Skip navigation.

Suomen metsäpolitiikka ja metsäluonnon monimuotoisuus

Tehometsätalous jyrää monimuotoisuuden. Metsätalouden kansallinen ympäristöohjelma, uudistettu metsälainsäädäntö ja metsänhoitosuositukset pyrkivät määrittelemään sääntöjä kestävälle metsätaloudelle Suomessa. Tarve suojella metsien monimuotoisuutta on aiheuttanut muutoksia metsien käsittelyssä, mutta näiden muutosten vaikutukset jäävät riittämättömiksi samanaikaisesti tehostuvan metsätalouden jaloissa.


Monimuotoisuuden suojelukysymyksiä pidetään edelleen erillisinä ongelmina sen sijaan että niitä käsiteltäisiin osana kaikkea luonnonvarojen käyttöpolitiikkaa.

Sanoja, ei tekoja. Suomen biodiversiteettipolitiikka on enemmän sanoja kuin tekoja, enemmän teoriaa kuin käytäntöä, enemmän tavoitteita kuin saavutuksia sekä enemmän suunnitelmia kuin toteutusta. Käytännön toiminnassa sosiaalinen ja ekologinen kestävyys jäävät aina toiseksi metsäteollisuuden kasvuvaatimuksien edessä.

Metsätalous sanelee, ympäristöviranomaiset vikisevät. Suojelutoimenpiteiden laadun ja määrän sanelevat taloudelliset vaatimukset. Valtion metsissä ekologisesti perustellun suojelualueverkon muodostamisen estää Metsähallituksen korkea tulostavoite. Luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien hakkuut ovat suomalaisen metsätalouden arkipäivää huolimatta koko ajan lisääntyvästä, lajien ja monimuotoisuuden ahdingosta varoittavasta ekologisesta tutkimustiedosta. Valtion liikelaitos Metsähallitus hakkaa edelleen Suomen erittäin vähäisiksi huvenneita luonnontilaisia ja luonnontilaisen kaltaisia vanhoja metsiä.

Alle viisi sadasosaa kasvullisesta metsämaasta on suojeltu. Kasvullisesta metsämaasta Suomessa on suojeltu 4,1 %, mikä on jättänyt lähes kaikkien metsäisten luontotyyppien suojelutason epäsuotuisaksi.

Useimmat nykyiset suojelualueet ovat liian pieniä, jotta niiden luonnonarvot ja ominaispiirteet pitkällä aikavälillä säilyisivät. Suojelualueiden pieni keskikoko on erityisen ongelmallista siksi, ettei Suomen metsälainsäädäntö vaadi minkäänlaisia suojavyöhykkeitä suojelualueille eikä rajoita niiden välittömässä läheisyydessä suoritettavaa metsätaloutta mitenkään. Uhanalaisten lajien esiintymiä onkin kadonnut monilta nykyisiltä suojelualueilta ympäröivien alueiden metsienkäytön seurauksena.

Metsien suojelualueverkon puutteet ovat erityisen vakavia eteläisessä Suomessa, jossa metsistä on hakkuilta suojeltu alle kaksi sadasosaa (2 %). Huolimatta kiireellisestä suojelutilanteen parantamisen tarpeesta, hallitus on päättänyt ettei rahoitusta uusille suojelutoimenpiteille myönnetä ennen vuotta 2007. Tämä on äärettömän vastuutonta politiikkaa, sillä Kansallinen metsäohjelma 2010 lisää lähivuosina avohakkuita eniten juuri siellä missä suojeluakin kiireellisimmin tarvitaan - eli eteläisessä Suomessa. Kansallinen metsäohjelma ei sisällä mitään mekanismeja, joilla suojelunarvoiset metsät pidettäisiin hakkuiden ulkopuolella.

Uhanalaisten lajien suojelussa on suuria puutteita, koska toimivia mekanismeja lajien löytämiseksi ennen hakkuita ei ole, ja koska resurssit lajien suojeluun usein puuttuvat.

Suomen toimet metsien monimuotoisuuden suojelemiseksi ovat toistaiseksi riittämättömiä ja niitä heikentää jatkuvasti tehostuva metsätalous. Suomen päättäjien joukossa ei ole todellista halua suojella luonnon monimuotoisuutta, eikä myöskään riittävää ymmärrystä monimuotoisuuden vähenemisen seurauksista.

Lue lisää:

Tilaa uutiskirjeemme!