Hesarin juttu täsmäsuojelu

HS kertoo tänään SYKE:n tutkimuksesta, jonka mukaan paljon mainostettu metsälaki suojaa luontoarvoja surkeasti. Viime joulukuussa julkistetun tutkimuksen mukaan suurin osa kohteista rajataan liian pieniksi ja useimmissa tapauksissa kohteiden ominaispiirteet hakataan pilalle. Vain joka sadas uhanalaisten lajien esiintymistä sattuu metsäkeskusten rajaamille metsälakikohteille.

Julkisin varoin tehtyjen metsälakikartoitusten tulokset ovat salaisia. Tietoja ei anneta edes ympäristöviranomaisille. HS:n juttuun haastateltu metsäministeriön ylijohtaja kertoo, että salauspäätösten syynä on ympäristöjärjestöjen pelko. Pelätään kuulemma, että järjestöt löytäisivät enemmän arvokohteita kuin viranomaiset, ja tulisivat sitten "kettinkeineen paikalle".

Todellisuudessahan kyse on siitä, että metsäsektorilla sovittiin jo etukäteen ettei lakia tulla käytännössä noudattamaan, mutta tajuttiin että ympäristöjärjestöthän saattavat käydä tarkistamassa miten kohteita on hakattu. Siksi metsänomistajat ja metsäviranomaiset sopivat kaukonäköisesti, että lakikohteiden sijainti pidetään salassa. Vai pelättiinkö kenties, että ympäristöjärjestöt tulisivat kettinkeineen estämään metsälain rikkomista? Sellaista imagoriskiä metsäsektori ei tietysti halunnut. Onhan se mukavampaa rikkoa lakia rauhassa, ilman seurauksia.

SYKE:n tutkimus julkaistiin 12.12.2007. Metsäteollisuus kertoi samana päivänä tiedotteessaan, ettei Etelä-Suomen metsien suojelussa pidä hyväksyä esityksiä laajojen alueiden suojelusta, koska arvokkaat luontokohteet tulee suojeltua vapaaehtoisilla toimilla ja arvokkaiden elinympäristöjen säästämisellä...

Matti Liimatainen