Troolari Santo Padre nostamassa verkkoja Sisilian salmella Italiassa.

Eilen aamulla 4:30 lähdimme veneillämme seuraamaan kuinka Sisilialaisen, Favignanan kalastajat lähtivät kokemaan verkkojaan merelle. Mukanamme oli kuvausryhmä ja yhteistyössä kalastajien kanssa dokumentoimme tapahtumat. Kaksi tuntia nostivat kalastajat kahden kilometrin mittaista verkkoaan ja saalis oli muutama kilo kalaa ja pari alamittaista mustekalaa. Verkon kokemisen jälkeen seurasimme heitä aamukalatorille, jossa he möivät saaliinsa kauppiaille ja ravintoloitsijoille. Päivän saaliista ei kuulemma veneen polttoaineiden jälkeen jäänyt  mitään käteen.

Tämä on tänä päivänä valitettavan usein vallitseva asiain tila Euroopan vesien perinteisin menetelmin kalastavilla ammattikalastajilla. 

Arctic Sunrise on miehistöineen kolmen kuukauden mittaisella euroopan kiertueella, jonka tarkoituksena on levittää tietoa tavallisille ihmisille ja päättäjille Euroopan alueen katastrofaalisesta kala – ja kalastustilanteesta, sekä koota kestävää kalastusta harrastavat ammattikalastajat yhteen, jotta sanamme saisivat arvoisensa painon siellä missä päätökset tehdään, eli Euroopan parlamentissa. 

60% euroopan merialueiden kalakannoista on ylikalastuksen takia vaarassa hävitä kokonaan. Isojen  kansainvälisten troolareiden ja tuhoisien kalastusmenetelmien seurauksena on biodiversiteetin ohessa vaarassa myös kadota pitkään elänyt elinkeino. 80% euroopan alueen laivastosta on kestävää, perinteistä kalastusta harjoittavia venekuntia mutta he saavat saaliiksi ainoastaan 20% vuotuisesta saaliskiintiöstä. EU-varoin tuetut jättitroolarit ja muut ryöstökalastajat tyhjentävät pajatsoa dollarin kuvat silmissään ja ainoat tästä hyötyvät tahot ovat ne silinterihattuiset monopolimiehet kabineteissaan, joita vähät kiinnostaa biodiversiteetin säilyttäminen tai se että elinkeinon häviää perinteisiltä kalastajilta.

Vuotuiset kalastuskiintiöt ovat aivan liian suuria ja niiden täyttyminen varmistetaan tukemalla isoja laivastoja, jotka EU-rahoilla härveltävät meret tyhjäksi kalasta.

Onko tässä v****u mitään järkeä?! 

Me olemme täällä nyt yrittämässä saada asialle sen verran painoa, että kun Euroopan parlamentissa seuraavan kerran päätetään kalastuskiintiöistä ja tuista, ei tavallisen kalastajan ääntä ja kalakantojen hävikkiä voisi enää sivuuttaa. Tämä koko homma tarvitsisi nyt yhden Jasper Pääkkösen, joka heittäisi läjän tuulettimeen tavalla, jota ei voitaisi enää unohtaa.

Huomenna aamulla nousee ankkuri Sisiliassa ja kiertue jatkuu välimeren toiselle laidalle Barcelonaan. Toistaiseksi meininki on ollut erittäin hyvä ja olemme tavoittaneet tuhansia ihmisiä ja kalastajia. Kansallisten päättävien elinten johtajat ovat vierailleet työpajoissamme ja keskustelutilaisuuksissamme.  Rantoja pitkin käy tämä kiertue kohti Lontoota, kunnes kesäkuussa saavumme perille ja viestimme toimitetaan Brysseliin. Tavoistamme poikkeamatta, se viesti tullaan viemään perille tyylillä.

 

Martti Leinonen

2nd Mate

Arctic Sunrise