Sademetsät

Sademetsien tuhoaminen hävittää luonnon monimuotoisuutta ja aiheuttaa ihmisoikeusloukkauksia. Yhä tärkeämpi syy sademetsien suojeluun on ilmastonmuutos: lähes 20% maailman kasvihuonepäästöistä aiheutuu metsien hävittämisestä, suurin osa tästä tropiikissa. Se on enemmän kuin tie- ja lentoliikenteen päästöt yhteensä! Suomi ei ole tarpeeksi syrjässä. Olemme nykyään yhä enemmän osallisia sademetsien hävitykseen.

Metsien häviäminen alkaa usein laittomista hakkuista, joita varten rakennetaan teitä syvälle aiemmin teollisesti hyödyntämättömiin metsiin. Kallis erikoispuu kuten merbau houkuttelee laittomat hakkaajat paikalle. Arvopuiden laiton hakkuu saha-, rakennus- ja huonekaluteollisuutta varten on tavallisesti ensiaskel trooppisten metsien tuhoamiselle.

Myös paperiteollisuus tuhoaa trooppisia metsiä – indonesialaista sademetsäpaperia on myynnissä Euroopan markkinoilla. Suomalaisiakin lastenkirjoja painetaan Kaakkois-Aasiassa ja Kiinassa sademetsäpaperille. Kasvava uhka on maataloustuotanto länsimaita varten, nyt myös biopolttoaineisiin. Soijan ja palmuöljyn tuotantoon raivataan valtavia sademetsäalueita Kaakkois-Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. Palmuöljystä tehdään biodieseliä, jonka valmistuksessa suomalainen Neste Oil on pian maailman suurin yhtiö. Lue Neste Oilin biodieselistä

Suomessa sademetsää löytyy huoltoasemilta ja parketeista

Neste Oilin ”uusiutuvan” dieselin tankkaaminen on varma tapa osallistua uhanalaisten sademetsien hävittämiseen. Suomeen tuodaan myös trooppista puutavaraa, joka on hyvin todennäköisesti laittomasti hakattua ja peräisin luonnontilaisista sademetsistä. Trooppista puuta myydään rakennustarpeina, puutarhakalusteissa ja parketeissa. Monet suosituimmista lajeista ovat sademetsien puita, joita ei saa viljelymetsistä lainkaan.

Esimerkiksi parketeissa ja rakennusmateriaalina suosittu merbau on uhanalainen puulaji, jota hakataan lähes pelkästään laittomasti arvokkaista sademetsistä. Merbauta tuodaan Indonesiasta ja Papua-Uudesta Guineasta. Muita todennäköisesti laittomista lähteistä tulevia sademetsäpuulajeja ovat esimerkiksi khaya, wenge ja iroko (Afrikka), mahongit ja jatoba (Etelä-Amerikka) sekä balau, meranti ja nyatoh (Aasia). Puulajiohje parkettiostoksille

Uusimmat päivitykset

 

Metsätuho-Barbie Helsingissä

Video | kesäkuu 9, 2011 at 10:47

Se suloinen vaaleanpunainen paketti, jossa Barbie myydään, valmistetaan Indonesian sademetsistä tulevasta sellusta. Barbieita valmistava Mattel ostaa sellua Asia Pulp and Paperilta (APP), joka on vastuussa laajasta Indonesian sademetsien...

Maailman tunnetuin lelu sotkeutunut tiikerien hävitykseen

Lehdistötiedote | kesäkuu 8, 2011 at 12:48

Greenpeacen julkistaman selvityksen mukaan Barbie, maailman tunnetuin lelu, on sotkeutunut sademetsätuhoon. Nukke on pakattu kartonkiin, joka on valmistettu indonesialaisesta sademetsäpuusta. Sademetsissä elävät monet uhanalaiset lajit, kuten...

Ken jätti Barbien!

Video | kesäkuu 7, 2011 at 20:17

Barbiella on paha tapa tuhota metsää – hän hävittää Indonesian sademetsiä, jotka ovat viimeisten tiikerien, orankien ja norsujen koti. Vain jotta hän voisi paketoida itsensä sievään pakettiin.

Kauan odotettu hakkuukielto Indonesiassa floppasi

Blogimerkintä Maija Suomela | toukokuu 20, 2011

Kauan odotettu hakkuukielto (moratorio) Indonesiassa jättää kymmeniä miljoonia hehtaareita suojelunarvoisia sademetsiä ja turvesoita plantaasiteollisuuden käyttöön. Indonesian sademetsien pelastamiseksi jää vielä paljon tehtävää. ...

Lukas Straumann tietää palmuöljyn vaarallisuuden

Video | huhtikuu 14, 2011 at 17:58

Ympäristöjärjestö Bruno Manser Fondsin johtaja Lukas Straumann kertoo, miksi Neste Oilin tuottama palmuöljydiesel ei ole ekologisesti tai eettisesti kestävä vaihtoehto.

Protesti Neste Oilin yhtiökokouksessa 2011

Video | huhtikuu 14, 2011 at 17:30

Greenpeace muistuttaa Neste Oilin yhtiökokouspäivänä, että palmuöljyn kasvava käyttö tuhoaa sademetsiä ja aiheuttaa sosiaalisia ongelmia. Valtavat biodieselhankkeet ovat nostaneet Neste Oilin yhdeksi maailman suurimmista palmuöljyn käyttäjistä.

Sveitsiläinen ihmisoikeusjärjestö: Neste Oilin palmuöljyntoimittaja aiheuttaa...

Lehdistötiedote | huhtikuu 13, 2011 at 21:30

Greenpeace muistuttaa Neste Oilin yhtiökokouspäivänä, että palmuöljyn kasvava käyttö tuhoaa sademetsiä ja aiheuttaa sosiaalisia ongelmia. Valtavat biodieselhankkeet ovat nostaneet Neste Oilin yhdeksi maailman suurimmista palmuöljyn käyttäjistä.

Uusi palmuöljysertifikaatti ei takaa kestävää tuotantoa

Blogimerkintä Maija Suomela | maaliskuu 30, 2011

Indonesian hallituksen uusi valtiollinen palmuöljyn tuotannon sertifikaatti ISPO (Indonesian Palm Oil Standard) ei tuo mitään uusia keinoja kestämättömän palmuöljyntuotannon parantamiseksi. Käytännössä ISPO sisältää olemassa olevat...

Malesia tuhoaa metsiään luultuakin nopeammin

Blogimerkintä Matti Liimatainen | helmikuu 1, 2011

Mitä Neste Oilin valtava palmuöljyn kysynnän lisäys käytännössä tarkoittaa? Sitä, että tarvitaan vastaava määrä lisää palmuviljelmiä. Neste Oilin palmuöljy hankitaan Malesiasta ja Indonesiasta. Tänään julkaistu pikku-uutinen YLE:n...

Mainetta maailmalla! Hyviä uutisia Suomesta!

Blogimerkintä matti | marraskuu 12, 2010

Näin kertoo missiostaan FinnFacts- tiedotustoimisto. Se riemuitsee tänään goodnewsfinland.com - uutispalvelussaan Neste Oilin Singaporen palmuöljydieseljalostamon avaamisesta. "Suomalainen osaaminen on sydämenasiamme. Tässä, nyt ja...

41 - 50 105 tulokset.