Olen seurannut kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja nyt kymmenen vuotta. Minulta kysytään aina silloin tällöin, että onko tässä nyt oikeasti mitään toivoa. Että uskonko tosissani siihen, että valtiot voisivat nyt yhtäkkiä, yli kaksikymmentä vuotta kestäneen aneemisen jankuttamisen ja tyhjien lupausten jälkeen päästä yhteisymmärrykseen niin suurista päästövähennyksistä, että vaarallinen ilmastonmuutos voitaisiin vielä torjua.

Nyt ollaan kehityspolulla, joka on ylittänyt ilmastotutkijoiden pahimmatkin ennusteet. Päälle pukkaa vielä finanssikriisiä ja joukkoirtisanomisia.

Kannattaako näin synkkien tulevaisuuskuvien valossa edes hankkia lapsia, jotkut jo kyselevät.

Kuulkaas ystävät. Nyt, jos koskaan sitä toivoa nimenomaan on - enemmän kuin koskaan aiemmin. Eikä tämä ole idealismia. Tämä on realismia.

Toisin kuin vuonna 1999, jolloin osallistuin ensimmäistä kertaa YK:n ilmastokokoukseen (ympäristöpolitiikan opiskelijana), ilmastonmuutos ei ole enää vain tutkijoiden, edelläkävijäpoliitikkojen ja ekohippien huolenaihe. Se on yksi kansainvälisen politiikan kuumimmista kysymyksistä. Aihetta on viime vuosina puitu korkeimmilla mahdollisilla areenoilla G8:sta YK:n turvallisuusneuvostoon, sillä ilmastonmuutos tunnistetaan nyt mitä suuremmissa määrin ihmisoikeus- talous- ja turvallisuusuhkaksi.

Nopeita, mittavia päästövähennyksiä vaativat nyt Poznanin kokouksen alla vaikutusvaltaiset, valtioiden rajat ylittävät ryhmät suursijoittajista ay-liikkeeseen ja uskonnollisiin johtajiin. Kööpenhaminassa vuoden päästä järjestettävä 15. osapuolikokous, jossa uusi, käänteentekevä sopimus on määrä solmia, tullaan käymään niin valtavan suurennuslasin alla, että päättäjille tuskin jää mahdollisuutta olla tekemättä radikaaleja päätöksiä.

Mutta miksi juuri nyt? Miksei sitten, kun talous on taas vähän paremmassa jamassa?


Parempaa tilaisuutta meille ei enää tule. Tutkijoiden mukaan meillä on seitsemän vuotta aikaa kääntää maailman päästöt nopeaan laskuun nykyiseltä kasvu-uraltaan, jos vaarallinen ilmastonmuutos halutaan kohtuullisella todennäköisyydellä torjua. Koska valtavat investoinnit eivät tapahdu käden käänteessä on päätökset päästövähennyksistä tehtävä nyt. Niitä investoijat juuri odottavat. Jokainen viivytelty vuosi vähentää katastrofien torjumisen mahdollisuuksia ja lisää torjumisen kustannuksia.

Sitä paitsi, yhä useammat talousasiantuntijat, sijoittajat ja johtavat poliitikot (mm. Obama, Barroso, Brown) painottavat, että juuri ilmastorajoitukset voivat osaltaan pelastaa maailmantalouden kriisistään. Ne kun avaisivat valtavat markkinat puhtaalle teknologialle ja loisivat näin työpaikkoja sekä parantaisivat kansantalouksien energiatehokkuutta ja energiaomavaraisuutta.

Joten kyllä, Poznanin ilmastokokouksen avajaispäivänä olen toiveikas. Täällä niitä käänteentekeviä päätöksiä ei tosin vielä tehdä, joten tämän kokouksen perusteella ei vielä kannata vetää johtopäätöksiä siitä, pystyvätkö päättäjät lopulta vastaamaan haasteisiin. Se mitataan ensi vuonna Kööpenhaminassa.

Jos haluat omalta osaltasi vauhdittaa käänteentekevän sopimuksen syntymistä, tule mukaan kansainvälisen ilmastotoimintapäivän Suomen tapahtumaan, joka meillä (sattuneesta syystä) järjestetään varsinaisen toimintapäivän aattuna, perjantaina 5.12. Tapahtumiin odotetaan kymmeniä, jopa satoja tuhansia ihmisiä yli 60 maassa!

Kaisa Kosonen

P.S. Omalta kohdaltani taidan miettiä lapsiasioita vasta Kööpenhaminan kokouksen jälkeen.

Poznanin ilmastokokouksen tunnelmia löydät myös ilmasto.orgista.