Riina Kivilahti

vapaaehtoiskoordinaattori

Sivu - kesäkuu 23, 2010
Riina toimii Helsingin toimistossa vapaaehtoiskoordinaattorina. puh. 040 554 1851

16. lokakuuta 2012 Riina Kivilahti

Mitä kaikkea tehtäviisi kuuluu?

Työni on todella monipuolista: hoitelen paljon käytännön järjestelyitä, olen yhteydessä vapaaehtoisiimme ja suunnitelen ja kehitän toimintaamme. Olennainen osa työtäni on toimintamme suunnitteluun osallistuminen vapaaehtoistyön perspektiivistä. Tuon vapaaehtoisten kiinnostuksenkohteita  esille toimintamme ideoinnissa.

Toinen suuri osa työtäni on yhteydenpito vapaaehtoisiimme; meillä on paikallisryhmä Tampereella, Turussa, Helsingissä, Joensuussa, Lahdessa ja Jyväskylässä. Myös muualla Suomessa asuville sekä englanninkielisille vapaaehtoisille on tarjolla vapaaehtoishommia. Osallistun myös vapaaehtoisten kouluttamiseen. Esimerkiksi pian on tulossa Greenspeakers -ryhmällemme kampanjointitaitokoulutus, jonka suunnitteluun ja järjestelyihin osallistun.


Kerro jotain itsestäsi

Vapaa-ajallani liikun paljon. Harrastan mm. akrobatiaa, kontakti-improvisaatiota, capoeiraa, lenkkeilyä ja uimista. Paljon aikaani kuluu myös  keittiössä, nautin kokkaamisesta, etenkin uusien  vegaanisten, sokerittomien ja vehnättömien reseptien soveltamisesta.

Miksi halusit Greenpeacelle töihin?

Asuin lapsuuteni maaseudulla ja retkeilimme perheeni kanssa paljon. Luonnonläheisyydessä vietetyt hetket loivat voimakkaan luontosuhteen, joka pikkuhiljaa muuntui ja kasvoi laajemmin huoleksi ihmisten toimintatapojen kestämättömyydestä ja ympäristömme tilasta.

Koin jo yläasteikäisenä voimakasta tarvetta toimia maailmanlaajuisien,  yhteisien asioiden hyväksi. Silloin toteutin tarvettani toimia liittymällä kehitysyhteistyöjärjestön lastenjärestöön. Greenpeacen vapaaehtoisena aloitin 18-vuotiaana. Greenpeace valikoitui järjestöksi, jossa haluan toimia, sen peräänantamattomien toimintatapojen vuoksi.

Koin ja koen edelleen väkivallattoman suoran toiminnan tavaksi, jolla haluan vaikuttaa. Toimittuani viimeiset vuodet aktiivisena vapaaaehtoisena ja aktivistina, tuntui luonnolliselta hakea avoinna olevaa vapaaehtoiskoordinaattorin paikkaa.

Mikä on työssäsi vaikeinta?

Se, että saa päivittäin tietoa järkyttävistä kansainvälisistä ympäristöongelmista. Toisaalta koen myös voimakkaasti, että katseen siirtäminen pois ongelmista, ei ole mikään ratkaisu.

Entä antoisinta?

Hienoa on saada olla osa kansainvälistä, aktiivista työyhteisöä. Vapaaehtoiskoordinaattorin työssä inspiroivinta on kuitenkin työskentely vapaaehtoisten kanssa. Vapaaehtoisemme onnistuvat piristämään hektisen työpäivän raikkaalla näkemyksellään ja innostuksellaan toimia yhteisten päämäärien hyväksi!

Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan!

 

Aiheet