Näkymä Pekingin savusumuun yli kielletyn kaupungin.

Kun kaksi vuotta sitten tulin Pekingiin auttamaan Greenpeacen hiilikampanjassa, media puhui kaupungin ilmansaasteista vain ”sumuna”, ja suuri yleisö ei tiennyt saasteiden terveysvaaroista. Vaikka ilmansaasteet ovat vaivanneet Pekingiä pitkään, keskustelu niistä oli pitkään ollut rajoittunutta, eikä edes perusfaktoja ollut tarjolla. Monet ympäristöalan ihmisetkään eivät tarkalleen tienneet mistä ilmansaasteet tulivat, yleisesti syytettiin Pekingin paisunutta liikennettä. Eivätkä ihmiset näyttäneet välittävän. Jopa pahimpina saastepäivinä ihmiset kuljeskelivat kaupungilla ilman hengityssuojaimia, lapset pelasivat puistoissa koripalloa, vanhuksia työnneltiin pyörätuoleissa ulkoilmassa, joka oli kirjaimellisesti hengenvaarallista.

Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, huoli ilmansaasteista ajaa Kiinaa suitsimaan hiilen käyttöä. Maan johtajat ovat ilmoittaneet vähentävänsä ilmansaasteita rautaisin ottein ja ovat aloittaneet kunnianhimoisen ohjelman, joka puuttuu ongelman syihin. Maan itäisissä provinsseissa, jotka ovat suurimpia hiilen käyttäjiä, neuvotellaan parhaillaan hiilen käytön vähentämistavoitteista. Jos ohjelmat toteutuvat, tämä paitsi kirkastaa ilmaa Kiinassa, myös auttaa maata pysäyttämään ilmastopäästöjensä kasvun. Mitä kahtena viime vuotena on oikein tapahtunut?

Kiinan keskiluokka kyllästyy saasteisiin

Tavalliset kiinalaiset ovat nähneet saasteita ja hiilen käyttöä koko elämänsä. Jotkut ystävistäni, jotka ovat kotoisin Kiinan saastuneimmista kaupungeista, sanovat tuntevansa itsensä alastomaksi kulkiessaan ulkona ilman maskia. Viime vuosikymmenen aikana tilanne on edelleen pahentunut, kun Kiinan raskas teollisuus ja energiantuotanto ovat moninkertaistaneet hiilenkäytön. Hiili on tehnyt Kiinasta maailman suurimman ilmastopäästäjän, ja henkeäkin kohden päästöt ovat yli EU:n keskitason. Mutta toisin kuin ilmastonmuutos, joka tuntuu tavallisesta kiinalaisesta kaukaiselta, ilmansaasteet ovat konkreettinen osa kaikkien elämää. Kun Kiinan satojen miljoonien ihmisten keskiluokka on vaurastunut ja alkanut matkustella ulkomaille, se on  huomannut, että ilmansaasteet eivät ole kaikissa teollistuneissa valtioissa yhtä vakava ongelma ja alkanut vaatia sinitaivaita myös kotona. Jopa ihmiset, jotka ovat tottuneet saasteisiin koko elämänsä alkavat nähdä saasteet uhkana hyvälle elämälleen, uhkana kiinalaiselle unelmalle. 

Perhonen savusumussa

Lokakuussa 2011 Greenpeace oli suunnittelemassa uutta kampanjastrategiaa hiilen käytön rajoittamiseksi. Samaan aikaan Pekingiin iski poikkeuksellisen paha saaste-episodi, joka käynnisti laajemman tapahtumaketjun. Paha savusumu jatkui kuukauden, ihmiset eivät nähneet aurinkoa viikkoihin. Ennen pitkää Kiinan sosiaalinen media, esimerkiksi Sina Weibo, jolla on satoja miljoonia käyttäjiä, tulvi viestejä turhautuneilta ja masentuneilta ihmisiltä, jotka halusivat tietää kuinka vaarallista ilmansaasteet olivat terveydelle. Tämä äkillinen kiinnostus ilmansaasteisiin sai Greenpeacen aloittamaan kampanjan hiilen vaikutuksista ilmansaasteisiin. Olin tuolloin hiilikampanjatiimin koordinaattori ja olimme etsineet tapaa tuoda hiilen ongelmat lähelle ihmisten arkielämää kaupungeissa. Tämä keskustelunalku vaikutti vihdoin lupaavalta.

PM2.5 - Kiinan sosiaalisen median uusi trenditermi

Seuraavien kuukausien aikana viestimme eri tavoin perusfaktoja ilmansaasteista Kiinassa, alkaen siitä, että suurin osa savusumusta oli PM2.5 pienhiukkasia, ja altistuminen niille tuottaa terveysriskejä. Loimme virtuaalisen terveyspakkauksen, jolla neuvoimme ihmisiä, miten he voivat suojata itseään, minkälaiset hengityssuojaimet todella vähentävät altistusta. Kartoitimme saatavilla olevan tutkimustiedon ilmansaasteiden lähteistä, ja kerroimme yleisölle tulokset: lähes 40 % pienhiukkasista Pekingin alueella tulee suoraan ja välillisesti hiilen käytöstä. Kartoitimme Kiinan tuhannet hiilivoimalat kartalle ja näytimme miten pitkiä matkoja pienhiukkaset kulkevat ilmassa. Kaivoimme esiin satelliittikuvia saasteisilta päiviltä, jolloin ilmansaasteiden verho peitti koko itäisen Kiinan. Vähitellen vakuutimme toimittajat ja sosiaalisen media siitä, että kyse ei enää ollut kaupunkien liikenteen tuottamista saasteista, eikä ongelmaa voinut ratkaista kaupunki kerrallaan. Tämä oli maailman eniten hiiltä käyttävän maan teollisesta hiilen käytöstä tulevaa saastetta, ja se peitti alleen lähes koko maan väestön. Ainoa tehokas tapa puuttua ilmansaasteisiin oli kääntää hiilen kulutus laskuun.

Greenpeacen materiaalit vastaanotettiin suurella kiinnostuksella sekä sosiaalisessa että perinteisessä mediassa. Vaikka tutkijat olivat nostaneet asiaa esiin ennenkin, varsinaista materiaalia saasteiden lähteistä ja vaikutuksista oli rajoitetusti ja keskustelu niistä oli ollut vaimeaa. Nytkin olimme yksi ainoista tahoista, jotka nostivat terveysvaikutuksia ja päästövähennyskeinoja keskusteluun ja ainoa, joka puhui Kiinan hiilen käytön suhteesta ilmansaasteisiin. Keskustelu sosiaalisessa mediassa lähti hurjaan kasvuun ja muutamassa viikossa PM2.5:stä tuli uusi trenditermi Kiinassa. Yhtäkkiä tiimimme huomasi antavansa useita haastatteluja päivittäin, ja ilmansaasteteema nousi myös median pääuutisaiheeksi.

Kamppailu mittaustiedosta

Yksi keskeisimpia keskustelun aiheita oli havainto, että Kiinan viranomaiset eivät  itse asiassa edes mitanneet pienimpiä PM2.5 pienhiukkasia. Ne ovat paljolti vastuussa näkyvästä savusumusta ja vaarantavat ihmisten terveyden päästessään syvälle keuhkoihin ja verisuoniin. Mittauksia tehtiin vain isommille PM10 hiukkasille, joiden lähteet ja vaikutukset ovat erilaisia, ja jotka tuottivat erilaisen kuvan ilmanlaadusta. Vaikka virallinen ilmanlaatuseuranta näytti Pekingissä hyvää ilman laatua ja sinitaivaita, kuka tahansa saattoi ulos katsomalla todeta, että todellisuus oli huomattavasti harmaampi. Tämä sai kiinalaisen nettiyleisön liikkeelle. Kun viralliset mittaukset osoittivat hyvää ilmanlaatua, ihmiset ottivat kuvia harmaasta taivaasta ja julkaisivat vertailukuvia verkossa.

Keskustelussa myös paljastui, että Kiinan viranomaiset ja yliopistot olivat tehneet koemielessä PM2.5 mittauksia, mutta nämä tulokset, kuten monet muutkin ympäristön saastumiseen liittyvät tiedot, oli määrätty pidettäväksi salassa. Yhdysvaltain suurlähetystö teki tunneittain PM2.5 mittauksia Pekingissä, mutta julkaisi ne vain Twitter tilillään, jota ei Kiinan sisältä helposti pääse seuraamaan. Greenpeace alkoi jakaa vertailutietoa erilaisista mittaustuloksista ja vaati julkisia PM2.5 mittauksia ja varoitusjärjestelmää yleisölle, joka perustuisi näihin mittauksiin. Samalla aloimme vaatia hiilen käytön rajoittamista itäisessä Kiinassa pienhiukkassaasteen rajoittamiseksi.

Weibomyrsky

Keskustelu ilmansaasteista oli sosiaalisessa mediassa muutamassa kuukaudessa yltynyt tasolle, jota voisi kutsua weibomyrskyksi. Kun keskustelu oli raivonnut joitakin kuukausia, Greenpeacen alustavat kampanjatavoitteet toteutuivat äkkiä. Hallitus ilmoitti alkavansa PM2.5 hiukkasten julkiset mittaukset, mikä toi mittaustulokset verkkoon tavallisten ihmisten nähtäväksi. Hallitus myös julkaisi kunnianhimoiset tavoitteet pienhiukkasten vähentämiseksi suurimmissa kaupungeissa. Tiesimme, että toteutuessaan tällä olisi suuri vaikutus hiilen käyttöön Kiinan itäisissä provinsseissa, jotka käyttivät suurimman osan maan hiilestä. Hiilen merkittävä osuus ilmansaasteissa ei tässä vaiheessa vielä ollut merkittävästi esillä julkisessa keskustelussa. Mutta sekä Greenpeace, että Kiinan viranomaiset tiesivät, että ainoa tehokas tapa vähentää ilmansaasteita oli rajoittaa hiilen käyttöä.

Synkimmät hetket ja käänne kirkkaampaan olivat kuitenkin vasta tulossa. Lisää hiilestä ja ilmansaasteista seuraavassa blogissa.

ps. Sinäkin voit antaa  arvokasta apua Kiinan työmme jatkamisessa.