Sivu - marraskuu 9, 2010
Euroopan unionin uusiutuvan energian direktiivin (RES-direktiivi) perimmäinen tarkoitus on päästöjen vähentäminen, ei itseisarvoinen biopolttoaineiden käytön lisääminen. Biopolttoaineiden tuotanto on kehitysvaiheessa, ja sitä edistävät tukitoimet pitää suunnata ratkaisuihin, joilla saavutetaan todellisia päästövähennyksiä.
Oranki näyttää autoilijoille palmuöljydiesel-banderollia
EU on asettanut vuodelle 2020 tavoitteen nostaa uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin. Tavoitteeseen sisältyy kaikille jäsenmaille yhteinen liikenteen 10 prosentin uusiutuvan energian tavoite.
EU:ssa ollaan tarkistamassa biopolttoaineiden kestävyyskriteerejä niin, että ne kattavat tuotannon epäsuorat maankäyttövaikutukset (indirect land use changes, ILUC). Neste Oil vastustaa aktiivisesti lainsäädännön tiukentamista.
Greenpeacen ja muiden ympäristöjärjestöjen kanta on, että biopolttoaineille asetetaan parhaaseen tutkimustietoon perustuva, raaka-ainekohtainen päästökerroin arvioidun ILUC-vaikutuksen perusteella. Tähän tulokseen tuli myös tuore ICCT:n analyysi eri vaihtoehdoista. Kun tuotannon todelliset ilmastopäästöt huomioidaan, suurin osa kasviöljyihin perustuvista ensimmäisen sukupolven biopolttoaineista ei läpäisisi EU-lainsäädännön kestävyyskriteerejä.
Pitkän viivyttelyn jälkeen Euroopan komission odotetaan antavan esityksensä vuonna 2012. Neste Oil on aktiivisesti lobannut Brysselissä ja vastustanut biopolttoaineiden kestävyyskriteerien tiukentamista kattamaan epäsuorat maankäyttövaikutukset.
Greenpeace on kehottanut Neste Oilia lopettamaan palmuöljyn käytön jo ennen kuin lainsäädäntö pakottaa yhtiön siihen. Kannustamme yhtiötä myöntämään poikkeuksellisen ja merkittävän roolinsa muihin kasviöljyjen käyttäjiin verrattuna. Neste Oilin on aika luopua osallisuudestaan sademetsien tuhoamisessa, ilmaston muutoksen pahentamisessa ja ihmisoikeusrikkomuksissa. Metsien tuhoaminen ja ihmisten väkivaltainen siirtäminen plantaasien ei tuo hyvinvointia tuotantoalueilla, vaan päinvastoin pahentaa köyhyyttä ja suuntaa voitot suurten plantaasiyhtiöiden taskuihin.
Esimerkiksi:
- How green are biofuels? Jörn P. W. Scharlemann and William F. Laurance
Published in Science 4 January 2008:Vol. 319. no. 5859, pp. 43 – 44
- Biofuel plantations on forested lands: double jeopardy for biodiversity and climate. Danielsen, F., Beukema, H.,Donald, P.F., et al. in Conservation Biology, November 2008
http://www.cifor.cgiar.org/publications/pdf_files/Articles/AMurdiyarso0801.pdf
[1] Fargione J, Hill J, Hawthorne P. 2008. In Sciencexpress 7th February, 2008. http://www.sciencemag.org/cgi/content/abstract/1152747