Tänä aamuna kello neljä halasin kiipeilijätovereitani ja toivotin heille onnea, kun lähdimme Arctic Sunriselta kiivetäksemme Gazpromin öljynporauslautta Prirazlomnajalle.

Minua pelotti, kun hyppäsin kumiveneeseen täydellisessä pimeydessä. Tiesin, että Venäjän rannikkovartiosto odottaa meitä. He olivat seuranneet meitä maanantaista lähtien ja tarkkailleet jokaista liikettämme. Näin etäältä valtavat vesitykit. Mutta meillä oli tehtävä ja olimme päättäväisiä: meidän oli estettävä Gazpromia poraamasta maailman ensimmäistä jäisiltä arktisilta vesiltä tuotettua öljyä.

Öljynporauslautalle pääseminen ei kestänyt kauaa, ja kun tulin lautalle, kaksi kiipelijää oli saanut jo köyden kiinnitettyä ja pystyimme aloittamaan nousun. Ennen kuin minulla oli mahdollisuutta aloittaa kiipeämistä, kaksi rannikkovartioston alukselta lähtenyttä venettä lähestyi meitä. Miehet veneissä olivat pukeutuneet maastopukuihin ja kommandopipoihin. Tuntui kuin olisin elänyt kauhuelokuvaa, kun he törmäsivät meihin. Kiipeilijätoverini Sini putosi mereen. Sini näytti pelästyneeltä, mutta tiedän, että hän on käsittämättömän urhea – ihailen häntä kovin. Pelastimme hänet merestä, vaikka he tekivät sen vaikeaksi jatkamalla veneisiimme törmäämistä.

 

Kaiken sekasorron keskellä kuulin laukauksen. He huusivat meille venäjäksi, enkä ymmärtänyt, mitä he sanoivat, mutta he osoittivat meitä aseilla ja veitsillä, mistä tiesin, että meitä uhattiin. Saatoimme vain nostaa kädet ylös ja selittää, että olimme osoittamassa rauhanomaisesti mieltä. Sitten kuulin toisen laukauksen. Pelkäsin omasta ja kaikkien kumiveneissämme olevien puolesta, mutta erityisesti köydessä kiipeävien kahden toverini puolesta. Sini, joka oli päässyt takaisin köyteen, oli hankalassa asemassa, ja Kruso, joka oli päässyt jo melko korkealle, oli vesitykin maalina. En olisi koskaan osannut kuvitella, että minua uhattaisiin aseella, ei ainakaan Greenpeacen rauhanomaisessa mielenosoituksessa.

Vielä puolen tunnin päästä ammuttiin ilmaan ja mereen. Sini ja Kruso saivat vielä vesitykistä, ja vesi näytti iskeytyvän raskaasti heidän päihinsä. Hetken päästä he päättivät, etteivät voi edetä enempää ja he aloittivat laskeutumisen. Mutta öljynporauslautan työntekijät eivät huomanneet tai eivät kuunnelleet. He jatkoivat vesitykeillä suihkuttamista ja rannikkovartijat vetivät heidät köysistä veneisiinsä.

Rannikkovartijat veivät ystäväni sanaakaan sanomatta rannikkovartioston alukselle. Sydämeni oli pysähtyä. Ampuminen jatkui, ja ihmettelin kuinka pitkälle nämä ihmiset menisivät estääkseen meitä rauhanomaisesti vastustamasta öljynporausta Arktiksella.

Minä olen taas Arctic Sunrisella lämpimässä ja turvassa. Mutta mielessäni olen ystävieni kanssa, enkä ole rauhallinen, ennen kuin olemme taas yhdessä.

Rannikkovartiosto on uhannut avata tulen, ellei Arctic Sunrise lähde alueelta. En tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, mutta tiedän, että olemme estämässä Gazpromia poraamasta maailman ensimmäistä Arktiksen jäisillä vesillä tuotettua öljyä.

Camila Speziale on Greenpeace Argentinan aktivisti
Käännös Juha Aromaa

Seuraa tapahtumia: http://www.savethearctic.org/action4arctic