Sademetsät

Sademetsien tuhoaminen hävittää luonnon monimuotoisuutta ja aiheuttaa ihmisoikeusloukkauksia. Yhä tärkeämpi syy sademetsien suojeluun on ilmastonmuutos: lähes 20% maailman kasvihuonepäästöistä aiheutuu metsien hävittämisestä, suurin osa tästä tropiikissa. Se on enemmän kuin tie- ja lentoliikenteen päästöt yhteensä! Suomi ei ole tarpeeksi syrjässä. Olemme nykyään yhä enemmän osallisia sademetsien hävitykseen.

Metsien häviäminen alkaa usein laittomista hakkuista, joita varten rakennetaan teitä syvälle aiemmin teollisesti hyödyntämättömiin metsiin. Kallis erikoispuu kuten merbau houkuttelee laittomat hakkaajat paikalle. Arvopuiden laiton hakkuu saha-, rakennus- ja huonekaluteollisuutta varten on tavallisesti ensiaskel trooppisten metsien tuhoamiselle.

Myös paperiteollisuus tuhoaa trooppisia metsiä – indonesialaista sademetsäpaperia on myynnissä Euroopan markkinoilla. Suomalaisiakin lastenkirjoja painetaan Kaakkois-Aasiassa ja Kiinassa sademetsäpaperille. Kasvava uhka on maataloustuotanto länsimaita varten, nyt myös biopolttoaineisiin. Soijan ja palmuöljyn tuotantoon raivataan valtavia sademetsäalueita Kaakkois-Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. Palmuöljystä tehdään biodieseliä, jonka valmistuksessa suomalainen Neste Oil on pian maailman suurin yhtiö. Lue Neste Oilin biodieselistä

Suomessa sademetsää löytyy huoltoasemilta ja parketeista

Neste Oilin ”uusiutuvan” dieselin tankkaaminen on varma tapa osallistua uhanalaisten sademetsien hävittämiseen. Suomeen tuodaan myös trooppista puutavaraa, joka on hyvin todennäköisesti laittomasti hakattua ja peräisin luonnontilaisista sademetsistä. Trooppista puuta myydään rakennustarpeina, puutarhakalusteissa ja parketeissa. Monet suosituimmista lajeista ovat sademetsien puita, joita ei saa viljelymetsistä lainkaan.

Esimerkiksi parketeissa ja rakennusmateriaalina suosittu merbau on uhanalainen puulaji, jota hakataan lähes pelkästään laittomasti arvokkaista sademetsistä. Merbauta tuodaan Indonesiasta ja Papua-Uudesta Guineasta. Muita todennäköisesti laittomista lähteistä tulevia sademetsäpuulajeja ovat esimerkiksi khaya, wenge ja iroko (Afrikka), mahongit ja jatoba (Etelä-Amerikka) sekä balau, meranti ja nyatoh (Aasia). Puulajiohje parkettiostoksille

Uusimmat päivitykset

 

Heidi Hautala, katso tämä: eli viikonlopun TV-vinkki

Blogimerkintä matti | maaliskuu 27, 2009

Monikaan tuskin viitsii katsoa televisiota lauantai-aamuna kello 8.05, kun TV1 esittää uusintana Kiehtova maailma: Elää heimon kanssa -ohjelman. Mutta sen voi katsoa sunnuntai-iltaan asti YLE:n Areenalta . Dokumentti vie Sarawakin...

Tapani Kansa ja patologisten valehtelijoiden perseiden alle hakattavat sademetsät

Blogimerkintä matti | maaliskuu 9, 2009

Tänään 60 vuotta täyttävä kansallistaitelijamme Tapani Kansa muistutti syntymäpäivähaastattelussaan , ettei merbauta kannata ostaa. Ai mikä ihmeen merbau? No, uhanalainen trooppinen puulaji , jonka hakkuisiin liittyy sademetsien...

Välivoitto taistelussa laittomia hakkuita vastaan!

Blogimerkintä sini | tammikuu 23, 2009

Sain juuri kuulla, että Euroopan parlamentin jäsenet ovat esittäneet erittäin hyviä muutosehdotuksia komission tekemään luonnokseen laittomien hakkuiden vastaisesta laista. Lähes kaikki Greenpeacen toivomat muutokset ovat esillä! Tämä...

Törkeää väkivaltaa Indonesiassa - terveisiä Neste Oilin yhteistyökumppanilta

Blogimerkintä matti | tammikuu 9, 2009

Indonesialaiset kansalaisjärjestöt ovat raportoineet järkyttävistä tapahtumista Bengkalin alueella Sumatralla. Selluplantaaseja raivaava metsäyhtiö päätti poistaa tieltään bisneksilleen hankalaksi käyneet paikalliset asukkaat.

Omakotitaloasujille lisälaskua sademetsien raiskaamisesta

Blogimerkintä matti | tammikuu 7, 2009

Hyvää uutta vuotta Greenpeace blogin lukijoille, ja suoraan ankeaan asiaan: öljylämmitystaloudet saavat nyt laskuunsa sademetsien tuhoamislisän . Omakotitaloudet maksavat noin 5% vuodessa lisää siitä, että polttoöljyyn "ilmastotalkoide...

Plantaasit eivät ole metsiä

Blogimerkintä sini | joulukuu 11, 2008

Ilmastoneuvottelut Poznanissa ovat ajautuneet metsien osalta samaan umpikujaan kuin lukuisat YK-neuvottelut metsistä jo vuosikymmenen ajan. Metsäkatoa pitää ehkäistä, jotta maailman biodiversiteetistä voidaan säästää edes osa ja...

Brasilian ilmastolupaukset Poznanin alla

Blogimerkintä sini | joulukuu 2, 2008

Jos maankäytöstä seuraavat kasvihuonekaasupäästöt otetaan huomioon, kuuluu Brasilia maailman viiden eniten päästöjä aihettavan maan joukkoon. Valtaosa Brasilian päästöistä syntyy trooppisten sademetsien raivaamisesta ja niihin...

Palmuöljy tappaa

Blogimerkintä matti | lokakuu 14, 2008

YLE kertoi tänään, miten Länsi-Afrikan simpanssit ovat kuolemassa sukupuuttoon. Uutisen mukaan "..tuhon syynä on väestönkasvu ja maankäytön lisääntyminen". Yksi lisääntyvä maankäytön muoto Länsi-Afrikassa on palmuöljyn tuotanto.

Ennätystuho Amazonasilla ja miten tämä liittyy meihin?

Blogimerkintä sini | syyskuu 30, 2008

Tänään saimme taas ikäviä uutisia Amazonasilta - metsien hävittäminen elokuussa 2008 oli kolminkertaista viime vuoteen verrattuna! Ei kovin rohkaisevaa aikana, jolloin on vihdoin laajalti tiedostettu, että trooppisten metsien...

Ruotsin suurin öljy-yhtiö: ei palmuöljylle

Blogimerkintä matti | syyskuu 24, 2008

Ruotsalainen talousuutissaitti mentoronline.se kertoo, että Preem- öljy-yhtiö investoi puoli miljardia kruunua biodieselin tuotantoon Göteborgissa. Ruotsin suurin öljy-yhtiö on myös hankkinut osake-enemmistön pohjoisruotsalaisesta...

71 - 80 108 tulokset.