Biopolttoaineet - Ei sademetsää tankkiin

Biopolttoaineiden kysynnän kasvu tuhoaa kiihtyvällä tahdilla sademetsiä. Sademetsien tuhoutuminen hävittää luonnon monimuotoisuutta, aiheuttaa valtavat ilmastopäästöt ja loukkaa alkuperäiskansojen ihmisoikeuksia.

Ihmiskunnan täytyy vastata valtavaan haasteeseen ja pysäyttää ilmastonmuutos. Tämä tarkoittaa energiantuotannon ja -kulutuksen mullistamista ja edellyttää ripeää siirtymistä fossiilisista energiamuodoista uusiutuvan energian käyttöön – myös liikenteessä. Bioenergialla on merkittävä rooli uusiutuvan energian lisäämisessä. Tämän vuoksi tällä hetkellä käydään laajaa ja kriittistä keskustelua bioenergian ja erityisesti biopolttoaineiden kestävyydestä.

Tutkimustieto ja sitä myötä huoli biopolttoaineiden epäsuorista maankäyttövaikutuksista on lisääntynyt.

• Epäsuoralla maankäyttövaikutuksella (indirect land use changes, ILUC) tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa viljelymaata siirretään ruoantuotannosta biopolttoaineisiin. Ruoka on silti viljeltävä.

• Tarvitaan lisää viljelymaata, jota saadaan kuivaamalla soita tai raivaamalla ja kaskeamalla metsiä pelloiksi.

• Metsien hävittäminen uhkaa monia lajeja ja samalla syntyy paljon ilmastopäästöjä. Puihin, maahan tai turpeeseen sitoutunut hiili vapautuu ilmastoon. Metsäkadon aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt kiihdyttävät entisestään ilmaston lämpenemistä.

• Tutkimukset näyttävät yhä selvemmin, että nykyisillä lisää viljelypinta-alaa vaativilla biopolttoaineilla päästöt voivat olla selvästi fossiilisia pahemmat. Tämä selviää myös esimerkiksi Euroopan komission teettämistä tutkimuksista.

Suomalainen valtionyhtiö Neste Oil on maailman suurimpia palmuöljyn käyttäjä. Suurin osa palmuöljystä käytetään elintarvike- ja kosmetiikkateollisuudessa, mutta suomalaisen Neste Oilin johdosta tälle ruokaöljylle on yhä enemmän kysyntää myös polttoaineiden raaka-aineena. Kasvava kysyntä polttoaineeksi pahentaa jo ennestään katastrofaalista tilannetta tuotantoalueilla.

Palmuöljyn ja muiden lisää viljelypinta-alaa vaativien raaka-aineiden käyttö polttoaineena ei ole kestävä ratkaisu:

• se pahentaa ilmastonmuutosta;
• rikkoo ihmisoikeuksia ja
• tuhoaa sademetsiä.

Palmuöljystä valmistetun polttoaineen koko elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat pahemmat kuin fossiilisten polttoaineiden ja uusi kysyntä polttoaineiden raaka-aineeksi pahentaa ennestään katastrofaalista tilannetta palmuöljyn tuotantoalueilla.

Anna palautetta Neste Oilille

Uusimmat päivitykset

 

Biopolttoaineita yritetään viherpestä RSPO-sertifikaatilla

Blogimerkintä Maija Suomela | heinäkuu 6, 2012

Viime kesänä näihin aikoihin Euroopan komissiolta odotettiin ehdotusta siitä, miten maankäyttö- ja ilmastovaikutuksiltaan tuhoisien biopolttoaineiden leviäminen pystytään estämään. Komission omien tutkimusten mukaan esimerkiksi...

Metsät ja ihmiset ensin - Greenpeacen selvitys alkuperäiskansojen oikeuksista

Blogimerkintä Susanne Breitkopf | heinäkuu 5, 2012

Olen konferenssikeskuksessa Kolumbiassa kuuntelemassa ihmisten puheita aamusta iltaan. Näinkö metsät pelastetaan, joku voisi kysyä. Eikö minun pitäisi olla pikaveneen kyydissä estämässä sademetsäpuun kuljetuksia? Päästöt alas...

Kertaus on opintojen äiti - perusasiat biopolttoaineista

Blogimerkintä Juha Aromaa | kesäkuu 8, 2012

Kampanjointimme muistetaan usein niistä yrityksistä, joihin yritämme vaikuttaa. Koska vaikuttamisemme keinot ovat näkyviä niin kaduilla kuin virtuaalimaailmassa, yrityksen nimi jää mieleen – kuten Neste Oil . Välillä on kuitenkin...

Presidentti Dilma petti lupauksensa!

Blogimerkintä Tuomas Jantunen | toukokuu 29, 2012

Presidentti Dilma on juuri allekirjoittanut Brasilian uuden metsälain. Metsien suojelun sijaan uusi laki mahdollistaa entistä suurempien metsäalueiden tuhoamisen Amazonin sademetsässä. Dilma ei piitannut siitä, että 80 prosenttia...

Neste Oil haastoi Greenpeacen palveluntarjoajan oikeuteen

Lehdistötiedote | toukokuu 23, 2012 at 15:43

Valtionyhtiö Neste Oil yrittää sulkea Greenpeacen ylläpitämän Nestespoil.com -kritiikkisivuston. Neste Oil haastoi Greenpeacen käyttämän ruotsalainen webhotelli Loopian oikeuteen, ellei se poista sivustoa palvelimeltaan. Sivusto on avattu...

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Greenpeacen Nestespoil com -sivusto toimii edelleen lukitsemisesta huolimatta

Lehdistötiedote | toukokuu 23, 2012 at 12:21

Valtionyhtiö Neste Oil yrittää sulkea Greenpeacen ylläpitämän Nestespoil.com -kritiikkisivuston vaatimalla verkkotunnusta itselleen. Greenpeacen käyttämä ruotsalainen webhotelli Loopia sulki sivuston, mutta se on avattu uudestaan osoitteessa www...

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Neste Oil yrittää sulkea Greenpeacen Nestespoil.com -kritiikkisivuston

Lehdistötiedote | toukokuu 22, 2012 at 13:09

Valtionyhtiö Neste Oil yrittää sulkea Greenpeacen ylläpitämän Nestespoil.com -kritiikkisivuston vaatimalla verkkotunnusta itselleen. Neste Oilin vuosikertomusta parodioiva sivusto kertoo yhtiön palmuöljydieseltuotannon aiheuttamista...

Neste Oil haluaa sulkea Nestespoil.com-kritiikkisivuston

Blogimerkintä Tapio Laakso | toukokuu 22, 2012

Päivitys ke klo 11:00: Sivusto toimii nyt osoitteessa http://www.greenpeace.fi/nestespoilcom webhotellin palveluntarjoajan suljettua osoitteen tiistai-iltana.  Kerroimme viime viikolla Shellin yrityksistä tukahduttaa...

Rainbow Warrior Belemissä Brasiliassa

Blogimerkintä James Turner | toukokuu 10, 2012

Rainbow Warrior on nyt ankkurissa Belemin satamakaupungissa, Amazon-joen suulla Brasiliassa. Belem on historiallinen, yli 400 vuotta vanha kaupunki, joka perustettiin siirtomaavallan aikana ja on sittemmin kehittynyt kukoistavaksi...

Öljyä Arktikselta, biopolttoaineita sademetsistä

Blogimerkintä Tapio Laakso | toukokuu 4, 2012

Melkein neljännes Suomen energiankulutuksesta tulee öljystä. Kaikki Suomessa kulutettu öljy on tuontitavaraa, joka tulee pääosin Venäjän öljykentiltä. Helppojen öljylähteiden ehtyessä öljyntuotannon ongelmat kasvavat. Öljynkulutuksen...

31 - 40 441 tulokset.