Kaisa Kosonen on Greenpeace Internationalin ilmastopolitiikan neuvonantaja.


Luin hiljattain menovinkeistä, että Hausmylly ja Cat Cat esiintyisivät hotelli Tulisuudelmassa Vantaalla. Piti googlata, että oikeastiko ne 1990-luvun diskopop-bändit? Kyllä, vielä tekevät keikkaa.

Näinköhän moni ajattee kuullessaan fraasin "kestävä kehitys"? Että huh huh, vieläkö siitä pidetään kokouksia ja kirjoitetaan raportteja? Loppuun kulunut 1990-luvun renkutus! Vai miksi "keke" ei ole noussut edes pieneksi teemaksi näissä presidentinvaaleissa? Hallitukset sentään valmistautuvat parhaillaan kesällä Riossa pidettävään kestävän kehityksen huippukokoukseen, minne uusi arvojohtajammekin ehkä matkustaa. Lisäksi nykyinen presidenttimme on johtanut YK:n pääsihteerin asettamaa korkean tason paneelia aiheen tiimoilta. Silti toimittajat kysyvät mielummin esimerkiksi parveketupakoinnista tai sukkien lajittelusta.

No, ehkä kestävän kehityksen brändi on vähän väsähtänyt ja etäinen. Silti sen muuttaminen fraasista todelliseksi toiminnaksi on päivä päivältä kiireellisempää ja tärkeämpää. Siksi presidentti Halosen ja presidentti Zuman paneelin raportti siitä, miten planeettamme ja sen asukkaat voivat 20 vuotta Rion kestävän kehityksen kokouksen jälkeen ja millaisia valintoja meillä on edessä kannattaa ehdottomasti lukea. Onnittelut presidentti Haloselle tästä urakasta!

Holtitonta menoa – mutta miksi?

Vaikka inhimillisen kehityksen puolella on tapahtunut paljon edistystä sitten alkuperäisen Rion kestävän kehityksen kokouksen (1992) – johtuen erityisesti Kiinan, Brasilian ja muiden uusien talousmahtien vaurastumisesta – ovat köyhyys, nälkä ja jano edelleen sitkeässä ja kuilu hyvinvoivien ja kurjuudessa elävien välillä on kasvanut. Hälyyttävimpiä ovat ympäristöindikaattorit:

  • hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet lähes 40 %;
  • lajit kuolevat sukuputtoon entistä nopeammin ja trooppisten metsien hävitys jatkuu;
  • kaksi kolmasosaa luonnon tarjoamista ekosysteemipalveluista on heikentymässä; ja
  • 84 prosenttia kalakannoista on maksimaalisesti kalastettuja, liikakalastettuja tai jo ehtynyt.

Planetaarinen kriisi on saamassa aivan uusia mittasuhteita.

Raportti pohtii kuitenkin harmillisen vähän kysymystä miksi. Jotta osaisimme olla toistamatta samoja virheitä yhä uudelleen, olisi meidän ymmärrettävä, mitkä valinnat ja tekijät meidät tähän tilanteeseen toivat. Olisin kaivannut analyysiä esimerkiksi monikansallisten yritysten roolista. Jo Brundtlandin raportti tunnisti yritykset merkittävänä vallankäyttäjänä ja globalisaation myötä niiden valta ei ole suinkaan vähentynyt. Globaaleja pelisääntöjä globaaleille yrityksille ei ole kuitenkaan onnistuttu luomaan ja yritykset voivat hyötyä heikon ympäristö- ja sosiaalisen lainsäädännön maista. Vastuuttomaan tuotantoon puuttuminen jää usein kansalaisjärjestöjen vastuulle.

Uutta, vanhaa ja lainattua...

Toimenpidesuosituksia lukiessa voi ensin tulla déjà vu. Paljon on kertausta aiemmista suosituksista, sitoumuksista ja julistuksista, joiden toteutus on jäänyt heikoksi. Mutta on myös uutta! Toivonkin, että Riossa hallitukset ja muut toimijat tarttuvat muun muassa seuraaviin ehdotuksiin:

  • Fossiilisten polttoaineiden julkiset tuet poistetaan vuoteen 2020 mennessä ja muita haitallisia tukia vähennetään.
  • Kestävän kehityksen kriteerit oteaan mukaan rahoitus- ja sijoitusalan toimijoiden sääntelyyn, analyysimenetelmiin, riskiarviointeihin, raportointiin ja siten päätöksentekoon.
  • Suuremmat yritykset velvoitetaan kestävän kehityksen raportointiin.
  • YK:n ympäristöohjelman (UNEP) roolia ja toimivaltaa vahvistetaan ja kestävän kehityksen komissio (CSD) lakkautetaan toimimattomana ja korvataan uudella vahvemmalla toimielimellä, joka nostaa koordinoinnin, monitoroinnin ja raportoinnin uudelle tasolle.
  • Kehitetään yhteisesti hyväksytty mittari(sto), joka mittaisi kehitystä paremmin kuin BKT.
  • Asetetaan vuosituhattavoitteiden tyyppiset globaalit kestävän kehityksen tavoitteet fokusoimaan kansainvälisiä ponnisteluja.

...sekä asioita, joita jäin kaipaamaan

On hienoa, että raportti tunnistaa, että on olemassa vaaralliset planetaariset rajat, joiden sisällä meidän pitäisi pysyä, mutta jotka olemme osittain jo ylittäneet. Toisinaan päättäjien on vaikea myöntää tätä tosiasiaa. Paneeli ei kuitenkaan onnistu kommunikoimaan kovin selkeästi sitä, missä ajassa ja millä mittakaavalla korjausliikkeitä olisi tehtävä.

Ilmastokaaoksen välttämisen, metsiensuojelun ja valtamerten tilan kannalta seuraavat 5-10 vuotta ovat kriittisiä. Lukijalle tämä viesti ei oikein välity. Se, että raportti ehdottaa (ei-sitovien) tavoitteiden neuvottelemista ”ehkäpä vuodelle 2030” luo pikemminkin mielikuvaa siitä, että aikaa on. Tämä tietysti heijastaa poliittisia realiteetteja – vähän niin kuin Durbanin ilmastokokous. Tiedeyhteisön mielestä maailman ilmastopäästöt pitäisi taittaa laskuun ennen vuotta 2020, mikä vaatisi huomattavasti suunniteltua suurempia päästövähennyksiä. Mutta koska valtiot jumittavat kukin omassa poterossaan tähän suostumatta, siirrettiin Durbanissa huomio vuoden 2020 jälkeisen ajan päästöleikkauksiin.

Toisekseen epäilen, tuoko raportti talouskasvukeskusteluun lopulta mitään uutta. Kasvun pitäisi olla paneelin mukaan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää ja BKT:a mittarina pitäisi "täydentää" kestävän kehityksen mittarilla tai mittaristolla. Tuttuja ajatuksia alkuperäisestä Brundtlandin komitean raportista ja Agenda 21 -toimintaohjelmasta (1992). Samalla raportti kuitenkin toistaa perinteistä käsitystä siitä, että talouskasvu olisi päämäärä itsessään (kunhan se on vihreää). Juuri tämä ajattelu kaipaisi tuuletusta - erityisesti vauraissa maissa. Talous pitäisi nähdä välineenä kohti tavoittelemiamme päämääriä, kuten hyvinvointi, tasa-arvo, elinvoimainen luonto ja onnellisuus. Niin kauan kun lähestymme näitä on se, kasvaako talous vai ei, toisarvoista.


Kolmanneksi, ”kestäviä valintoja” ja hintaohjausta painottava raportti jättää rajoitusten ja sääntelyn roolin liian vähälle. Esimerkin meriekosysteemit eivät enää pelastu kestävin valinnoin, vaan tarvitaan mm. 1) pelisäännöt kansallisen toimivallan ulkopuolisille merialueille, eli uusi toimeenpanosopimus YK:n merioikeusyleissopimukseen (UNCLOS), 2) päätöksiä kalastusalusten romuttamisesta sekä 3) kattava mertensuojelualueiden verkosto, jonka perustamisesta sovittiin jo Johannesburgissa vuosikymmen sitten. Näitä raportista ei löydy.

Mitä tulee tähän ”tehdään kestäviä valintoja” -lähestymistapaan noin ylipäänsä, niin moni meistä kaipaisi varmaan erityisesti sitä, että kestämättömät ratkaisut kerta kaikkiaan rajattaisiin valintamahdollisuuksien ulkopuolelle. Hintaohjauksessa vaarana on (ellei sitä suunnitella huolellisesti ja kokonaisuutena muun vero-ohjauksen ja sääntelyn kanssa), että saastuttamisen saa valita jatkossakin – kunhan on riittävän varakas. Tämä ei tarkoita, ettenkö kannattaisi näitä keinoja osana pakettia – päin vastoin.

Presidenttikampanjoiden viitoittamalle tielle!


Oli "kestävä kehitys" muodissa tai ei (jotkut puhuvat mielummin vaikka vihreästä taloudesta) ovat planeetan rajat tulleet vastaan ja ajaudumme kriisistä ja katastrofista toiseen kiihtyvällä tahdilla. Tähän on saatava joku roti. Tarvitsemme poliitikkoja, yritysjohtajia ja muita vaikuttajia, jotka uskaltavat ja osaavat laittaa pidemmän tähtäimen edut lyhynnäköisen hyödyntavoittelun edelle. Ennen kaikkea tarvitsemme aktiivisia ja luovia kansalaisia, jotka tekevät, ideoivat, kannustavat ja vaativat. Tämä on myös raportin henki.

Ja ihmisethän välittävät, innostuvat ja tekevät, kun olosuhteet ovat sille suopeat! Siitä nämä presidentinvaalit ovat muistuttaneet. Uudenlainen kampanjointi on saanut toisilleen tuntemattomissa kansalaisissa aikaiseksi sellaista yhteistoimintaa, luovuutta ja rohkeutta, että jos kaikki tuo tarmo suunnattaisiin vaalien jälkeen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän Suomen rakentamiseen (yli puoluerajojen), niin kylläpä päästäisiin pitkälle! Tämän kirjoituksen otsikko ei olekaan kannanotto toisen presidenttiehdokkaan, puolueen tai kampanjan puolesta, vaan viittaus näiden vaalien yllätysmomenttiin, jonka synnytti innostunut kansalaistoiminta.

Osaavatko poliitikot hyödyntää kansalaisten ideoita ja tarmoa vaalien ulkopuolella? Ovatko he itse valmiita osallistumaan talkoisiin asettamalla pelisääntöjä, jotka suosivat ratkaisujen tarjoajia saastuttajien suojelun sijaan? Tällä hetkellä esimerkiksi EU:ssa monet hallitukset ovat vielä saastuttavan suurteollisuuden talutusnuorassa, vaikka yli 100 yritystä on vaatinut EU:ta korottamaan 2020 ilmastotavoitettaan - kansalaisista nyt puhumattakaan. Mille puolelle asettuvat suomalaiset päättäjät, yritykset ja kansalaiset? Siis muut kuin ympäristöministeri Ville Niinistö, joka kannattaa 30 % tavoitetta? Mitähän ajattelee presidenttiehdokas Niinistö, joka painottaisi ulkopolitiikassa ilmastonmuutoksen torjunta? Euroopan komissio julkisti tänään uuden avauksen tähän "keke-keskusteluun". Ottakaa kantaa!


Kaisa Kosonen

(Päivitetty 31.1.)

http://www.hs.fi/kotimaa/Niinist%C3%B6+painottaa+ilmastonmuutoksen+torjuntaa+Haavisto+vapaakauppaa/a1305554425817