Sivu - marraskuu 16, 2010
Liikakalastus on uhka maailman merille ja meille itsellemme. Kaloja pyydystetään nopeammassa tahdissa kuin kannat uusiutuvat. Tämä johtaa kantojen jatkuvaan pienenemiseen ja lopulta häviämiseen, ellei kalastusta hillitä kestävälle tasolle. Turskan olimme vähällä syödä loppuun, tonnikala on myös tätä vauhtia katoamassa.
11 000 kuollutta merenelävää toimitettiin joulun alla 2004 EU:n miniterineuvostolle sen keksustellessa meristrategiadirektiivistä Brysselissä. Kaikki kalat ja äyriäiset olivat kuolleet sivusaaliina.
Yli 70 prosenttia maailman merten kalastettavista kalakannoista on biologisesti kestämättömässä tilassa. Liikakalastuksella on ollut mittaamattoman suuret vaikutukset merien ekosysteemeille ja niiden toiminnoille. Intensiivinen kalastus on jatkunut jo niin pitkään, että emme enää edes tiedä, millaiset meremme olivat ennen kalastuksen räjähdysmäistä kasvua toisen maailmansodan jälkeen.
Kalastuksen haittavaikukset eivät koske vain itse kohdelajeja, vaan myös muita lajeja, jotka jäävät pyydyksiin. Nämä niin kutsutut sivusaaliit ovat lintuja, merinisäkkäitä, ei haluttuja lajeja tai alamittaisia kaloja sekä pohjaeläimiä. Lähes neljäsosa maailman kalansaaliista heitetään kuolleena takasin mereen.
Teknologian kasvun myötä nykypäivän kalastusalukset ovat suuria kalatehtaita. Ne pystyvät käsittelemään suunnattoman suuria verkkoja sekä kalastamaan tuhansien metrien syvyyksissä. Niiden uusimmat teknologian sovellutukset pystyvät etsimään viimeisimmätkin kalaparvet. Suurimmat laivat sisältävät myös jalostus- ja pakkausyksiköitä, jotka mahdollistavat sen, että laivueet voivat olla pitkään merellä käymättä välillä maissa ja näin saalistaa tehokkaammin. Monet tutkijat painottavat, että nimenomaan liikakalastus on pääsyyllinen kantojen laskuun ja myös suurin este kantojen toipumiselle. Tunnetuin esimerkki Itämerellä on turskan katoaminen.
Tilannetta heikentää meriympäristön huonontuminen ja tärkeiden alueiden, kuten kutupaikkojen tuhoutuminen sekä ympäristömyrkyt ja ilmaston lämpeneminen. Useimmat taloudellisesti hyödynnetyt kalakannat ovat uhattuina. Monet tutkijat painottavat, että nimenomaan liikakalastus on pääsyyllinen kantojen laskuun.
Pohjatroolaus tuhoaa merenpohjaa
Yksi liikakalastuksen ilmiöistä on pohjatroolaus. Pohjatroolaus tarkoittaa suurten, metallipainoilla varustettujen verkkojen vetämistä merenpohjaa pitkin. Verkkoihin on kiinnitetty suuret metallilevyt ja kumipyörät, jotka tuhoavat miltei kaiken matkallaan. Tutkimukset viittaavat siihen, että syvänmeren eliöt toipuvat erittäin hitaasti tällaisista vaurioista. Toipuminen voi kestää jopa satoja vuosia. Jotkut eliöistä eivät selviä tuhosta lainkaan. Pohjatroolausta onkin usein verrattu oravien metsästykseen puskutraktorilla.
Jos pohjatroolaus saa jatkua kalastusmenetelmänä, se johtaa monen sellaisen lajin katoamiseen, joita emme edes tienneet olevan olemassa mertemme pohjilla. Greenpeace kampanjoi yhdessä maailmanlaajuisen ryhmittymän kanssa syvänmeren pohjatroolauskiellon aikaansaamiseksi.