Syyllisiä vuodesta 1971

Pari päivää sitten Ilta-Sanomat uutisoi asiasta, jonka en tullut edes ajatelleeksi olevan uutinen: Greenpeacen aktivistit harjoittavat kansalaistottelemattomuutta. Uutisen laaja leviäminen sai minut kuitenkin miettimään, että kansalaistottelemattomuus toimintatapana ei ole meille suomalaiselle välttämättä kovinkaan tuttua. Mitä ajatuksia kansalaistottelemattomuus sitten herättää?

"Tunnustamme luontaisen turhautumisen ihmisiltä joista tuntuu että heidän toiveidensa toteutuminen on hidasta. Mutta olemme vakuuttuneita, että nämä mielenosoitukset ovat harkitsemattomia ja väärin ajoitettuja."

Kuulostaako tutulta? Tämä oli kahdeksan papin vastaus rauhanomaiseen kansalaistottelemattomuuteen Yhdysvalloissa 60-luvulla, kun Birgminghamissa afroamerikkalaiset protestoivat oikeuksiensa puolesta. Pappien mukaan protestoijilla ei ollut oikeutusta “äärimmäisiin toimenpiteisiin”. Kansalaistottelemattomuus on siis aina herättänyt ristiriitaisia tunteita ja vastareaktioita.

Birminghamin protestien johtohahmona ollut Martin Luther King tuomittiin vankilaan, josta käsin hän kirjoitti kuuluisan “Letter from Birmingham City Jail” -kirjeensä, jossa hän puolusti rauhanomaista kansalaistottelemattomuutta yleisenä oikeutena ja velvollisuutena vääryyttä kohdatessa. Jos kansalaistottelemattomuus herättää kysymyksiä, on tämä rauhannobelistin vankilasta kirjoittama kirje enemmän kuin lukemisen arvoinen.

Martin Luther Kingin pidätyskuva Birminghamin poliisiasemalta

Martin Luther Kingin pidätyskuva Birminghamin poliisiasemalta.

Martin Luther King ei ole ainoa kansalaistottelemattomuudesta tuomittu. Modernin kansalaistottelemattomuuden pioneeri Henry David Thoreau tuomittiin vankilaan hänen sanottuaan verottajalle, ettei hän suostu maksamaan veroja valtiolle, joka hyväksyy orjuuden ja sotii Meksikoa vastaan. Sittemmin hänen syntymäkotinsa on historiallinen suojelukohde ja hänen kasvonsa koristavat postimerkkejä, häntä ei muisteta rikollisena.

Mahatma Gandhi oli tutustunut Thoreaun ajatuksiin, kuten myös romaanikirjailijana paremmin tunnetun Leo Tolstoin kristillistä pasifismia ja kansalaistottelemattomuutta puolustaviin kirjoituksiin. Gandhi tuomittiin oikeudessa useita kertoja, ja hän istui jopa kaksi vuotta vankilassa. Häntä ei muisteta rikollisena, vaan Intian itsenäisyyteen johtaneena sankarina. Hänen hymynsä säteilee intialaisissa seteleissä. Rosa Parks, myös mustien kansalaisoikeusten puolustaja tuomittiin häiriköinnistä sakkoon hänen kieltäydyttyään antamasta linja-autossa paikkaansa valkoiselle matkustajalle. Häntäkään ei muisteta rikollisena: tuo linja-auto on nykyään museoitu ja Yhdysvaltain kongressirakennuksessa on istuvan Rosa Parksin patsas. Kansalaistottelemattomuus ei myöskään ole Suomessakaan tuntematonta. Pääministerinä ja eduskunnan puhemiehenä toiminut Paavo Lipponenkin tuomittiin 60-luvulla kansalaistottelemattomuudesta sakkoihin hänen yllytettyään lain vastaisesti ihmisiä kieltäytymään asevelvollisuudesta.

Gandhin, Kingin ja Parksin kansalaistottelemattomuuden esimerkit herättävät monessa varmasti ajatuksen “no mutta nuo nyt ovat ihan eri asioita, eikä näitä asioita voi verrata”. Jos kuitenkin periaatteellisella tasolla hyväksyy että Thoreau, Gandhi, Parks ja Martin Luther King rikkoivat kansalaistottelemattomuudellaan lakia, on johdonmukaista myöntää, että kansalaistottelemattomuuden takia tuomituksi tuleminen ei välttämättä ole periaatteellisella tasolla tuomittavaa. 

Tässä vaiheessa voi tietenkin ajatella Gandhista, Parksista ja Martin Luther Kingistä että “mutta heidän asiansa oli niin tärkeä”. Nyt olemme siirtyneet itse asian ytimeen, pohtimaan meidän moraalisia velvollisuuksiamme epäoikeudenmukaisuutta kohdatessamme. Mikä on se epäoikeudenmukaisuus, jonka edessä voimme ryhtyä rauhanomaiseen kansalaistottelemattomuuteen? Historia ei kerro meille valmiita vastauksia dilemmoihin. Intian itsenäistyminen tai mustien kansalaisoikeustaistelu Yhdysvalloissa ei sellaisenaan vastaa meille siihen mikä on meidän vastuumme yhteisestä ympäristöstämme ja mikä on vastuumme nykyisille ja vielä syntymättömille sukupolville, jotka ovat ympäristöstä riippuvaisia.

Kyse ei siis ole vain toimintatavoista vaan myös siitä, mitä tavoitellaan.

Oheinen lehtileike on Turun Sanomista vuodelta 1992, joka muistuttaa miten kauas olemme kulkeneet, ja miten paljon pidemmälle alun alkaen olemme tähdänneet:

Suomen itsenäisyysjulistuksessa kirjoitettiin “tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen”. Miten pitkälle ja kuinka kauan meidän on katsottava sivusta kun valtiot ja yritykset epäonnistuvat ilmastonmuutoksen torjunnassa ja ympäristönsuojelussa? Mikä on se viimeinen pisara, jolloin meillä on yhteisenä ihmiskuntana oikeus ja velvollisuus ottaa kohtalo omiin käsiimme ehkäistäksemme ympäristön tuhoamista, ja voimme sanoa piittaamattomille valtioille ja yrityksille “liikaa on liikaa” ja alkaa rauhanomaiseen kansalaistottelemattomuuteen? Vai onko edes olemassa viimeistä pisaraa? Pitäisikö meidän olla loppuun asti kansalaistottelevaisia ja katsoa sivusta kun valtiot ja yritykset romuttavat yhteistä ympäristöämme, tietäen että kansalaistottelevaisin keinoin emme saa niitä muuttamaan toimintaansa?

Greenpeace on yli 40 vuoden ajan rauhanomaisesti vastustanut piittaamattomuutta ympäristöä kohtaan ja antanut äänen luonnolle, joka muuten ei istu yhtiökokouksissa tai parlamenteissa. Ja Sini Saarela ja muut aktivistimme ovat osaltaan toimineet meidän kaikkien, myös sinun, yhteisen ympäristön puolesta.

Vaadi Sini Saarelan ja muiden vangittujen vapauttamista osoitteessa: http://www.greenpeace.org/freeouractivists

Topias Salonen on Greenpeacen aktivisti ja verkkotoimittaja.