Metsää Kainuussa. © Risto Sauso / Greenpeace

 
Talvivaaran kaivoksen kipsialtaan pettämisen seuraukset ovat karmeaa katseltavaa. Vedenjakajalla sijaitseva kaivos uhkaa tuhota vesistöt pitkälle sekä Pohjanlahden että Suomenlahden suuntaan.

Kaikella taloudellisella toiminnalla on jokin vaikutus ympäristöön. Ydinkysymys on arvioida, kuinka suuria riskejä työn ja toimeentulon takia otetaan. Riskien pitää olla hallittavia.

Liian suuret riskit ja haittavaikutukset ovat usein hyvin ilmeisiä. Minulle on ilmiselvää esimerkiksi se, ettei yhdelläkään sukupolvella ole oikeutta päättää tuottaa 100 000 vuotta vaarallisena pysyvää ydinjätettä. Eikä kenelläkään voi olla oikeutta päättää sellaisesta ympäristöriskistä, joka toteutuessaan tekee laajoja alueita elinkelvottomaksi, kuten Tšernobylissä tai Fukushimassa. Tällaisen riskin ottaja syyllistyy ympäristörikokseen.

Kainuun Talvivaarassa on tapahtunut ympäristörikos. Viime kädessä vastuussa on tietysti Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ja henkilöt, jotka istuvat sen hallituksessa. He ovat ottaneet liian suuren riskin tuottaakseen nikkeliä, sinkkiä ja uraania. Toissijaisesti vastuussa ovat viranomaiset, jotka ovat tällaisen riskin sallineet. Ja peiliin on katsottava Greenpeacessakin. Ympäristöjärjestöjen tehtävä on hälyttää, kun joku tällaisia riskejä aikoo ottaa.

Nyt on pelastettava mitä pelastettavissa on. Kaivoksen toiminta on lopetettava, kunnes kaikki ympäristövaikutukset on arvioitu uudestaan, ja riippumattomat asiantuntijat ovat tarkastaneet kaivoksen ja metallitehtaan prosessit ja rakenteet.

Uusia kaivoslupia ei saa myöntää lainkaan kaivoksille, jotka sijaitsevat luonnonarvoiltaan arvokkailla alueilla tai niiden läheisyydessä. Lupia myönnettäessä on noudatettava huomattavasti nykyistä tiukempia kriteerejä vesistöjen ja ympäristön suojelemiseksi. Taloudelliset hyödyt eivät saa painaa vaa’assa, jos toisessa kupissa on mahdollisuus myrkyttää elinympäristömme.

JUHA AROMAA