Monesti tuntuu, että ilmastonmuutoksen torjuminen on itsestään selvä asia, jokainen jolla on sydän ja aivot kannattaa sitä. Mutta sitten etujärjestöt astuvat kuvaan...


Suuria energiafirmoja edustavalla Energiateollisuus ry:llä on viimeaikoina mennyt lujaa. EU:n uusiutuvan energian tavoitteesta pitäisi luopua, uusiutuvan energian osuutta Suomen energiantuotannosta voidaan nostaa 15 vuoden aikana korkeintaan 4 prosenttiyksikköä, Suomen ei pitäisi edelleenkään ottaa käyttöön uusiutuvaa energiaa tukevaa takuuhintajärjestelmää (STT 14.12.), Suomen kasvihuonekaasupäästöt olisivat 10 % alhaisemmat, jos viides ydinvoimala olisi rakennettu 1990-luvulla (Suomen Kuvalehti viime viikolla)… aiemmin järjestö ehti myös julistaa, että Suomelle sopiva päästövähennystavoite olisi 5-8 % vuoteen 2020 mennessä, kun teollisuusmaiden pitää keskimäärin vähentää 30 %. Takuuhintajärjestelmä kelpasi hyvin silloin, kun se luotiin turpeelle, ilmastopäästöiltään saastuttavimmalle Suomessa käytettävälle energialähteelle, mutta kun sitä ehdotetaan uusiutuville energialähteille, on kellossa toinen ääni.


Energiateollisuuden linjaukset ovat täysin johdonmukaisia: se puolustaa jäsentensä, suurten energiafirmojen etua. Takuuhintajärjestelmä mahdollistaisi uusien, riippumattomien uusiutuvan energian tuottajien tulon markkinoille, mikä vähentäisi nykyisten firmojen mahdollisuuksia manipuloida sähkömarkkinoita ja olisi siten sähkön kuluttajien etu. Siksi sitä kannattaa vastustaa. Turpeen ja ydinvoiman tukeminen taas on energiajättien omissa intresseissä, vaikka se tekeekin ilmastopäästöille ja uusiutuvalle energialle asetettujen tavoitteiden täyttämisen vaikeammaksi ja kalliimmaksi yhteiskunnalle.


Energiateollisuuden usko ydinvoimaan vaikuttaa rajattomalta. Olkiluoto 3 on vuosia myöhässä ja tulee kaksi miljardia euroa kalliimmaksi kuin alun perin arvioitiin. Lisäksi myöhästyminen maksaa sähkön käyttäjille 3 miljardia euroa, eli 600 euroa jokaista suomalaista kohti. Jos ydinvoimala olisi alun perin jätetty rakentamatta, niin investoinnit olisivat suuntautuneet muuhun sähköntuotantoon, suurelta osin uusiutuviin. Ne olisivat valmistuneet ajoissa ja tulleet todellisuudessa halvemmiksi kuin Olkiluodon toilailut. Tällä kertaa pääosan mokailujen kuluista maksavat ranskalaiset veronmaksajat, mutta uusissa ydinvoimalahankkeissa näin ei olisi.


Energiateollisuuden itsensä teettämä raportti uusiutuvan energian edistämisestä Suomessa on kiinnostavaa luettavaa. Yllättäen nämä kohdat eivät päätyneet järjestön tiedotteisiin:


”Tuulivoiman potentiaali muodostaa lähes puolet koko uusiutuvan sähkön lisäyspotentiaalista vuoteen 2020 mennessä ja se on siten keskeisessä roolissa uusiutuvan energian käytön lisäämisessä Suomen sähköntuotannossa. [...] Suomen regulaatio- ja tukiympäristö on ollut tuulivoiman kannalta kansainväliseen tasoon nähden poikkeuksellisen heikko. [...] Mikäli uusiutuvan energian lisäyspotentiaalista vuoteen 2020 halutaan saada käyttöön merkittävä osa, on tuulivoiman investointiedellytyksiin tultava Suomessa huomattava muutos.”

Takuuhinta- eli tariffijärjestelmästä raportti toteaa:

”Tariffijärjestelmistä on seurannut [...] pienten riippumattomien tuottajien lisääntyminen sähkömarkkinoilla. [...]. Esimerkiksi Saksassa tariffijärjestelmä on kannustanut paikalliseen ja pienimuotoiseen tuulivoimaomistukseen. [...] Tanskassa 85 % maalle rakennetusta tuulivoimakapasiteetista on yksityishenkilöiden omistuksessa.”


Lauri Myllyvirta