Öljyä joessa

On myöhäinen ilta, mutta aurinko ei ole vielä laskenut täällä Usinskissa, Pohjois-Venäjällä, jonne saavuin venäläisen kollegani kanssa muutama päivä sitten lumimyrskyn saattelemana.

Arktiksen rajamailla sijaitseva Usinsk on on Komin tasavallan öljypääkaupunki. Vaikka kaupunki on kooltaan pieni, öljyteollisuuden vaikutukset seudulla eivät todellakaan ole pieniä.

Usinsk sijaitsee lähellä jokien valuma-aluetta, joka aikoinaan oli täynnä elämää. Mutta se aika oli aikaa ennen öljyn löytymistä 1970-luvulla. Nyt tilanne on täysin toinen. Alue on muuttunut dystopiaksi, jossa öljy- ja kaasusoihtujen savu värjää horisontin.

Soihduttaminen tuottaa – paitsi massiivisia hiilidioksidipäästöjä –ympäristöön laajan kirjon erilaisia myrkkyjä, joiden tiedetään aiheuttavan syöpää. Venäjän hallitus lupasi 2007 lopettaa soihduttamisen. Tuolloin Venäjä oli vastuussa yli 25 prosentista maailman soihduttamisesta.

Komissa totuus on kuitenkin toinen. Terveysriskien raja-arvo on tuhansia kertoja matalampi, kuin raja-arvo, josta polton kemikaalit haistaa. Tänään, kun ajoin alueella, pystyin tuskin hengittämään yli puoleen tuntiin selvästi erottuvan, ällöttävän hajun vuoksi.  Pystyn edelleen maistamaan hajun suussani.

Soihduttaminen ei kuitenkaan ole läheskään ainoa ongelma. Tänä päivänäkään öljyteollisuutta ja sen turvamääreitä ei valvota. Öljyputket on jätetty ruostumaan ja päättymättömät korjaustoimenpiteet edistyvät raastavan hidasta tahtia. Tämä tarkoittaa sitä, että öljyvuodot ovat viikoittaisia, jos eivät päivittäisiä tapahtumia.

Vierailimme myös eräässä pienessä kylässä, Kolvassa. Paikalliset asukkaat kertoivat jokapäiväisestä elämästään, ja siitä miten öljyteollisuus on siihen vaikuttanut. Kylä on nimetty vieressä virtaavan joen mukaan. Kolva-joki on ollut kyläläisille puhtaan juomaveden ja ruuan lähde. Aiemmin vesi oli niin puhdasta, että sitä saattoi juoda sellaisenaan, ja kaloja oli runsaasti. Tänä päivänä joki tunnetaan lähinnä öljyn värjäämistä jäälautoista. Oikeastaan koko joen pinta on öljyläikkien täplittämä.

Ajat, jolloin joesta saattoi juoda, ovat menneet, eikä kalaa ole juuri jäljellä. Mutta kun kysytään, mitkä ovat olleet pahimmat seuraukset, kyläläiset eivät edes mainitse omaa tilannettaan. Tilanne on pahin alajuoksulla. Koska siellä ei ole kaivoja, alajuoksun asukkaat joutuvat hakemaan juomavetensä edelleen joesta. Tuloksena kylien syöpätapausten määrä on hypännyt pilviin.

Usinskissa tutkin virallisia tilastoja öljyvuodoista. Tilastot kertoivat, miksi tilanne on niin synkkä. Vaikka Komin alueelta ei ole erillisiä tilastoja, Venäjän ympäristöministeri arvioi huhtikuussa, että Arktikselle valuu noin 300–500 miljoonaa litraa öljyä vuosittain.

Katsotaanpa mitä se tarkoittaa.

Muistamme kaikki Meksikonlahden katastrofin, jossa BP:n operoima porauslautta Deepwater Horizon räjähti tappaen 11 henkeä ja aiheuttaen 780 miljoonan litran öljyvuodon Meksikonlahteen. Vuoto oli Amerikan pahin ympäristökatastrofi ja se aiheutti pitkäaikaista vahinkoa lahden herkälle ympäristölle. Karmivat valokuvat ja videot öljyyn tahriintuneista linnuista ja kilpikonnista kertoivat karua kieltä öljyn todellisesta hinnasta.

Mutta Venäjällä jopa 500 miljoonaa litraa öljyä valuu joka vuosi vesistöihin, joista öljy päätyy Pohjoiseen jäämereen. Toisin sanoen – vaikka BP:n öljyvuoto tapahtui tietyllä alueella – sama määrä öljyä, joka riitti tuhoamaan Meksikonlahden ekosysteemin, valuu joka 18. kuukausi Pohjoisen jäämeren kylmiin vesiin.

Silti, jos et asu tai et ole itse käynyt alueella, tuskin edes tiedät minkälainen uskomaton luonnon tuhoaminen on käynnissä.

Se on Venäjän salattu arktinen painajainen.

Greenpeacen kampanjoitsijana olen tottunut kohtaamaan ongelmia ja haasteita, jotka uhkaavat maailmaamme. Aikojen saatossa olen ehkä jopa kovettunut niin, että päivittäiset annokset tuhoa ja välinpitämättömyyttä maapalloamme kohtaan eivät enää lannista minua.

Mutta tällä kertaa minun on myönnettävä, että otan tämän henkilökohtaisesti. Jopa kirjoittaessani tätä tunnen syyllisyyttä siitä, että sanani eivät riitä kuvaamaan sitä, mitä täällä näemme. Rehellisesti sanottuna, en ole varma, voimmeko vielä pelastaa tämän kerran niin kauniin alueen. Mutta tiedän, että jos emme nyt toimi – täällä ja muualla Arktiksella – se mitä näen täällä jää vain jäävuoren huipuksi.

Jon Burgwald on Greenpeace Nordicin Arktis-kampanjoitsija