6 Myyttiä uusiutuvasta energiasta

Uusiutuva energia on kannattavaa, toimivaa ja luotettavaa. Kaikki tarvittava teknologia on jo olemassa. Ainoastaan poliittinen tahto puuttuu. Tällä sivulla on listattu muutamia yleisimpiä uusiutuvaan energiaan liittyviä myyttejä. Selitämme myös miksi ne ovat todella vain myyttejä, eivätkä todellisuutta. 

Myytti 1

Uusiutuva energia on liian kallista.

Uusiutuva energia on halvempaa kuin hiili ja ydinvoima

Olipa kyseessä fossiilisia tai uusiutuvaa energiaa hyödyntävä laitos, sen rakentaminen maksaa. Fossiilisten polttoaineiden tapauksessa kustannukset eivät lopu siihen. Hiiltä täytyy ostaa, jotta on mitä polttaa. Lisäksi hiilikaivostoiminta aiheuttaa ympäristölle valtavia vahinkoja. Uusiutuvan energian tapauksessa näitä ongelmia ei ole, auringonvalo ja tuuli ovat ilmaisia ja ympäristöystävällisiä.

Hiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden käyttö energianlähteenä aiheuttaa lisäksi kustannuksia, jotka eivät näy sen markkinahinnassa. Hiilen hintaan ei ole lisätty esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisen kustannuksia, vesistöjen saastumista tai terveyskustannuksia. Hiilikaivostyöläisen ammatti Kiinassa on maailman vaarallisin ammatti. 

Jos noudatettaisiin ”saastuttaja maksaa” -periaatetta ja kaikki nämä ulkoiskustannukset lisättäisiin hiilen hintaan, olisi hiilen hinta arvioiden mukaan moninkertainen: tuotantovaiheessa kulutettu vesi, vesien saastuminen, terveysvaikutukset ja ilmastonmuutosta edistävät päästöt. 

 

Myytti 2

Uusiutuvat energianlähteet ovat edelleen scifiä, eivät totta.

Uusiutuvat energiantuotantomenetelmät ovat käyttövalmiita ja toimivat luotettavasti monissa maissa ympäri maailman.

Saksa saa jo 25% sähköstä uusiutuvista lähteistä. Tavoitteena on, että 80% tuotetusta energiasta on uusiutuvaa vuoteen 2050 mennessä. Lähde

Portugali tuotti yli 70% sähköstään uusiutuvilla vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä. Lähde 

Kiina tuotti vuonna 2012 pelkästään tuulella 100,4 miljardia kilowattituntia (eli enemmän kuin koko Suomen sähkönkulutus), vesivoimalla 864 miljardia kWh, aurinkosähkölläkin noin 3,5 miljardia kWh. Vesivoima mukaan laskettuna uusiutuvilla tuotettiin 19 % koko Kiinan sähköntuotannosta. Lähde 

 

Myytti 3

Uusiutuvat energiantuotantomenetelmät eivät voi tuottaa sähköä 24/7.

Avain jatkuvaan tuotantoon on useiden energialähteiden käyttö samaan aikaan. Aurinko- ja tuulienergian, vesivoiman ja biokaasun yhdistelmällä takaamme, että meillä on aina tarpeeksi tuotantoa vastataksemme kysyntään. 

Kun aurinko laskee, tuulienergian tuotanto yleensä kasvaa ja kun tuuli tyyntyy yhdellä alueella se yleensä vahvistuu toisaalla. Silloin kun energiaa tarvitaan eniten, tuotantoa voidaan vahvistaa biokaasulla ja vesivoimalla. Niillä voidaan vastata myös yhtäkkisiin sähkön kysynnän nousuihin.

 

Myytti 4

Suomen sähköverkko ei pysty käsittelemään uusiutuvaa energiaa. 

Suomen sähköverkko vaatii joka tapauksessa uudistusta, riippumatta käytetystä energianlähteestä. On paljon järkevämpää investoida uuteen järjestelmään, kuin tuhlata rahaa vanhaan, jossa tulee olemaan ongelmia jatkossakin. 

Mikä on Smart Grid eli älykäs verkko? Älykäs verkko pystyy yhdistämään useita energianlähteitä ja vuorottelemaan eri lähteiden ja tuotantolaitosten välillä. Näin voidaan taata jatkuva, sujuva sähköntuotanto. Älykäs verkko antaa mahdollisuuden rakentaa laajoille alueille levittyviä tuotantoverkostoja. Älykäs verkko mahdollistaa esimerkiksi sen, että omakotitalon katolle voidaan asentaa aurinkopaneelit ja niiden tuottama ylimääräinen energia voidaan syöttää verkkoon. 

 

Myytti 5

Uusiutuva energia vahingoittaa ympäristöä.  

Linnut: Se, että tuulivoimalat vahingoittavat lintuja, on yleinen perustelu tuulivoimaa vastustettaessa. Jos ympäristövaikutusarviot toteutetaan asianmukaisesti ja lintujen muuttoreitit otetaan huomioon, nämä ongelmat voidaan välttää. On erittäin tärkeää, että nämä arvioinnit tehdään lintujen turvallisuuden varmistamiseksi. Samalla on hyvä muistaa, että liikenne ja esimerkiksi vapaana liikkuvat kissat tappavat lintuja moninkertaisesti tuulivoimaan verrattuna. Lähde 

Melu: Tutkimukset osoittavat, että melua, ja erityisesti tuulivoimaloiden tuottamaa melua, koskevat valitukset ovat yleensä aiheettomia. Useimmissa tapauksissa kyseessä on esteettisestä haitasta johtuva valitus. Tutkimuksissa myös todetaan, että melua koskevat valitukset ovat vähentyneet kun paikalliset yhteisöt ovat saaneet tuloja uusituvan energian hankkeista. 

Maankäyttö: Alueita, joille on rakennettu tuulivoimaloita, voidaan jatkossakin käyttää ongelmitta maanviljelyyn ja karjan laiduntamiseen. Kansainvälisesti kokemukset ovat osoittaneet, että tuulivoimaloiden läheisyys ei vaikuta karjaan millään tavalla.

Uusiutuvien jalanjälki: Uusiutuva energia kuittaa hiilijalanjälkensä ja vieläpä melko nopeasti. Esimerkiksi aurinkopaneelit, paikasta riippuen, nollaavat hiilijalanjälkensä noin neljässä vuodessa.

 

Myytti 6 

Greenpeace haluaa sulkea kaikki hiilivoimalat heti huomenna.

Energiavallankumouksessa tarkoituksena on siirtyä vaiheittain uusiutuvaan energiaan. Se on suunnitelma siitä, miten Suomi voi vähentää riippuvuuttaan hiilestä samalla investoiden uusiutuviin. 

Siirtyminen täysin uusiutuvaan energiaan vaatii aikaa ja kolme askelta:

1. Energiatehokkuutta tulee lisätä. Sähköä tulee käyttää järkevästi, jotta saamme tehtyä enemmän käyttämällä aina vain vähemmän sähköä.

2. Investoinnit uusiutuviin täytyy aloittaa nyt ja niitä tulee lisätä ajan kuluessa. 

3. Investoinnit hiileen täytyy lopettaa ja hiilivoimaloita täytyy sulkea sitä mukaa kun ne vanhentuvat.

 

Mitä seuraavaksi? 

Suomessa tehdään investointeja uusiutuvaan energiaan, mutta ei läheskään tarpeeksi nopeasti. Uusiutuvan energian potentiaali Suomessa on valtava ja kaiken lisäksi uusiutuvan energian kehittäminen toisi tullessaan tuhansia työpaikkoja. Ei ole mitään parempaa aikaa Energiavallankumoukselle kuin juuri nyt!

Lisää tietoa Suomen Energiavallankumoussuunnitelmasta löydät täältä.

Uusimmat päivitykset

 

Kiina sulkee uusia hiilivoimaloitaan jo rakennusvaiheessa

Blogimerkintä hlammi | tammikuu 18, 2017

Kiinan ympäristöministeri pyysi taannoin erittäin poikkeuksellisesti kansalaisilta anteeksi sitä, että ilmansaasteita ei ole pystytty rajoittamaan tarpeeksi nopeasti. Kiinan presidentti Xi Jinping taas  puhui eilen  Davosin...

Ennustajat osuivat oikeaan vuosi sitten - entä nyt?

Blogimerkintä Juha Aromaa | tammikuu 1, 2017

Vuosi sitten kansainvälisen ilmasto- ja energiapolitiikan asiantuntijamme Harri Lammi ja Lauri Myllyvirta tutkivat uudenvuoden tinojaan ja arvioivat, mitä vuonna 2016 tapahtuu maailman ilmastopäästöille . Sekä Harri että...

Tonnikalan todellinen hinta

Blogimerkintä sharkki | lokakuu 11, 2016

Ravintoketjun yläpäässä elävä tonnikala on kalojen kuningas. Yli kolmimetriset sinievätonnikalat kiihdyttävät Ferraria nopeammin ja sukeltavat 250 metrin syvyyteen alle minuutissa. Vain yksi eläin on niille uhka: ihminen. ...

Taistelu mikrohelmiä vastaan jatkuu – Näin kosmetiikkayritykset reagoivat julkiseen...

Erikoisartikkeli | elokuu 25, 2016 at 14:35

Heinäkuussa Greenpeace Itä-Aasia julkaisi vertailun 30 kansainvälisen kosmetiikkayrityksen mikromuovin käytöstä. Julkinen paine toimi: useat yritykset sitoutuivat luopumaan mikrohelmistä täysin lähivuosien aikana.

4 tarinaa alkuperäiskansojen ilmastokamppailuista

Blogimerkintä oimmonen | elokuu 9, 2016

Kaivosyhtiöt, rasismi, kolonialismi, öljyteollisuus – alkuperäiskansat ympäri maailman joutuvat kamppailemaan monia asioita vastaan saavuttaakseen oikeudenmukaisuutta ilmastoasioissa. Kanadasta Hondurasiin, Brasiliaan ja...

Nyt on hyvä syy juhlia: Brasilian viranomaiset peruivat tuhoisan patohankkeen...

Erikoisartikkeli | elokuu 8, 2016 at 15:39

“Viimeisten kuukausien aikana me Greenpeacella vakaasti uskoimme, että ennemmin tai myöhemmin IBAMA:n on avattava silmänsä jättipadon ympäristövaikutuksille ja hankkeen kulttuurisille seurauksille.”, kirjoittaa Greenpeace Brasilian Amazon-vastaava...

Siemensin on haudattava patohankkeensa Amazonilla

Erikoisartikkeli | heinäkuu 6, 2016 at 11:07

Amazonin sademetsän sydämeen suunniteltu valtava pato vaikuttaisi haitallisesti niin alueella eläviin alkuperäiskansoihin kuin koko maapallon ilmastoon. Vaadimme Siemensiä luopumaan aikomuksestaan osallistua hankkeeseen.

Greenpeace mukana Munduruku-heimon kamppailussa Amazonin suojelemiseksi

Erikoisartikkeli | kesäkuu 17, 2016 at 11:44

Munduruku-heimo ja Greenpeace ovat yhdistäneet voimansa Brasiliassa merkitäkseen heimolle kuuluvat alueet Amazonin sademetsässä. Merkitsemisellä pyritään suojelemaan heimon kotiseudut patohankkeelta, jota suunnitellaan alueiden läpi kulkevalle...

New Yorkissa ja Helsingissä juhlittiin Pariisin sopimusta

Blogimerkintä Maija Suomela | huhtikuu 26, 2016

Pariisin ilmastosopimus avattiin allekirjoitettavaksi New Yorkissa perjantaina 22.4.2016 ja samana päivänä Helsingissä kokoontui Sitran, Greenpeacen ja Demos Helsingin kutsumana joukko yritysjohtajia, poliitikoita ja visionäärejä...

Saimme Shellin perääntymään, mutta Arktiksella on uusi uhka

Blogimerkintä Laura Meller | maaliskuu 2, 2016

Kun seitsemän miljoonaa ihmistä toimi, Shell perääntyi Arktikselta viime syksynä. Joulukuussa maailman maat sopivat Pariisissa , että ilmastopäästöt viedään nollaan tämän vuosisadan aikana. Nämä tapahtumat osoittavat, että voimme...

1 - 10 782 tulokset.