(julkaistu 14.8. päivitetty la klo 11.58)
Bonnin ilmastokokouksen merkittävimmät tulokset eivät löydy virallisista neuvotteludokumenteista, vaan ilmapiiristä, maiden lausunnoista ja irtiotoista.

Yksiselitteistä on, että suurin neuvotteluja hankaloittava tekijä on teollisuusmaiden haluttomuus kantaa vastuutaan, joka niille historiallisten ja nykyisten päästöjensä ja vaurautensa perusteella kuuluu. Niin kauan kun teollisuusmaat eivät ole valmiita tekemään omaa, jo aiemmin sovittua osaansa, on kehitysmaaryhmä ollut haluton neuvottelemaan omien toimiensa suuruusluokasta ja luonteesta.

Teollisuusmaiden lukemattomien tyhjien lupausten valossa kehitysmaaryhmän neuvottelutaktiikka on hyvin ymmärrettävä. Nyt, kun Kööpenhaminan kokous on jo kulman takana, on siinä kuitenkin suuret riskinsä kaikkein haavoittuvimpien kehitysmaiden kannalta, sillä mitä enemmän suuret päätökset jäävät Kööpenhaminan kokouksen päätettäväksi, sitä vaikeampaa näiden maiden voi olla saada omaa ääntään kuuluviin.

Juuri päättynyt viimeinen istunto tarjosi erikoisen näytöksen siitä, miten kehitysmaiden neuvotteluryhmän rivit ovat hajoilemassa tavalla, jota ilmastoneuvotteluissa ei ole totuttu näkemään. Tällä kertaa kyse oli siitä, kuinka virallisen statuksen keskeisin neuvotteluteksti saa ja lähetäänkö sitä karsimaan vai laajentamaan uusilla ideoilla.

Intia ja Saudi-Arabia jatkoivat samalla jarruttelulinjalla, mitä ne ovat harjoittaneet koko viikon, tekemällä ehdotuksia, jotka olisivat hankaloittaneet neuvotteluprosessia ja tuoneet lisää sivuja tekstiin. Samassa istunnossa vähiten kehittyneiden maiden ryhmän puhemies Bangladesh vaati nopeaa etenemistä ja sivujen karsimista. Afrikan ranskankieliset maat puolestaan vaativat - kehitysmaaryhmän kannan vastaisesti - materiaalin kääntämistä ranskaksi, mikä antaisi tekstille samalla virallisemman aseman. Yleensä niin yhtenäisen neuvotteluryhmän eväät olivat niin levällään, että puheenjohtaja joutui pyytämään ryhmää selvittämään kantansa uudelleen.

Samaan aikaan kokoussalin ulkopuolella vähiten kehittyneet maat ja saarivaltiot julkistivat tänään tiedotteen, jossa nämä 78 maata vaativat toimia, jotka rajoittaisivat maailman keskilämpötilan nousun alle 1.5 asteen esiteolliseen aikaan verrattuna. Maailman päästöt tulisi maaryhmän mukaan kääntää laskuun vuoteen 2015 mennessä ja saada 85 % vuoden 1990 alapuolelle vuoteen 2050 mennessä. Tämä on merkittävä irtiotto kehitysmaaryhmän voimahahmojen, Kiinan ja Intian kannoista. Ne kun eivät ole suostuneet sopimaan vuoden 2050 globaalista päästövähennystavoitteesta, peläten sen vaikutuksia itselleen. Niin kauan kuin teollisuusmaiden tavoitteet ovat niin surkeita, kuin mitä ne ovat olleet, kanta on hyvin ymmärrettävä.

Nämä irtiotot ovat rohkaisevia merkkejä, sillä se kertoo siitä, että kaikkein haavoittuvimmat maat eivät suostu enää tanssimaan Kiinan ja Intian pillin tahdissa, vaan valitsevat oman tiensä. Se, millainen neuvottelutaktiikka toimii isoille maille välttämättä toimi pienimmille ja haavoittuvimmille maille.

Suurempien kehitysmaiden joukossa sillanrakentajan roolia ovat näytelleet erityisesti Meksiko, Etelä-Afrikka ja Brasilia. Etelä-Afrikka on mm. ajanut aktiivisesti lopputulosta, jossa kehitysmaiden toimet ja Yhdysvaltojen päästövähennysvelvoite sovittaisiin kansainvälisoikeudellisesti sitovan sopimuksen alle, jolloin lopputuloksena olisi todennäköisesti kaksi pöytäkirjaa - Kioton pöytäkirja ja Kööpenhaminan pöytäkirja. Tämä on ratkaisumalli, jonka me ympäristöjärjestöt esittelimme kesäkuussa. Intia on vastustanut tällaista vaihtoehtoa kiivasti. Kiina ja Saudi-Arabia ovat myös olleet vastustajien leirissä, mutta heikommalla tarmolla. Todettakoon, että kansainvälisoikeudellisesti sitovan sopimuksen merkittävimpiin vastustajiin kuuluu myös Yhdysvallat.

Näiden kolmen asian ohella neljäs kehitysmaiden rivejä tällä viikolla repinyt kysymys on ollut hiilimarkkinamekanismien tulevaisuus. Tällä hetkellä teollisuusmailla on mahdollisuus rahoittaa kehitysmaissa kompensointihankkeita, joilla ne voivat välttää vastaavat päästövähennykset kotimaassa. Tämä nk. puhtaan kehityksen mekanismi (Clean Development Mechanism) on osoittautunut huonoksi ideaksi, sillä huomattava määrä hankkeista - joidenkin arvioiden mukaan jopa enemmistö - olisi toteutunut joka tapauksessa. Näissä tapauksissa todellista kompensaatiota ei ole tapahtunut ja absoluuttiset päästöt ovat kasvaneet. Monet maat näkevätkin nyt, että mekanismia pitäisi uudistaa radikaalisti ja sen tilalle tai rinnalle pitäisi järkevämpiä vaihtoehtoja. Uudistamisideoita ovat esitelleet mm. monet pienet kehitysmaat sekä Argentiina ja Etelä-Afrikka. Kiina, joka on yksi suurimmista kompensaatiohankkeiden "isäntämaista" ei haluaisi keskustella koko asiasta - ainakaan niin kauan kuin teollisuusmaat eivät saa sovittua omista riittävän suurista päästövähennyksistään.

On tärkeää muistaa, että kehitysmaiden neuvotteluryhmä (G77 & Kiina) on hyvin heterogeeninen joukko maita, joilla on lopulta hyvin erilaiset intressit ja riskit ilmastoneuvotteluissa. Perinteisesti maat ovat kuitenkin nähneet vahvimmaksi neuvottelutaktiikakseen sen, että ryhmän kannat pysyvät yhtenäisenä. Nyt tässä linjassa alkaa näkyä selkeitä muutoksia, ja oletettavaa on, että mitä lähemmäs Kööpenhaminaa mennään, sitä enemmän erot tulevat esiin. Neuvottelujen etenemisen Kaikkein haavoittuvimpien maiden äänen kuulumisen kannalta tämä on hyvä signaali.

Kaisa Kosonen

P.S. Intian neuvottelutaktiikka puhuttaa myös maan sisällä.