Auringonlasku arktisella alueella.

Olemme parkkeeraneet Arctic Sunrisen yöksi keskelle jääkenttää. Ensimmäistä kertaa neljään viikkoon pääkone on sammutettu ja laivassa on hiljaista. Omituista. Katselin pari tuntia sitten kenties kauneinta auringonlaskua minkä olen koskaan nähnyt. Parin tunnin päästä se sama mollukka jo sieltä taas nousee ja kohtapuolin se ei enää pariin kuukauteen laske ollenkaan. Valaat pyrskähtelevät suihkujaan ilmoille aina silloin tällöin ympärillämme kuin heittääkseen yläfemmat omalla tyylillään. Jäälautat kolisevat vasten runkoa ja katselen ulos komentosillan venttiilistä, toiveena nähdä vaelteleva jäänalle hylkeitä etsimässä.

Kaiken tämän kauneuden keskellä on vaikea kasata ajatuksiaan. Olemme nyt siis neljättä viikkoa täällä protestoimassa arktisten porauksien aloittamista. Podi hippeineen roikkuu Leiv Eirikssonissa nyt neljättä päivää ja komeasti kuuluu sielläkin menevän. Omalta osaltamme kampanja on mennyt kutakuinkin suunnitelmien mukaan. Yksi kivi kuitenkin henkilökohtaisesti hiertää kengässä.

Greenpeacen aktivisti kiipeilemässä öljynporauslautta Leiv Eirikssonin kyljessä. Aktivistit ovat kiinnittäneet lauttaan selviytymispodin, jossa on ruokaa ja juomaa kymmeneksi päiväksi. 29/5/2011

Palaute grönlantilaisilta ihmisiltä on ollut varsin negatiivista. Kampanjan julkaisut ja lehtijutut mantereella ovat herättäneet närkästystä ja katkeria kommentteja. Greenpeacen katsotaan tulevan tänne tuhoamaan paikallisen väestön mahdollisuudet itsenäiseen, Tanskasta vapaaseen, talouteen. Öljynporaajien dollarit paikallisen väestön silmissä nähdään mannana taivaasta.

Käytyäni keskustelua aiheesta ja tutustuessani materiaaliin kaikista näkökulmista, voin vain todeta, että tilanne ei ole helppo eikä yksinkertainen. Grönlantilaiset haaveilevat öljyn tekevän heistä Norjan kaltaisen itsenäisen, rikkaan talousmahdin. Jalkoihin jäävät ne faktat joita me olemme täällä tuomassa esille. Vaa’an toisella puolen on uniikki, koskematon luonto ja toisella puolen iso tukku rahaa. Täytyy myöntää että vaikka kantani asiaan on sanomattakin varsin ilmeinen, ymmärrän kyllä tällä kertaa hyvin myös grönlantilaisten näkökulman.

Mutta mikä on peruuttamattoman luonnonkatastrofin hinta? Mikä on maapallon tulevaisuus, jos sairaalloista riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ei saada kuriin? Suuria kysymyksiä. Liian suuria tähän hetkeen, varsinkin Grönlannin ihmisille, jotka ovat jo pitkään tasapainotelleet köyhyyden rajamailla, maailman rankimmissa olosuhteissa. Siltikin vielä, kun tippaakaan öljyä ei ole nostettu merenpohjasta, ovat nuo dollarit vain mustetta paperilla. Pahoin myös pelkään, että semmoisiksi ne tulevat jäämäänkin.

Surullisin mahdollinen skenaario minkä voin kuvitella on, että kymmenen vuoden päästä grönlantilaiset kyselevät: ”Missä luvatut rahat? Missä luvatut työt?” Rahat menivät ulkomaisten öjypohattojen taskuihin, töitä ei koskaan ollutkaan ja paikallisille jäi ainoastaan sysimustan öljypaskan tahraamat rannat.

Martti Leinonen, 2nd mate, Arctic Sunrise

Huh, menipäs synkäksi. Päivääni kuitenkin piristi viesti ystävältäni, Greenpeace-aktivistilta Timo Puohiniemeltä. Hänen 5-vuotiaalla siskonpojallaan Mirolla oli nimittäin tärkeä kysymys minulle toimitettavaksi öljynporaajille:

” Miksei leluja voisi tehdä puusta ja metallista muovin sijaan?”
Vastausta odotellessa...

Martti Leinonen
2nd Mate, Arctic Sunrise