10. joulukuuta 2013

Nelson Mandela

Kolme kansalaistottelemattomuudessa kunnostautunutta henkilöä – Edward Snowden, Sini Saarela ja Marco Weber – valtasivat tänään Guardianin vuoden henkilö -äänestyksen kärkisijat. Maailmalla puolestaan on muistettu Nelson Mandelaa, pitkään vankilassa istunutta Etelä-Afrikan rotuerottelun vastaisen taistelun johtajaa. Kaikkien kohdalla kysymys keinoista ja päämääristä on keskeinen.

Nelson Mandelaa ylistetään nyt, jopa Valkoisessa talossa laskettiin lippu puolitankoon. Toisin oli silloin, kun itse taistelua rotuerottelua vastaan käytiin. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA näyttää antaneen vinkin, joka johti Mandelan pidätykseen. Yhdysvaltain terroristilistalta Mandela poistettiin vasta 2008.

Rotuerottelun vastainen taistelu ei todellakaan nauttinut laajaa suosiota kaikkien länsimaiden johtajien keskuudessa. Sama pätee muihin nykyisin laajaa arvostusta nauttiviin kansalaistottelemattomiin Rosa Parksista Paavo Lipposeen.

On helppo ylistää jälkikäteen heitä, joiden historia on todistanut olleen oikeassa. On vaikeaa tukea niitä, jotka ovat keskellä taistelua.

Tänään sankareina pidettyjä aktivisteja on omana aikanaan arvosteltu ”vääristä keinoista”. Useimmiten väärien keinojen kriitikot todellisuudessa kritisoivat päämääriä. Lain rikkomisen ehdoton vääryys nostetaan esille, kun se palvelee omia päämääriä. Ajatus, että ilmastokaaoksen torjuminen ei olisi yhtä merkittävä päämäärä kuin vaikkapa ihmisoikeuksien puolustaminen, on tullut vastaan useammasta suusta.

Kerrataanpa siis hieman. Ilmastokriisi ei ole ”vain ympäristökysymys”, joilta voimme suojautua neljän seinän sisään. Se on vakava uhka koko ihmiskunnan hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle. Aivan kuten rotusorto aikanaan, ilmastonmuutos uhkaa erityisesti niitä, joilla menee jo valmiiksi heikommin. Ja se on vain yksi palanen laajempaa ekologista kriisiä, joka rapauttaa meille kaikille välttämättömiä ekosysteemipalveluita.

Toiminta kriisin pysäyttämiseksi on suorastaan kansalaisvelvollisuus. Elämme juuri niitä aikoja, joihin jälkipolvet tulevat palaamaan ja kysymään, mitä sinä teit silloin, niinä kriittisinä vuosina, kun jo tiedettiin, miten vakava tilanne oli. Alistuitko vai kapinoitko vastaan?

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ei ole erityisen kallista tai teknisesti vaikeaa, mutta toiminnan esteenä ovat mahtavat poliittis-taloudelliset intressit. Arktiksella muun muassa kaksi supervaltaa sekä useita suuria öljy-yhtiöitä. Ilmastokriisin pysäyttäminen edellyttää, että suuri osa jo tunnetuista fossiilista polttoainesta jätetään maan uumeniin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtava määrä suurten fossiiliyhtiöiden hallussa (mutta vielä maankuoren sisässä) jo olevaa omaisuutta muuttuu arvottomaksi.

Greenpeacen aktivistit käyttävät kansalaistottelemattomuutta yhtenä monista keinoista. Kansalaistottelemattomuutta tarvitaan, koska muutoksen tarve on pakottava. Kyse on aktivistien omaa etua laajemmasta yhteisestä hyvästä ja muutoksen tiellä olevat voimat ovat suuria. Suora toiminta tuottaa myös tulosta. Greenpeacessa on aina ajateltu, että ympäristön tuhoamiseen pitää puuttua myös suoraan, ei pelkällä puhumisella.

Kansalaistottelemattomuudella ei voi pakottaa muutokseen. Se voi tapahtua vain, jos toiminta muuttaa mielipiteitä, kokoaa muutoksen taakse laajaa tukea sekä poliittista konsensusta.
Greenpeacen aktivistit toimivat aina täysin rauhanomaisesti ja omilla kasvoillaan. Väkivaltaa he eivät käytä koskaan. He saapuvat oikeuteen vastaamaan teoistaan (mutta puolustautuvat kyllä keksittyjä syytteitä vastaan) ja seisovat tekojensa takana. Ehkä siksi Aung San Suu Kyi, John Carlos ja Desmond Tutu ovat kaikki antaneet tukensa Venäjällä syytteessä oleville Greenpeacen aktivisteille ja kahdelle valokuvaajalle.

10. joulukuuta 2013

John Carlos

 
Väkivallattomuus on periaate, johon Nelson Mandelalla ei aina ollut varaa, vaikkakin se alleviivasi hänen filosofiaansa kansakunnan eheyttäjänä vankilajakson jälkeen. Greenpeacelle väkivallattomuus on kuitenkin välttämätön perälauta, kun tehdään valintoja keinoista, joilla päämääriä ajetaan. Ei mitä tahansa voi tehdä, vaikka ympäristökriisin todellisuus leijuu pelottavasti päämme yläpuolella. Koska on myös vääriä keinoja.

Menneillä tapahtumilla ja historialla ei voi oikeuttaa tämän päivän valintoja. Samat keinot, jotka olivat oikein Nelson Mandelalle tai Rosa Parksille, voivat olla vääriä keinoja vuonna 2013 ilmastokriisin voittamisessa. Ne voivat olla joko liian radikaaleja tai liian maltillisia. Jokapäiväisen maailmanmuuttamisen tärkein ongelma on näiden valintojen tekeminen. Suurin häpeä on kuitenkin se, jos seisoo kriisin edessä tumput suorina ilman mitään keinoja.

Arktisen öljynporauksen pysäyttäminen ja ilmastokriisin torjunta tarvitsee puolelleen paljon kaikenlaisia ihmisiä, järjestöjä, yrityksiä, uskonnollisia yhteisöjä, ammattiliittoja, ruohonjuuritason verkostoja ja muita yhteenliittymiä. Erilaisia keinoja riittää kyllä kaikille. Mikäli Greenpeacen keinot tuntuvat vierailta, erilaisia tapoja toimia on loputtomasti. Tervehdin lämmöllä esimerkiksi sellaisia tuoreita suomalaisia toimijoita kuin Helsinki Climate Forum, 350  Suomi, Ilmastovanhemmat ja Myrskyvaroitus.

Tapio Laakso