Sivu - helmikuu 8, 2012
Joka vuosi syyskuun puolivälissä katseet kohdistuvat pohjoiseen, jotta tietäisimme
mikä on merijään vähimmäislaajuus, ja missä suhteessa jäätä on aiempiin vuosiin
verrattuna.
Muutoksen merkki
Vuosittainen merijään vähimmäismäärä (ja enimmäismäärä helmikuun paikkeilla)
on tehokas indikaattori siitä, miten Arktinen merijää käyttäytyy suhteessa nouseviin
lämpötiloihin, virtauksiin ja ilmaston muutoksiin. Merijään laajuus, eli
alue jonka merijää peittää Jäämerellä, vaihtelee joka vuosi, mutta pitempiaikaisia muutostrendejä voidaan havaita ajan kuluessa.
Merijään laajuuden mittaaminen
Satelliittimittauksia merijäästä on ollut saatavilla vasta vuodesta 1979. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö olisi myös aiempia tilastoja. Laiva- ja lentokonetarkkailun avulla on mahdollista osittain jäljittää pitempiaikaisia muutostrendejä.
Laajuus vai määrä?
Ideaalisesti, merijään määrä - laajuus kerrottuna paksuudella - on paras indikaattori arktisen merijään tilasta. Satelliitit ovat kuitenkin pystyneet kunnolla mittaamaan tätä vain muutamia vuosia. Jotta pystytään osoittamaan pitempiaikaisia trendejä on merijään laajuus vielä paras mittaamisen perusta, vaikkakin pieniä mallikuvioita määrän muutoksissa on alkanut esiintyä.
Vanha jää vastaan uusi jää
Merijään ikä ja paksuus ovat yhtä tärkeitä kuin sen määrä. Ensimmäisen vuoden jää - jää joka on jäätynyt yhden talven aikana - ei ole kuin yhdestä kahteen metriä paksu. Silloin kun jää kestää yhden tai useamman kesän sulamiskauden, siitä tulee monivuotista jäätä. Monivuotinen jää on yleisesti kolmesta neljään metriä paksua. Ei pelkästään siksi, että enemmän jäätä jäätyy joka talvi, vaan koska jäälautat törmäävät tuulen, virtausten ja vuoroveden takia.
Kun jäälautat törmäävät, se on kuin mannerlaattojen törmäys: kaksi mannerta törmää toisiinsa ja siitä syntyy vuorijono. Merijään tapauksessa jäälauttojen törmätessä muodostuu jääharjanne. Törmäyksessä noussut jää voi kasvaa viiden metrin korkuiseksi, ja työntyä 10-25 metriä syvälle veden alle. Ohut ensimmäisen vuoden jää on alttiimpi sulamaan kuin paksu monivuotinen jää. Tutkijat ovat saaneet selville, että arktinen merijää koostuu yhä vähemmän monivuotisesta jäästä. Tarkoittaen, että merijää ei pelkästään ole vetäytymässä, vaan myös ohenemassa. Ja se taas tekee jäästä yhä alttiimman sulamiselle.
Sulava jää
Mitä nämä mittaukset kertovat meille? Merijään vuosittaiset vähimmäis- ja enimmäislaajuudet ovat olleet kutistumassa viime vuosikymmenet:
Ero on hyvinkin selkeä jos vertaa satelliittikuvia useiden vuosien ajalta.
(Merijään vuosittainen vähimmäismäärä vuosilta 1979-2010
Alin merijään laajuus tilastoidun historian aikana saavutettiin syyskuussa 2007.
Alhaisin tilastoitu Arktisen merijään laajuus on vuodelta 2007, kattaen 4,13 miljoonaa neliökilometriä. Merijään laajuus oli niin alhainen, että tutkijat uskoivat ensin kysessä olevan epäsäännöllinen poikkeama. Todellakin, vuosi oli poikkeuksellinen. Kuitenkin vuosi 2008
melkein rikkoi edellisvuoden ennätyksen ilman vuoden 2007 ilmasto-olosuhteita.
Vuosittaiset poikkeavuudet voidaan selittää lyhyen ajan säämuutoksilla, kun taas pitkän ajan trendit - kuten muutostrendi joka näkyy kolmikymmenvuotisesta sateliittiaineistosta - ei toimi samoin. Viimeiset kaksi vuosittaista merijään vähimmäislaajuutta ovat olleet alhaisimpia siitä asti kun satelliittimittaustilastoja alettiin tehdä. Ne näyttävät osoittavan todeksi trendin, joka merkitsee jatkuvasti kutistuvaa merijäätä.
Keskimääräinen kuukausittainen Arktisen meren jään laajuus heinäkuusta 1979
vuoteen 2011
Arktisen meren jään laajuus (Alue jolla on ainakin 15% merijäätä)