Taloustutkimuksen uusimman mielipidetiedustelun mukaan neljä prosenttia suomalaisista kannattaa kolmea uutta ydinvoimalaa. Ei ihme Olkiluodon epäonnistumisten jälkeen. Monet suuret tiedotusvälineet, kuten MTV3:n TV-uutiset, ovat kuitenkin ilmeisesti nojallaan useamman reaktorin suuntaan. Jos isojen mediatalojen kampanja ydinvoiman lisärakentamisen puolesta jatkuu nykyisellään eduskunnan ydinvoimaäänestykseen eli kevääseen 2010 asti, täytyy TV-uutisten haastatella kaikki TV-kameran eteen suostuvat kolmen reaktorin kannattajat.

Parhaiten toimii, kun keksit Jyri Häkämiehen ja Mooseksen tapaan vängän käyttötarkoituksen jokaiselle reaktorille (todellinen syy, sähkön vienti ei kelpaa). Esim. näin: Suomi tarvitsee yhden reaktorin talvisodan kostamiseen Venäjälle, toisen kassilohen kasvatukseen Pohjanlahdella ja kolmannen uusiutuvan energian teollisuuden pitämiseen kyykyssä.

Mielipidetiedustelujen mukaan erityisesti Kehä kolmosen ulkopuolella asuvista keskustan äänestäjistä sekä demareita äänestävistä nuorista (25-34 v.) naisista on huutava pula. Kaikki joita ei valittu BB-taloon tai maajussin morsiamiksi, tässä on tilaisuutenne!

Lauri Myllyvirta