Arctic Sunrise

Arctic Sunrise rakennettiin alun perin vuonna 1975 hylkeenpyyntialukseksi. Ennen kuin Greenpeace hankki sen käyttöönsä, olimme myös kerran olleet alusta vastassa sen tuodessa tarvikkeita Etelänapamantereelle rakennettavaa lentokenttää varten.

Historia

Alus ostettiin vuonna 1995 Arctic Sunrise Ventures Ltd. -yhtiön kautta. Norjalainen omistaja olisi tuskin myynyt sitä suoraan meille. Vuoden 1996 lopussa Arctic Sunrise oli viimein kunnostettu kestämään Etelämantereen jääoloja. Sen rungossa ei ole köliä, jotta alus ennemminkin murtaisi jään kuin tulisi sen runtelemaksi. Se on vajaan 50 metrin pituinen, vuodepaikkoja on 28 ja myös helikopterille on tilaa.

Arctic Sunrise aloitti toimintansa Greenpeacen kampanjatyössä estäen öljylauttojen hylkääminen ja upottamisen maailman meriin. Vuonna 1997 Arctic Sunrisesta tuli ensimmäinen alus, joka purjehti Etelänapamantereella James Rossin saaren ympäri. Tuolloin 200 metrin paksuinen saaren Etelämantereeseen liittänyt jääkieleke romahti irti ja avasi väylän. Tämä onkin vain yksi useista todisteista ilmaston lämpenemisestä, joita Arctic Sunrise on vuosien varrella ollut todistamassa.

Arctic Sunrisea on käytetty jääkestävyytensä ansiosta usein napa-alueilla. Se matkasi 1990-luvun lopulla toistuvasti pohjoiseen vastustamaan isobritannialaisen British Petroleumin öljynporausprojektia arktisilla alueilla, jotka eivät kestäisi öljyvuotoja. Kesällä 2005 alus oli parisen kuukautta Grönlannissa dokumentoimassa ilmastonmuutoksen vaikutuksia mannerjäätiköihin.

Alkuvuodesta 2006 Arctic Sunrise oli jälleen japanilaisten valaanpyytäjien jäljillä Eteläisella jäämerellä. Yhdessä Esperanzan kanssa valaanpyyntilaivasto löytyi, ja molemmat alukset tekivät parhaansa häiritäkseen "tieteellistä" pyyntiä. Pyynnin tavoitteena oli tappaa lähes 1000 valasta, joiden mukana oli lahtivalaiden lisäksi myös uhanalaisia sillivalaita. Japanilaisten kanssa ajauduttiin myös törmäykseen.

Eteläiseltä jäämereltä Arctic Sunrise jatkoi telakkakäynnin jälkeen Amazonille ja Karibianmerelle, St Kittsin saarella pidettyyn kansainvälisen valaanpyyntikomission kokoukseen. Syyskuussa Arctic Sunrise saapui Itämerelle dokumentoimaan laitonta turskanpyyntiä. Syys-lokakuun vaihteessa alus oli tärkeässa tehtävässä pysäytettäessä kemikaalitankkeri Probo Koalaa Paldiskissa, Virossa, ja paljastettaessa laittomia troolareita lähellä Kaliningradia.

Sijainti

Aluksen sijainti, kun se onAIS-järjestelmän (Automatic Identification System) kantaman alueella:

Aluksen tiedot

Kotisatama: Amsterdam, Alankomaat
Entinen nimi: Polarbjörn
Hankintavuosi: 1995
Makuupaikat: 28
Kumiveneet: 2 lasikuitupohjaista ja 2 pehmeäpohjaista kumivenettä
Helikopterivalmius: Kyllä
Tyyppi: Valtamerikelpoinen moottorialus
Tunnus: PCTK
Rakennusvuosi ja -paikka: 1975 AS Vaagen Verft, Norja
Bruttovetoisuus: 949 tonnia
Pituus: 49.62 m
Leveys: 11.50 m
Syväys:  5.30 m
Enimmäisnopeus: 13 solmua
Päämoottori: MAK 9M452AK 2495 IHP 1619 kW
Apumoottorit: 2 x Deutz BF6M716 208 hp (175 kva)
Keula- ja perämoottorit: 400 hp kummassakin


The Arctic Sunrise


Main Deck


Shelter Deck


Tank Top

Uusimmat päivitykset

 

Merimies Martti Leinonen Arctic Sunrisella

Kuva | kesäkuu 16, 2011 at 17:11

Aktivistit olivat kiivenneet öljynporauslautalle etsimään öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmaa, jota öljy-yhtiö Cairn Energy ei suostu julkaisemaan. Arktisella alueella öljyvahinkojen korjaaminen olisi hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta. Lue lisää >

Brittiasiakirjat osoittavat arktisen öljyvuodon puhdistamisen olevan mahdotonta

Lehdistötiedote | toukokuu 24, 2011 at 10:25

Greenpeacen kampanjointi arktisen alueen säästämiseksi öljynporaukselta jatkuu, kun Greenpeacen alukset Arctic Sunrise ja Esperanza pyrkivät jarruttamaan öljynporauslautta Leiv Eirikssonin matkaa öljynporausalueelle. Arctic Sunrisella palvelee... Lue lisää >

Greenpeacen laivat uhmaavat öljyteollisuutta

Erikoisartikkeli | elokuu 13, 2010 at 1:00

Greenpeacen laivat purjehtivat kohtaamaan holtitonta öljyteollisuutta ja dokumentoimaan syvänmeren porausten vaikutuksia. Lue lisää >

Greenpeacen laiva lähtee Meksinkonlahdelle arvioimaan öljytuhoja

Lehdistötiedote | heinäkuu 20, 2010 at 1:00

”Meidän täytyy saada selville tuhon todellinen laajuus ja syyt katastrofin tapahtumiseen, jotta voimme varmistaa ettei näin tapahdu toiste”, sanoo Greenpeace USAn toiminnanjohtaja Philip Radford. Lue lisää >

1 - 4 24 tulokset.