Lehdistötiedote - joulukuu 1, 2006
Greenpeace ja WWF ilmoittivat perjantaina yhdessä monien eurooppalaisten järjestöjen kanssa pettymyksensä Euroopan kemikaalilainsäädännön (REACH) neuvottelutulokseen. Jos neuvottelutulos hyväksytään Euroopan parlamentin täysistunnossa joulukuun puolivälissä, se tarkoittaa, että myös erityisen haitallisia, muun muassa syöpää aiheuttavia kemikaaleja saa edelleen käyttää, vaikka niille olisi olemassa turvallinen vaihtoehto.
Banderolli EU-komission edessä REACH-neuvottelujen aikana.
Viime yönä parlamentin neuvottelijat hyväksyivät neuvoston
esittämän kompromissiesityksen, joka perustuu kemianteollisuuden
riittävän tehokkaaseen kontrollisysteemiin. Erityisesti Saksan
kemianteollisuus ajoi tätä ajattelumallia. Saksa tekikin töitä
kaikilla rintamilla sen puolesta, ettei vaarallisia kemikaaleja
kiellettäisi, vaan riittäisi, että teollisuus varmistaa, ettei
vaarallisia kemikaaleja pääse ympäristöön.
Valitettavasti viime vuosien aikana on käynyt selkeästi ilmi,
ettei teollisuus kykene estämään vaarallisten kemikaalien
leviämistä ympäröivään luontoon, lajeihin ja meidän ihmisten tai
jopa sikiöiden elimistöön. Kompromississa todetaan, että hakija voi
itse esittää kemikaalin korvaamista turvallisemmalla vaihtoehdolla.
Tämä valitettavasti kannustaa kemianyrityksiä jatkamaan vanhojen
haitallisten kemikaalien käyttöä turvallisten etsimisen sijaan.
Sopimus vahvistaa Euroopan neuvoston kannan viime joulukuulta,
jossa korvaavuus koskisi vain pysyviä ja biokertyviä kemikaaleja.
Kansalaisilla on myös oikeus saada tietoa siitä, onko
kulutustuotteissa tiettyjä vaarallisia kemikaaleja. Tämä oikeus
saada tietoa ei kuitenkaan koske kaikkia haitallisia kemikaaleja.
REACHin piti alunperin tilkitä suuria aukkoja kemikaalitietojen
verkossa ja luoda tehokas ja yhtenäinen järjestelmä kemikaalien
hallintaan. Nyt esitys on jättänyt tuhannet kemikaalit
tietovaatimuksen ulkopuolelle, eikä vaarallisten kemikaalien
korvaamisellekaan ole yhtenäistä järjestelmää. REACH lisää tietoa
testattavien kemikaalien turvallisuudesta, mutta kaikkiaan EU
menetti ainutlaatuisen mahdollisuuden suojella ihmisten ja
ympäristön terveyttä. Tästä on kiittäminen ennenkaikkea Saksan
vahvan kemianteollisuuden valtaa.
Suomi EU:n puheenjohtajamaana oli tiukassa paikassa vetäessään
neuvotteluja neuvoston puolesta. Järjestöjen mielestä ihmetystä
herättää se, miksi muut EU-maat eivät laittaneet Saksaa kuriin
tässä asiassa, ja minkälaisia lehmänkauppoja neuvottelujen
taustalle liittyy erityisesti suurten jäsenmaiden kesken.
Greenpeace ja WWF seuraavat REACHin vaiheet loppuun saakka.
Periaatteessa parlamentin täysitunnossa parlamentaarikot voivat
vielä vaatia tiukennuksia neuvoteltuun sopimukseen, vaikka
käytännössä tämä lienee hyvin epätodennäköistä.