3. tammikuuta 2013

Shellin öljynporausalus Kulluk ajautui Sitkalidakin rantaan Alaskassa uudenvuodenpäivänä 2013. © US Coast Guard / Greenpeace

Viime vuoden loppu ja tämän vuoden alku ovat muuttaneet paljon taistelua Arktiksen suojelemiseksi vaaralliselta öljynporaukselta. Kolme suurta öljy-yhtiötä –  Total, Statoil ja ConocoPhillips - ovat vetäytyneet pohjoisimmista hankkeistaan. Shell on tunnetusti “keskeyttänyt” porausaikeensa Alaskan pohjoispuolella “kalliiden ja nolojen onnettomuuksien” jälkeen. Onneksi onnettomuudet eivät vaatineet ihmishenkiä eivätkä aiheuttaneet öljyvuotoja. Keskeytystä suunnitelmiin väitetään vapaaehtoiseksi, mutta siihen on varmasti vaikuttanut Yhdysvaltain sisäministeriön arvio Shellin toimista Arktiksella vuonna 2012, joka julkistettiin vain muutama päivä Shellin päätöksen jälkeen. Raportissa sisäministeriö osoitti riittämättömiä toimia viidella seitsemästä avainalueesta “turvallisen ja vastuullisen” öljynporauksen turvaamiseksi. Greenpeacen mielestä minkäänlainen öljynporaus ei voi olla turvallista ja vastuullista Arktiksella. Mutta joka tapauksessa kannattaa panna merkille, että Yhdysvaltain sisäministeriö on leimannut yhden öljyjätin toimet “riittämättömiksi”.

Silti niinkin myöhään kuin vuonna 2011 Shell kertoi - sopivan surulliseen ja alistuneeseen äänensävyyn - Greenpeacelle ja muille järjestöille tapaamisessa Iso-Britannian suurimpien eettisten rahastojen kanssa, että arktinen öljynporaus oli lähes varmaa ja etenisi väistämättä. Mitä siis tapahtui?

Todellisuudessa paljon oli jo tapahtunut, vaikka sijoittajat eivät olleet sitä huomanneet - tai jos olivat huomanneet, eivät ymmärtäneet. Ensinnäkin helpon öljyn aika oli ohi. Kansainväliset öljyjätit olivat menettäneet pääsyn suureen osaan jäljellä olevasta öljystä Lähi-Idän, Venäjän ja latinalaisen Amerikan kansallisille öljy-yhtiöille. Sen lisäksi jo vuonna 2010 nolon kohtalon kokenut entinen BP:n pääjohtaja Tony Hayward tiesi, että öljyn kulutus teollisuusmaissa oli jo saavuttanut huippunsa. Silti arktista öljynporausta suunnittelevien Shellin, BP:n, Statoilin ja ConocoPhillipsin oli vakuutettava osakkeenomistajansa, että vaarallinen - ja kallis - viimeisen öljypisaran havittelu viimeisestä koskemattomasta maailmankolkasta oli taloudellisen tuloksen takia oleellista. He korostivat tulevaisuuden kulutusennusteita, jotka esittivät sekä ympäristön että talouden kestokyvyn ylittäviä lukuja öljynkulutuksesta.

Mutta vaikka asia ei olisikaan valjennut sijoittajille - jotka olivat kiinnostuneet lyhyen tähtäimen massiivisista voitoista - hallituksille olisi pitänyt olla selvää, että öljy-yhtiöiden päästäminen Arktikselle tarkoitti sietämättömiä riskejä Arktiksen luonnolle ja maailman ilmastolle. Kun Iso-Britannian parlamentin ympäristötarkastuskomitea suositti hallitusta vaatimaan moratoriota arktiselle öljynporaukselle, hallitus kieltäytyi sanomalla kieroutuneesti, että arktinen öljy oli välttämätöntä ilmaston takia. Näin ei tietenkään ole, ja sen maailman hallitukset varmasti tietävät. Se ei olekaan asian ydin: vastustamalla öljynporausta Arktiksella hallitukset asettuvat maailman vaikutusvaltaisimpia yrityksiä vastaan.

Ehkä nyt aika on muuttumassa. Ja ironista kyllä se saattaa olla maailman pahimman rauhanaikaisen öljyvuodon, huhtikuussa 2010 tapahtuneen Deepwater Horizonin tuhon, ansiota. Meksikonlahdesta tuli öljyalan vitsaus, joka johti tiukentuneeseen arktisen öljynporauksen valvontaan ei ainoastaan Yhdysvalloissa mutta myös Euroopassa. Tämä taas johti kasvaviin kustannuksiin ja hankaluuksiin, kuten Shell havaitsi vuonna 2012, ja vähemmän houkuttelevaan ympäristöön sijoittajille, kuten sellaiset analyytikot kuin  HSBC,Credit Agricole, Natixis ja Société Générale  sekä vaikutusvaltaiset kommentaattoorit kuten Financial Timesin Nick Butler totesivat.

Kun taloudellinen oikeutus arktisille porausseikkailuille alkaa kadota, täytyy löytää muita oikeutuksia - ilmastonmuutos mukaan luettuna. Arktis lämpenee nopeammin kuin mikään muu alue maailmassa, mistä kertoo se, että tietokoneen hiiren keksimisen jälkeisenä aikana - kuten pohjoisnavalle juuri nyt hiihtävä James Turner asian ilmaisi - olemme menettäneet kolme neljäsosaa Pohjoisen jäämeren jäämassasta. Öljynkulutus, joka olisi riittävän suuri tehdäkseen arktisen öljynporauksen kannattavaksi, saisi aikaan katastrofaaliseen ilmastonmuutoksen, ei ainoastaan Greenpeacen mukaan vaan myös kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan. IEA myönsi, että kaksi kolmasosaa tunnetuista fossiilisten polttoaineiden varastoista on jätettävä maaperään, jos halutaan edes 50 prosentin todennäköisyydellä välttää katastrofaalinen ilmastonmuutos.

On onneksi todennäköistä, että eri tekijät jarruttavat ryntäystä riistämään Arktiksen luonnonvaroja. On vielä avoin kysymys, onko jarrutus riittävää, jotta onnettomuus vältetään. Mutta ehkä törmäys Arktiksella ei enää ole väistämätön...   

CHARLIE KRONICK
Kirjoittaja on Greenpeacen ilmastopoliittinen neuvonantaja Iso-Britanniassa, suomeksi tulkinnut Juha Aromaa