Biopolttoaineet - Ei sademetsää tankkiin

Biopolttoaineiden kysynnän kasvu tuhoaa kiihtyvällä tahdilla sademetsiä. Sademetsien tuhoutuminen hävittää luonnon monimuotoisuutta, aiheuttaa valtavat ilmastopäästöt ja loukkaa alkuperäiskansojen ihmisoikeuksia.

Ihmiskunnan täytyy vastata valtavaan haasteeseen ja pysäyttää ilmastonmuutos. Tämä tarkoittaa energiantuotannon ja -kulutuksen mullistamista ja edellyttää ripeää siirtymistä fossiilisista energiamuodoista uusiutuvan energian käyttöön – myös liikenteessä. Bioenergialla on merkittävä rooli uusiutuvan energian lisäämisessä. Tämän vuoksi tällä hetkellä käydään laajaa ja kriittistä keskustelua bioenergian ja erityisesti biopolttoaineiden kestävyydestä.

Tutkimustieto ja sitä myötä huoli biopolttoaineiden epäsuorista maankäyttövaikutuksista on lisääntynyt.

• Epäsuoralla maankäyttövaikutuksella (indirect land use changes, ILUC) tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa viljelymaata siirretään ruoantuotannosta biopolttoaineisiin. Ruoka on silti viljeltävä.

• Tarvitaan lisää viljelymaata, jota saadaan kuivaamalla soita tai raivaamalla ja kaskeamalla metsiä pelloiksi.

• Metsien hävittäminen uhkaa monia lajeja ja samalla syntyy paljon ilmastopäästöjä. Puihin, maahan tai turpeeseen sitoutunut hiili vapautuu ilmastoon. Metsäkadon aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt kiihdyttävät entisestään ilmaston lämpenemistä.

• Tutkimukset näyttävät yhä selvemmin, että nykyisillä lisää viljelypinta-alaa vaativilla biopolttoaineilla päästöt voivat olla selvästi fossiilisia pahemmat. Tämä selviää myös esimerkiksi Euroopan komission teettämistä tutkimuksista.

Suomalainen valtionyhtiö Neste Oil on maailman suurimpia palmuöljyn käyttäjä. Suurin osa palmuöljystä käytetään elintarvike- ja kosmetiikkateollisuudessa, mutta suomalaisen Neste Oilin johdosta tälle ruokaöljylle on yhä enemmän kysyntää myös polttoaineiden raaka-aineena. Kasvava kysyntä polttoaineeksi pahentaa jo ennestään katastrofaalista tilannetta tuotantoalueilla.

Palmuöljyn ja muiden lisää viljelypinta-alaa vaativien raaka-aineiden käyttö polttoaineena ei ole kestävä ratkaisu:

• se pahentaa ilmastonmuutosta;
• rikkoo ihmisoikeuksia ja
• tuhoaa sademetsiä.

Palmuöljystä valmistetun polttoaineen koko elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat pahemmat kuin fossiilisten polttoaineiden ja uusi kysyntä polttoaineiden raaka-aineeksi pahentaa ennestään katastrofaalista tilannetta palmuöljyn tuotantoalueilla.

Anna palautetta Neste Oilille

Uusimmat päivitykset

 

Uusi raportti lyttää Neste Oilin palmuöljyntuottajien vastuullisuuden: vakavia...

Blogimerkintä Matti Liimatainen | lokakuu 3, 2014

Neste Oilin käyttämiä alihankkijoita löytyy tuoreen raportin mukaan kaikkein ongelmallisimpien palmuöljytuottajien joukosta. The Green Tigers -raportin pahimpien ongelmayritysten listalle on joutunut kolme Neste Oilin palmuöljyntuottaja...

Sinä käänsit sampoovalmistajan pään

Blogimerkintä Veera Juvonen | huhtikuu 9, 2014

Julkinen paine sai yritysjätti Procter&Gamble n sitoutumaan metsäystävälliseen toimintatapaan. Kulutustavaraa myyvän amerikkalaisyrityksen tunnettuja tuotemerkkejä ovat mm. Head&Shoulders, Wella ja Pantene  -hiustenhoitotuotteet.

Pohjoismainen ruokajätti Orkla sanoutuu irti metsätuhosta

Lehdistötiedote | maaliskuu 20, 2014 at 14:36

Pohjoismaiden suurin ruokajätti Orkla on sitoutunut luopumaan metsiä tuhoavan palmuöljyn käytöstä kaikissa tuotteissaan.

Paljastusvideo P&G:n ostopäätösten vaikutuksesta orankeihin

Video | maaliskuu 6, 2014 at 11:18

Varoitus: voimakasta kuvaa sisältävä video Procter&Gamblen palmuöljyn ostopäätöksen vaikutuksesta orankehin.

Hilseshampoo tuo sademetsätuhon kylpyhuoneisiin

Lehdistötiedote | helmikuu 26, 2014 at 12:44

Muun muassa Head & Shoulders hilseshampoota tuottava Procter & Gamble hankkii palmuöljyä yhtiöiltä, jotka kaatavat metsää orankien elinalueilta Indonesiassa. Greenpeace Internationalin vuoden kestäneet selvitykset Indonesiassa osoittivat, että...

Greenpeace vaatii Neste Oilia päästämään tiikerin pois tankista

Lehdistötiedote | helmikuu 12, 2014 at 13:03

Tiikerijulistuksen allekirjoittamalla kuluttaja voi painostaa suosikkituotemerkkinsä tiikeriystävälliseksi.

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Paljonko sitä palmuöljyä nyt taas olikaan - eli kun viestintätoimisto sanelee uutisen

Blogimerkintä Matti Liimatainen | helmikuu 3, 2014

Helsingin Sanomat kertoi tänään , että ”Öljynjalostusyhtiö Neste Oilin biopolttoaineiden raaka-aineista jo yli puolet on eläinrasvoja ja muita jätteitä. Palmuöljyn osuus on enää alle puolet.” Paljon puhutaan median murroksesta ja...

Voitto! Kampanjat kantoivat hedelmää myös vuonna 2013

Blogimerkintä Veera Visapää | tammikuu 3, 2014

Greepeace tekee lakkaamatta työtä maapallon hyväksi. Vihreään tulevaisuuteen on paljon matkaa, mutta jokainen voitto on askel oikeaan suuntaan. Vuonna 2013 saavutettiin tärkeitä voittoja ympäri maailmaa, muun muassa Kiinassa ja...

Mitä Neste Oil lupasi - ja mitä todella tapahtui

Blogimerkintä Sini Harkki | joulukuu 17, 2013

Hävitettyä sademetsää Tessa Nilon kansallispuistossa. Suomalainen Neste Oil on maailman suurimpia palmuöljynkäyttäjiä ja sen toiminnan vastuullisuus on siksi ollut jo vuosia ympäristöjärjestöjen kritiikin kohteena. Neste Oil...

Orankien hautausmaa, Wilmar ja riippuvuus likaisesta palmuöljystä

Blogimerkintä Wirendo Sumargo | joulukuu 4, 2013

Tämä upea oranki istui vain muutaman metrin päässä minusta syömässä hedelmää. On mielettömän hieno kokemus nähdä nämä otukset niin läheltä ja kuitenkin niin rentoutuneena omassa kodissaan, metsässä. Mutta tämä oranki edustaa...

1 - 10 444 tulokset.