutuksista tämän kesän satoihin.  Yhdysvaltojen keskilännessä kuluva kesä on ollut ennätyksellisen kuuma. Yli 35 asteen...

Pellot päästölähteistä hiilinieluiksi

Blogimerkintä Sampo Rouhiainen | toukokuu 23, 2012

Ruoantuotanto on yksi suurimmista ihmisen aiheuttamista ilmastopäästölähteistä. Ilmastoa lämmittävät varsinkin karjatalouden tuottama metaani ja metsien raivaaminen maatalousmaaksi. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös pellot...

Löydä ehdokas jolle ympäristösuojelu on tärkeää

Blogimerkintä Veera Juvonen | huhtikuu 14, 2011

Eduskuntavaalit ovat sunnuntaina! Vielä ehdit löytää ehdokkaan, jolle ympäristönsuojelu on tärkeää. Greenpeacen vaalikoneessa näet ehdokkaat järjestyksessä ympäristömyönteisimmästä asenteesta kielteisimpään. Ehdokkaat on...

Kaksi avointa kysymystä Neste Oilille

Blogimerkintä Maija Suomela | tammikuu 14, 2011

Neste Oil heräsi tänään kommentoimaan nimeämistään yhdeksi maailman vastuuttomimmista yhtiöistä. Kaksi kysymystä Neste Oilille: Sanotte, että ”Neste Oilin osalta ei ole olemassa nimeämistä tukevia, mitattavia faktoja, koska...

Brasilian ilmastolupaukset Poznanin alla

Blogimerkintä sini | joulukuu 2, 2008

Jos maankäytöstä seuraavat kasvihuonekaasupäästöt otetaan huomioon, kuuluu Brasilia maailman viiden eniten päästöjä aihettavan maan joukkoon. Valtaosa Brasilian päästöistä syntyy trooppisten sademetsien raivaamisesta ja niihin...

1 - 5 5 tulokset.

Aiheet