Kuva (c) Seppo Leinonen, 2003 www.seppo.net

Keskisuomalainen kertoi sunnuntaina että uusin Harry Potter- kirja painetaan Jyväskylässä saksalaiselle paperille, koska Suomesta ei saa kirjailija Rowlingin vaatimaa FSC-paperia.

Miksi näin? No, Suomen metsäteollisuus ja -talous eivät toistaiseksi ole halunneet lopettaa luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien hakkuita. Siksi maassamme ei ole tarpeeksi järjestelmän mukaan sertifioituja metsiä FSC-merkityn paperin tuottamiseksi.

Muistan kun vuonna 2003 olimme kertoneet kirjailija Rowlingin olevan mukana Greenpeacen kansainvälisessä kirjakampanjassa, jossa kirjailijat kielsivät kirjojensa painamisen ikimetsäpaperille. Tervon ja Päivärinnan TV-ohjelmassa minua epäiltiin väärän tiedon levittelystä - että eihän kukaan kirjailija nyt toki voisi tuollaista mennä lupaamaan. Asiasta riemuittiin Suomessa vielä edellisen Potterin painamisen yhteydessä, kun Rowling oli sittenkin suostunut siihen että kirja vielä kerran painetaan suomalaispaperille. Tätä pidettiin osoituksena siitä että kylläpä se Greenpeace taas oli väärässä.

Nyt sitten ollaan tässä. Keskisuomalaisen haastattelema Tammen kustannusjohtaja kertoo, että "saimme käyttää silloin suomalaista paperia aikataulu- ja tuotantosyistä. Jo silloin oli selvää, että seuraavaan kirjaan ei hyväksytä muuta kuin FSC-sertifioitua paperia.".

Ja hyvä niin, koska tälläkin hetkellä valtion liikelaitos Metsähallitus hakkaa suojelullisesti arvokkaita metsiä pitkin Suomea, ja teollisuus ostaa puun surutta.

Suomalaistutkijoiden viimetalvinen vetoomus Metsä-Lapin ikimetsien hakkuiden lopettamisesta kaikui kuuroille korville.

Suomen ympäristökeskuksen uusimpien tutkimusten mukaan metsälakia tulkitaan käytännössä niin että uhanalaiset lajit saavat kyytiä.

Ja tämän vuoden aluksi metsäsektori ajoi läpi epäonnistuneen ratkaisun Etelä-Suomen metsien suojelussa.

Sitten vielä ihmetellään, ettei suomalainen paperi kaikille kelpaa.

Jatkossa tilanne voi olla toinen, koska Suomeen valmistellaan parhaillaan FSC-standardia yhteistyössä ympäristöjärjestöjen, metsäteollisuuden ja eri sosiaalisten tahojen kanssa. Toistaiseksi teollisuus on esittänyt lähinnä heikennyksiä ympäristökriteereihin, mutta halu FSC-sertifiointiin on sillä silti kova. Tuleva kevät näyttää, halutaanko Suomessa lopettaa arvokkaiden metsien hakkuut vai jatkaa kovalla luontoarvoja hävittävällä linjalla.

Matti Liimatainen