Ydinvastuu

Sivu - helmikuu 19, 2012
Vastuu ydinonnettomuuden riskeistä on ulkoistettu veronmaksajien kannettavaksi. Ydinvoimalan omistajalta vaadittu vastuuvakuutus on minimaalinen verrattuna onnettomuuden kustannuksiin. Lisäksi Suomen ydinvastuulaki vapauttaa ydinvoimalan omistajan kaikesta vastuusta, jos onnettomuuden aiheuttaa ”epätavallista laatua oleva luonnonmullistus.” Vastuiden ulkoistaminen pienentää keinotekoisesti ydinvoiman kustannuksia.

Ydinvoiman vastustajat tutustuvat Hanhikiveen Pyhäjoella 15. tammikuuta 2012.

 

Ydinonnettomuuden kustannukset jäävät veronmaksajille

Fukushiman ydinkatastrofin kustannusten arvioidaan nousevan jopa 200 miljardiin euroon seuraavan kymmenen vuoden aikana. Jo nyt on selvää, että suuri osa kustannuksista jää veronmaksajien ja omaisuutensa menettäneiden tavallisten ihmisten vahingoksi.

Suomessa onnettomuuden sattuessa tilanne on sama: mahdollisen onnettomuuden vastuut jäävät kansalaisten kannettaviksi. Vastuiden ulkoistaminen pienentää keinotekoisesti ydinvoiman kustannuksia sijoittajille ja tuo ansaitsematonta kilpailuetua muihin energiamuotoihin nähden.

Ydinvastuulaki ei kata luonnonmullistuksia tai ympäristön pilaantumista

Suomen ydinvastuulaki vapauttaa ydinvoimalan omistajan kaikesta vastuusta, jos onnettomuuden aiheuttaa ”epätavallista laatua oleva luonnonmullistus”. (Ydinvastuulain 12§)

Ympäristön pilaantumisen korvaaminen ei ole ydinvastuun piirissä. Voimassa olevan lain mukaan oikeus korvaukseen on normaalin vahingonkorvauslainsäädännön mukainen. Korvauksen ulkopuolella ovat ympäristön merkittävästä pilaantumisesta aiheutuneet taloudelliset vahingot ja pilaantuneen ympäristön ennallistamistoimenpiteiden aiheuttamat kustannukset. (Ydinvastuulain 14 §)

Vakuutus onnettomuuden varalle on pieni

Suomessa ydinvoimalan omistajalla on teoriassa rajoittamaton vastuu ydinvahingosta. Käytännössä tilanne on toinen. (Ydinvastuulain 18 §)

Ydinvastuulaki vaatii ydinvoimalan omistajalta vain noin 700 miljoonan euron vakuutuksen. (Ydinvastuulaki 18§ ja 23§) Summa on Fukushiman kustannusten valossa naurettavan pieni. Jo maaliskuussa 2003 mietintönsä jättänyt ydinvastuutoimikunta suositteli vakuutussuman nostamista asteittain 1,2 miljardiin euroon silloisesta 250 miljoonasta.

TVO ja Fennovoima ovat ydinvastuun näkökulmasta lähinnä kulissiyhtiöitä, joilla ei ole mitään omaisuutta, jolla korvata vahinkoja. Fukushima onnettomuus vei TEPCOn, yhden maailman suurimmista energiayhtiöistä hyvin nopeasti selvitystilaan.

Ydinvastuun velvoitteet eivät ulotu ydinvoimayhtiön omistajiin

Ydinvastuu ulottuu ainoastaan siihen yhtiöön, joka suoraan omistaa ydinvoimalan. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Fennovoiman pääomistajalla, saksalaisella energiajätti E.ONilla ei ole mitään vastuuta, jos Pyhäjoella joskus sattuisi onnettomuus.

Saksassa ja Yhdysvalloissa suoraa vakuutuksen kattamaa korvaussummaa on pystytty ydinvoimaloiden operaattorien ja omistajien yhteysjärjestelyillä kasvattamaan. Saksassa vakuutuksen kattama korvaussumma on 2,5 miljardia euroa ja Yhdysvalloissa noin 8 miljardia euroa. Verrattuna onnettomuuden kustannuksiin summat ovat pieniä, mutta laajentavat kuitenkin ydinvastuuta edes hieman.

Mitä pitäisi tehdä?

Ydinvoimaan sisältyy monia piilotettuja kustannuksia, jotka eivät näy suoraan ydinsähkön hinnassa tai ydinvoimainvestoinnin loppusummassa. Onnettomuuden riskien ulkoistaminen on yksi näistä. Fukushiman edelleen jatkuvan katastrofin valossa Suomen nykyinen ydinvastuulaki sisältää useita vakavia puutteita.

Ydinvastuulaki tarvitsee välittömästi seuraavat muutokset:

1)    Ydinvastuu on ulotettava kattamaan ”epätavallista laatua olevan luonnonmullistuksen” aiheuttama onnettomuus.

2)    Vahingonkorvausvelvollisuus on ulotettava ympäristön merkittävästä pilaantumisesta aiheutuneisiin taloudellisiin vahinkoihin, pilaantuneen ympäristön ennallistamistoimenpiteisiin ja ydinvahingon torjumisesta aiheutuneisiin kustannuksiin.

3)    Ydinvoimalan omistajalta vaadittua vakuutussummaa on korotettava tuntuvasti.

4)    Ydinvastuu pitää ulottaa koskemaan myös ydinvoimayhtiöiden osakkaita sekä osakkaita, joilla on (arvopaperimarkkinalain 1 luvun 5 pykälän tarkoittama) määräysvalta ydinvoimayhtiön osakkaaseen.

Vaadi ydinvastuuta, allekirjoita vetoomus 

Aiheet