Biopolttoaineet - Ei sademetsää tankkiin

Biopolttoaineiden kysynnän kasvu tuhoaa kiihtyvällä tahdilla sademetsiä. Sademetsien tuhoutuminen hävittää luonnon monimuotoisuutta, aiheuttaa valtavat ilmastopäästöt ja loukkaa alkuperäiskansojen ihmisoikeuksia.

Ihmiskunnan täytyy vastata valtavaan haasteeseen ja pysäyttää ilmastonmuutos. Tämä tarkoittaa energiantuotannon ja -kulutuksen mullistamista ja edellyttää ripeää siirtymistä fossiilisista energiamuodoista uusiutuvan energian käyttöön – myös liikenteessä. Bioenergialla on merkittävä rooli uusiutuvan energian lisäämisessä. Tämän vuoksi tällä hetkellä käydään laajaa ja kriittistä keskustelua bioenergian ja erityisesti biopolttoaineiden kestävyydestä.

Tutkimustieto ja sitä myötä huoli biopolttoaineiden epäsuorista maankäyttövaikutuksista on lisääntynyt.

• Epäsuoralla maankäyttövaikutuksella (indirect land use changes, ILUC) tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa viljelymaata siirretään ruoantuotannosta biopolttoaineisiin. Ruoka on silti viljeltävä.

• Tarvitaan lisää viljelymaata, jota saadaan kuivaamalla soita tai raivaamalla ja kaskeamalla metsiä pelloiksi.

• Metsien hävittäminen uhkaa monia lajeja ja samalla syntyy paljon ilmastopäästöjä. Puihin, maahan tai turpeeseen sitoutunut hiili vapautuu ilmastoon. Metsäkadon aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt kiihdyttävät entisestään ilmaston lämpenemistä.

• Tutkimukset näyttävät yhä selvemmin, että nykyisillä lisää viljelypinta-alaa vaativilla biopolttoaineilla päästöt voivat olla selvästi fossiilisia pahemmat. Tämä selviää myös esimerkiksi Euroopan komission teettämistä tutkimuksista.

Suomalainen valtionyhtiö Neste Oil on maailman suurimpia palmuöljyn käyttäjä. Suurin osa palmuöljystä käytetään elintarvike- ja kosmetiikkateollisuudessa, mutta suomalaisen Neste Oilin johdosta tälle ruokaöljylle on yhä enemmän kysyntää myös polttoaineiden raaka-aineena. Kasvava kysyntä polttoaineeksi pahentaa jo ennestään katastrofaalista tilannetta tuotantoalueilla.

Palmuöljyn ja muiden lisää viljelypinta-alaa vaativien raaka-aineiden käyttö polttoaineena ei ole kestävä ratkaisu:

• se pahentaa ilmastonmuutosta;
• rikkoo ihmisoikeuksia ja
• tuhoaa sademetsiä.

Palmuöljystä valmistetun polttoaineen koko elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat pahemmat kuin fossiilisten polttoaineiden ja uusi kysyntä polttoaineiden raaka-aineeksi pahentaa ennestään katastrofaalista tilannetta palmuöljyn tuotantoalueilla.

Anna palautetta Neste Oilille

Uusimmat päivitykset

 

Paljastusvideo P&G:n ostopäätösten vaikutuksesta orankeihin

Video | maaliskuu 6, 2014 at 11:18

Varoitus: voimakasta kuvaa sisältävä video Procter&Gamblen palmuöljyn ostopäätöksen vaikutuksesta orankehin.

Tarinoita Rainbow Warriorilta: Loikkaus

Video | joulukuu 13, 2011 at 11:07

Martti Leinonen kertoo miten hän vaihtoi työnsä öljy-yhtiö Neste Oilin merimiehenä aktivismiin Greenpeacen laivoilla. Martti kertoo miten muutos on vaikuttanut ja miltä elämä nykyään maistuu.

Aktivistit sulkivat Neste Oilin pääkonttorin

Video | lokakuu 25, 2011 at 17:57

Palmuöljykampanjoitsija Maija Suomela kertoo, miksi aktivistit sulkivat Neste Oilin pääkonttorin yhtiön osavuosikatsauksen julkistamispäivänä.

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Raakavideo: Aktivistit sulkevat Neste Oilin pääkonttorin

Video | lokakuu 25, 2011 at 8:42

Raakavideota aamun actionista 25/10/2011. Greenpeacen aktivistit ovat sulkeneet Neste Oilin pääkonttorin sisäänkäynnin Keilaniemessä Espoossa.

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Vesa Vierikon viesti Neste Oilin työntekijöille

Video | lokakuu 24, 2011 at 8:30

Vierikko pyytää työntekijöiden apua, jotta yhtiö luopuu palmuöljystä ja muista raaka-aineista joiden tuotanto vaarantaa satoja tuhansia hehtaareja sademetsää.

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Viesti suomalaisille Indonesian alkuperäiskansoilta

Video | lokakuu 13, 2011 at 17:46

Filmmaker Nanang Sujana's message to Finnish people from indigenous peoples of Indonesia.

Uhanalainen tiikeri kuolee ansaan Indonesiassa

Video | elokuu 1, 2011 at 10:45

Heinäkuu 2011 - Sumatran tiikeri jäi ansaloukkuun APP:n (Asia Pulp and Paper) mailla Indonesiassa. Pelastustiimi yritti nukuttaa tiikerin ja siirtää sen pois yhtiön mailta. Tiikeri kuoli pelastusyrityksen aikana.

Metsätuho-Barbie Helsingissä

Video | kesäkuu 9, 2011 at 10:47

Se suloinen vaaleanpunainen paketti, jossa Barbie myydään, valmistetaan Indonesian sademetsistä tulevasta sellusta. Barbieita valmistava Mattel ostaa sellua Asia Pulp and Paperilta (APP), joka on vastuussa laajasta Indonesian sademetsien...

Ken jätti Barbien!

Video | kesäkuu 7, 2011 at 20:17

Barbiella on paha tapa tuhota metsää – hän hävittää Indonesian sademetsiä, jotka ovat viimeisten tiikerien, orankien ja norsujen koti. Vain jotta hän voisi paketoida itsensä sievään pakettiin.

Peter ja Jane - tarina epäsuorasta maankäytöstä

Video | toukokuu 13, 2011 at 13:26

Maan ystävien hellyyttävä animaatio kertoo epäsuoran maankäytön vaikutuksista ympäristöön. Katso, miten Peter ja Jane pohdiskelevat biopolttoaineiden viljelyn ja maankäytön monia näkökulmia.

1 - 10 14 tulokset.