Kaisa KosonenNyt se sitten koittaa. Balin ilmastokokous, jota on toisaalta odotettu ja toisaalta pelätty. Odotukset ovat korkealla ja panokset kovat.

Näen jo verkkokalvoillani tutuksi tulleet hahmot. Sen sitkeän ja leveästi hymyilevän intialaisneuvottelijan, joka vetää viiksensä ylös turbaanin sisään, eikä osoita yön pikkutunneillakaan väsymyksen merkkejä. Sen Saudi-Arabian heebon, jolla on uneliaat silmät ja pikkutakissa läppä. Se tulee rutisemaan taas öljyntuottajamaiden tarpeesta saada taloudellista kompensaatiota, jos öljyn kysyntä ilmastosopimuksen seurauksena laskee. Portugalin ja Euroopan unionin puolesta neuvotteleva Arthur lienee tehnyt etukäteen mittavia kärsivällisyysharjoituksia säilyttääkseen brittiläisen diplomatiansa kuumimpienkin tunnelmien keskellä.

Ja sitten on ne yli 10 000 muuta kokoustajaa, jotka vipeltävät paperipinojensa kanssa kokouskeskuksen sokkeloissa. Aistin jo tutun ahdistuksen, minkä loputtomat puheet ja tuskaisen pienet edistysaskeleet aiheuttavat.

Vaan tällä kertaa asioissa täytyy olla aivan uusi vire. Tämä ei ole vain yksi sirkus muiden joukossa, vaikka kyseessä onkin jo 13. YK:n ilmastosopimuksen osapuolikokous. Tämä on SE kokous, jonka on jäätävä historiaan uuden, käänteentekevän
ilmastosopimuksen puitteiden luomisesta. Balilla aloitetaan kahden vuoden neuvottelu-urakka, jonka on määrä johtaa Kioton pöytäkirjan jatkosopimuksen solmimiseen Kööpenhaminassa vuonna 2009.

Odotukset tulevan sopimuksen suhteen ovat polleat. Sen on käännettävä maailman päästöt kasvu-uraltaan jyrkkään laskuun viimeistään vuonna 2015, jotta vakavia seurauksia, kuten mannerjäiden sulamista, Amatsonin sademetsien tuhoutumista ja mittaamatonta inhimillistä kärsimystä voitaisiin estää.

Sopimuksen on mullistettava maailmantalous, joka tänä päivänä pyörii fossiilisten polttoaineiden varassa. Maailman 12 suurimmasta yrityksestä 11 on öljy- ja autoalan yrityksiä. Hallitusten olisi nyt löydettävä selkärankansa ja luotava sopimus, joka pakottaa nämä jätit etsimään muita myyntivaltteja.

Lisäksi sopimuksen on synnytettävä vuolaita rahavirtoja rikkaista teollisuusmaista köyhiin kehitysmaihin. Pelkästään jo aiheutettuihin seurauksiin sopeutuminen tulee vaatimaan vähintään 50 miljardia dollaria vuositasolla, minkä päälle räpsähtää vielä teknologiarahoituksen tarve.

Siinä sivussa pitäisi myös pysäyttää trooppisten metsien hävittäminen, ja löytää keinot puhtaan teknologian käyttöönoton vauhdittamiseksi.

Jep jep. Kovat ovat odotukset, mutta niin ovat uhkakuvatkin. Ihmiskunnalla on vaivaiset seitsemän vuotta aikaa kääntää päästöt laskuun. Nämä neuvottelut – seuraavat kaksi vuotta – ovat viimeinen mahdollisuutemme löytää siihen keinot.

Lue IPCC:n tuorein raportti, jos epäilet, että liioittelen.

Vaan nyt ei ole synkistelyn aika! Nyt tehdään historiaa. Ilmastonmuutoksen torjumisesta on jauhettu kansainvälisen politiikan areenoilla jo 20 vuotta – itsekin olen kuunnellut jaarittelua jo seitsemän vuotta – mutta koskaan aiemmin ei poliittinen paine ratkaisevien päätösten tekemiseksi ole ollut niin suuri, kuin nyt. Greenpeace tulee vahtimaan hallitusten toimia paikan päällä erittäin tarkasti, ja erittäin kriittisesti, jotta paine tuntuisi myös kokoussaleissa.

Kaikki ratkaisun avaimet ovat käsissämme. Teknologiaa on, ja rahaa on. Nyt testataan poliittinen tahto.

Pyrin raportoimaan Balilta tämän blogin kautta. Lähettäkää kysymyksiä, jos on jotain epäselvää vaikkapa blogin kommenttiosiossa. Koitan vastata parhaani mukaan, aikataulun salliessa.

Pysykää linjoilla!

Kaisa Kosonen