Missä menee vaarallisen ilmastonmuutoksen raja? Kuinka paljon lämpenemistä voimme sietää, ja millainen lämpenemisen taso pitäisi siten asettaa kansainvälisen politiikan tavoitteeksi?

Euroopan unioni linjasi jo yli kymmenen vuotta sitten tavoitteekseen rajoittaa maailman keskilämpötilan nousu kahta astetta pienemmäksi esiteolliseen aikaan verrattuna. Ilmastosopimuksen muut osapuolet ovat olleet haluttomia ottamaan kantaa siihen, minkä suuruinen lämpeneminen on vaarallista, koska se on samalla kannanotto myös päästövähennysten suuruuteen.

Nyt maat eivät voi kuitenkaan enää pakoilla tavoitteiden asettamista. Neuvottelut ovat tulleet siihen vaiheeseen, että on pakko alkaa määritellä, minkälaisia seurauksia Kioton jatkosopimuksella halutaan yrittää välttää. Jos esimerkiksi halutaan pelastaa Amatsonin sademetsä kuivumasta ruohoaavikoksi, ja Grönlannin mannerjää sulamasta merivedeksi, on lämpötilan nousu rajoitettava kahta astetta pienemmäksi.

Voisi kuvitella, että kaikkihan tätä haluaisivat. Kaikki kai haluavat suojella rannikkojaan metrien merenpinnan nousulta, sekä maailman suurinta, ja lajistoltaan rikasta metsäaluetta tuhoutumiselta? Ilmastoneuvotteluissa tämä ei ole kuitenkaan itsestään selvää, sillä lämpötilatavoite edellyttää mittavia päästövähennyksiä. Niihin kaikki eivät ole suinkaan valmiita. Ainakaan tässä vaiheessa neuvotteluja.

Päästövähennyksiksi muutettuna kahden asteen tavoite tarkoittaa sitä, että maailman päästöjen on käännyttävä laskuun vuoteen 2015 mennessä, ja vähennyttävä alle puoleen vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Vastaavasti teollisuusmaiden olisi vähennettävä päästöjään vähintään 30 % vuoteen 2020 mennessä, javähintään 80 % vuoteen 2050 mennessä.

Balin kokouksen yksi keskeisistä kysymyksistä on, saadaanko edellä mainitun suuruisia päästövähennyksiä kirjattua kokouksen päätelmiin. Kehitysmaaryhmä vaatii ponnekkaasti teollisuusmaiden päästövähennystavoitteen (-25 – 40 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä) kirjaamista maakohtaisen tavoitteenmäärittelyn pohjaksi. EU haluaisi puolestaan kirjata em. tavoitteiden lisäksi globaalit tavoiteluvut tuleville neuvotteluille. USA taas ei haluaisi kirjata mitään tavoitelukuja minnekään ja Japani ja Kanada ovat puolestaan yrittäneet junailla päästövähennystarvetta pienemmäksi sorvaamalla vertailuvuotta lähemmäksi tätä päivää.

Viime päivinä on kuitenkin saatu kaksi hyvää uutista, kun sekä Kanada, Islanti ja Sveitsi ovat ilmoittaneet kannattavansa kahden asteen tavoitetta. Ympäristöjärjestöt ovat tehneet neuvottelijoille hyvin selväksi, että näistä neuvotteluista ei voida lähteä kotiin ilman, että yleistavoitteet on kirjattu lukuina paperille, ja lukujen on rajoitettava lämpeneminen kahta astetta pienemmäksi. Piste.

Kaisa Kosonen