Biopolttoaineet - Ei sademetsää tankkiin

Biopolttoaineiden kysynnän kasvu tuhoaa kiihtyvällä tahdilla sademetsiä. Sademetsien tuhoutuminen hävittää luonnon monimuotoisuutta, aiheuttaa valtavat ilmastopäästöt ja loukkaa alkuperäiskansojen ihmisoikeuksia.

Ihmiskunnan täytyy vastata valtavaan haasteeseen ja pysäyttää ilmastonmuutos. Tämä tarkoittaa energiantuotannon ja -kulutuksen mullistamista ja edellyttää ripeää siirtymistä fossiilisista energiamuodoista uusiutuvan energian käyttöön – myös liikenteessä. Bioenergialla on merkittävä rooli uusiutuvan energian lisäämisessä. Tämän vuoksi tällä hetkellä käydään laajaa ja kriittistä keskustelua bioenergian ja erityisesti biopolttoaineiden kestävyydestä.

Tutkimustieto ja sitä myötä huoli biopolttoaineiden epäsuorista maankäyttövaikutuksista on lisääntynyt.

• Epäsuoralla maankäyttövaikutuksella (indirect land use changes, ILUC) tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa viljelymaata siirretään ruoantuotannosta biopolttoaineisiin. Ruoka on silti viljeltävä.

• Tarvitaan lisää viljelymaata, jota saadaan kuivaamalla soita tai raivaamalla ja kaskeamalla metsiä pelloiksi.

• Metsien hävittäminen uhkaa monia lajeja ja samalla syntyy paljon ilmastopäästöjä. Puihin, maahan tai turpeeseen sitoutunut hiili vapautuu ilmastoon. Metsäkadon aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt kiihdyttävät entisestään ilmaston lämpenemistä.

• Tutkimukset näyttävät yhä selvemmin, että nykyisillä lisää viljelypinta-alaa vaativilla biopolttoaineilla päästöt voivat olla selvästi fossiilisia pahemmat. Tämä selviää myös esimerkiksi Euroopan komission teettämistä tutkimuksista.

Suomalainen valtionyhtiö Neste Oil on maailman suurimpia palmuöljyn käyttäjä. Suurin osa palmuöljystä käytetään elintarvike- ja kosmetiikkateollisuudessa, mutta suomalaisen Neste Oilin johdosta tälle ruokaöljylle on yhä enemmän kysyntää myös polttoaineiden raaka-aineena. Kasvava kysyntä polttoaineeksi pahentaa jo ennestään katastrofaalista tilannetta tuotantoalueilla.

Palmuöljyn ja muiden lisää viljelypinta-alaa vaativien raaka-aineiden käyttö polttoaineena ei ole kestävä ratkaisu:

• se pahentaa ilmastonmuutosta;
• rikkoo ihmisoikeuksia ja
• tuhoaa sademetsiä.

Palmuöljystä valmistetun polttoaineen koko elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat pahemmat kuin fossiilisten polttoaineiden ja uusi kysyntä polttoaineiden raaka-aineeksi pahentaa ennestään katastrofaalista tilannetta palmuöljyn tuotantoalueilla.

Anna palautetta Neste Oilille

Uusimmat päivitykset

 

Tutkijat varoittavat biopolttoaineiden piilopäästöistä

Lehdistötiedote | lokakuu 10, 2011 at 14:48

Yli 150 kansainvälistä tutkijaa talouden, ilmaston ja ekologian aloilta ovat lähestyneet Euroopan komissiota kirjeellä, jolla varoitetaan biopolttoaineiden piilopäästöistä. Euroopan Unioni ajaa huomattavaa uusiutuvan energian käytön lisäämistä...

Tutkijat varoittavat biopolttoaineiden piilopäästöistä

Blogimerkintä Sini Harkki | lokakuu 10, 2011

Yli 150 talouden, ilmaston ja ekologian alan tutkijaa varoittaa kirjeellään Euroopan komissiota biopolttoaineiden ilmastopäästöjen sivuuttamisesta. EU velvoittaa jäsenmaita lisäämään uusiutuvan energian käyttöä liikenteessä ja...

Mattel ja Barbie sitoutuvat lopettamaan metsätuhon

Blogimerkintä Laura Kenyon | lokakuu 5, 2011

Ken ei kommentoi huhuja paluusta yhteen Barbien kanssa Tiedämme että eroaminen on rankkaa, varsinkin kun eroon liittyy salaisuuksia. Barbie ja Ken erosivat kesäkuussa, kun Kenille paljastui että Barbie tuhosi sademetsää saadakseen...

Palmuöljydieselillä et maailmaa pelasta

Blogimerkintä Juha Aromaa | syyskuu 29, 2011

Vaikka laittaisit tankkiin palmuöljydieseliä, sinusta ei tule maailman pelastajaa. Eikä varsinkaan silloin. Sitä mieltä on myös kuluttaja-asiamies. Kuluttajaviraston verkkolehti kertoo löysistä ympäristöväitteistä ja Neste Oilin...

Neste Oil viestinnän ja mielikuvien karikoissa - arseenikohusta palmuöljyyn

Blogimerkintä Maija Suomela | syyskuu 28, 2011

Neste Oilin viestintä-, markkinointi- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Osmo Kammonen piti tänä aamuna Markkinointiviestinnän viikon seminaarissa esitelmän ” Voiko öljy-yhtiö olla vastuullinen? Neste Oil viestinnän ja mielikuvien...

Helsingin seudun bussit viimein pois Indonesian sademetsistä?

Blogimerkintä Maija Suomela | syyskuu 22, 2011

Pääkaupunkiseudun kaupunginvaltuutetut ja Helsingin Seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n hallituksen jä senet ovat muutaman vuoden ajan seikkailleet Kaakkois-Aasian sademetsissä. Tänä syksynä Helsingin seudun julkinen liikenne on...

Kuollut Sumatran tiikeri

Kuva | elokuu 1, 2011 at 15:58

Metsänvartijat kantavat kuollutta Sumatran tiikeriä, joka löytyi ansasta APP:n akaasiaplantaasilta. Uhanalaisen Sumatran tiikerin elinalueita tuhotaan, jonka takia se joutuu siirtymään alueille joissa se kohtaa ihmisiä ja ansoja. Luonnossa elää...

Uhanalainen tiikeri kuolee ansaan Indonesiassa

Video | elokuu 1, 2011 at 10:45

Heinäkuu 2011 - Sumatran tiikeri jäi ansaloukkuun APP:n (Asia Pulp and Paper) mailla Indonesiassa. Pelastustiimi yritti nukuttaa tiikerin ja siirtää sen pois yhtiön mailta. Tiikeri kuoli pelastusyrityksen aikana.

Greenpeace testasi: metsäkatoa kiihdyttävät biopolttoaineet yleisiä ympäri Eurooppaa

Lehdistötiedote | heinäkuu 19, 2011 at 11:13

Autoilijat ovat tietämättään mukana sademetsien tuhoamisessa. Greenpeacen testaukset paljastivat, että suuri osa Euroopan huoltamoilla myytävästä biodieselistä on valmistettu kestämättömistä raaka-aineista. Greenpeace vaatii EU:lta välittömiä...

Hovioikeus oikaisi käräjäoikeuden tuomiota kansalaisaktivisteille

Blogimerkintä Maija Suomela | heinäkuu 1, 2011

Helsingin hovioikeus on tehnyt päätöksensä liittyen Greenpeacen aktivistien mielenosoitukseen Neste Oilin palmuöljynjalostamolla Porvoossa toukokuussa 2009. Aktivistit tuomittiin sakkoihin ja maksamaan palmuöljydieseltankkiin...

81 - 90 442 tulokset.