Luit oikein - tähän asti laitonta puuta on ollut aivan laillista myydä EU:n alueella. Indonesiassa kansallispuistosta orjatyövoimalla hakattua puuta saa myydä Suomessakin - sen sijaan jos jaat asiasta tietoa rautakaupan ulkopuolella, poliisi käskee pois. Näin tähän asti.

Onneksi ympäristöjärjestöjen vuosien työ kantaa hedelmää. Euroopan parlamentti hyväksyi eilen komission lakiehdotuksen laittomasta puusta. Astuessaan voimaan laki tulee vaatimaan kaikilta EU:n alueella puuta myyviltä yrityksiltä puun laillisuuden osoittamista.

Toimiessaan laki voisi vihdoin varmistaa, ettei kuluttajien tarvitse vahingossa ostaa laitonta puuta ja osallistua maailman tärkeimpien sademetsien laittomaan tuhoamiseen. Tätä kansalaiset ovat halunneetkin: tuoreen kyselyn mukaan yli 90% kansalaisista haluaa tehokkaan lain, joka varmistaa EU:ssa myytävän puun laillisuuden.  Viime vuonna yli puoli miljoonaa ihmistä katsoi Greenpeace Forest Love -videon aiheesta ja yli 130 000 ihmistä lähetti komission presidentti Jose Manuel Barrosolle kirjeen, jossa Barrosoa pyydettiin tuntemaan edes hieman rakkautta metsiä kohtaan!

Onneksi parlamentissa tätä viestiä kuunneltiin ja lakiehdotus meni läpi. Metsäteollisuus yritti viime hetkellä vielä torpata lain, ja tähän kelkkaan taisivat mennä kolme suomalaista meppiä, jotka äänestivät lakia vastaan eli Eija-Riitta Korhola, Kyösti Virrankoski ja Samuli Pohjamo.

Seuraavaksi toimia vaaditaan metsäministerineuvostolta, jotta laki saadaan käyttöön!

-Sini