Poroja Lapin paliskunnan erotusaidassa Sodankylän Vuomaselässä 2004. Lapin paliskunnan alueella sijaitseva Peurakairan metsäalue on Suomen suurimpia suojelualueiden ulkopuolella sijaitsevia vanhojen metsien alueita.
Suurenna kuva
Vanhat metsät ovat tärkeitä muillekin metsän käyttömuodoille kuin metsätaloudelle. Poronhoito on saamelaiskulttuurin perusta ja tärkeä elinkeino myös saamelaisalueen eteläpuolisessa Lapissa. Poroelinkeino tarvitsee laidunmetsiä.
Vanhat metsät kasvavat luppoa, jota porot käyttävät ravintonaan kevättalven kovien hankien ja syvän lumen aikaan. Luppometsien hakkaaminen kaventaa laidunmahdollisuuksia ja lisää porotalouden muutenkin suuria tuotantokustannuksia. Myös jäkälämaat kärsivät metsätaloudesta: maanmuokkaus ja hakkuutähteet pilaavat jäkälälaitumet.
Porotaloudella on mahdollisuus olla kestävä metsänkäyttömuoto.
Porotalous on pohjoisen perinteinen elinkeino, joka pitää syrjäseutuja
asuttuna. Poronhoidolla on myös kulttuurinen merkitys; se ei ole
ainoastaan euroissa mittattava elinkeino vaan myös elämäntapa.
Poronhoito on lainsäädännössä ja kansainvälisten
ihmisoikeussopimuksissa tunnustettu saamelaiskulttuurin perusta.
Perustuslaki, poronhoitolaki ja eräät kansainväliset sopimukset
suojaavat saamelaisten oikeuksia elinkeinon ja kulttuurin
harjoittamiseen. Myös ei-saamelaisten poronhoito on lain suojaamaa ns.
erityisesti poronhoitoa varten varatulla alueella. Lain mukaan
erityisesti poronhoitoon varatulla alueella valtion maata ei saa
käyttää siten että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle.
Suurin osa alueen maista on valtion hallinnassa.
Lain ja sopimusten suojasta huolimatta metsien hakkuut kuitenkin
pirstovat laidunmetsiä ja pienentävät koko ajan porotalouden käytössä
olevaa tilaa. Tähän asti poronhoito on aina joutunut väistymään muiden
maankäyttömuotojen tieltä. Metsien hakkuut, maanmuokkaus ja teiden
rakennus hankaloittavat poronhoitotyötä ja lisäävät kustannuksia mm.
polttoainekulujen ja lisäruokinnan muodossa.