Tuulivoima kasvaa Xinjiangisssa, länsi-Kiinassa.

Kiinan hallituksen johtava ilmastoneuvonantaja sanoi eilen kantanaan, että Kiinan tulisi asettaa absoluuttiset rajat hiilidioksidipäästöilleen seuraavassa viisivuotisohjelmassaan, vuoteen 2016 mennessä. Tämä on korkea-arvoisin lausunto Kiinan uusien ilmastotavoitteiden puolesta ja se tuli vain 24 tuntia sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen ympäristövirasto julkisti esityksensä USA:n voimalaitosten päästövähennyksistä. Ilmastopolitiikassa on taas vuosien jälkeen lupaavaa draivia. Taustalla on kansalaisten kasvanut huoli ilmansaasteista ja ilmastonmuutoksesta, joka on muuttanut maiden sisäistä keskustelua.

Olen työskennellyt Kiinan hiilen parissa nyt kolme vuotta. Tässä ajassa ilmansaasteiden ympärille syntynyt kriisi on kääntänyt Kiinan keskustelun hiilen kulutuksesta täysin ympäri. Uskonkin, että olemme todistamassa jälleen erään suuren kiinalaisen käännöksen alkua. Kuinka pitkälle tämä muutos menee ja tuleeko se olemaan tarpeeksi nopea, riippuu monista asioista, joihin lähitulevaisuudessa voimme vielä vaikuttaa.

Historiasta tiedämme, että Kiinan muutokset eivät ole kivuttomia eivätkä ongelmattomia, mutta jos jotain, niin rajuja ne ovat olleet. Jos Kiina pystyy kääntämään hiilenkulutuksensa kasvun laskuun, tästä voi alkaa pysyvä alamäki hiilen käytölle koko maailmassa.

Jo nyt Kiinan kulutuksen kasvun hiipuminen vaikuttaa hiilikaivoksien avaamiseen Australiassa ja Yhdysvalloissa. Kaksi kolmasosaa viime vuosien fossiilisten CO2-päästöjen kasvusta on johtunut yksinomaan Kiinan hiilestä, joten ilmastotaistelussa Kiinan hiilen käytön väheneminen avaa mahdollisuuden tärkeään, ehkä ratkaisevaan käänteeseen. Churchilliä mukaillen, tämä ei varmasti olisi ilmastotaistelun loppu, eikä edes sen lopun alku, mutta siitä voi tulla ilmastotaistelun käännekohta, sen alun loppu.

Miksi uskallan toivoa näin? Kiinan hiilenkulutuksen räjähdysmäinen kasvu on jo hidastunut rajusti ja ensimmäistä kertaa jopa kasvun pysähtyminen on näköpiirissä. Kysymys on enää aikataulusta. Kysynnän hiipuminen ja hiilivarastojen paisuminen näkyy jo hiilen tuotannossa.  Teollisuuden tilastojen mukaan hiilentuotanto jopa väheni huhtikuussa 1,5 % viime vuoteen verrattuna. Hallituksen uuden ilmansaasteiden vähennysohjelman rajoitteet näyttävät purevan hiilen kulutukseen jo nyt, vaikka tavoitevuosi vähennyksille on 2017. Idän suurten teollisuusprovinssien onkin pakko alkaa toimia jo nyt, koska ne eivät saavuta kunnianhimoisia hiilen vähennystavoitteitaan, jos muutokset aloitetaan viime tipassa. Jos tavoitteet toteutuvat suunnitellusti, tällä olisi globaaleja ilmastovaikutuksia, jotka ovat EU:n Kioton sopimuksen vähennysten mittaluokkaa. Silti voimme odottaa, että kyseessä on vasta isomman muutoksen alku. 

Greenpeace julkaisi hiljattain analyysin, joka osoitti, että Kiinan hiilenkulutuksen kasvu on pudonnut viime vuosikymmenen jatkuneen 10 % vuotuisen kasvun jälkeen 3 % tuntumaan, ja tämä on tapahtunut jo ennen isoimpien hiiliprovinssien toimien alkamista. Vaikka Kiinan hiilitilastot ovat monimutkaisia ja eri tilastoissa on eroavaisuuksia, analyysimme näyttää, että ainakin kasvuprosentit ovat olleet melko luotettavia. Siksi pidämme muutoksen mittakaavaa luotettavana, vaikka trendi voi tietysti vielä kääntyä.

Läntisen Kiinan veden puute hidastaa hiilen kasvua

Käänteen mittakaavaan ja aikatauluun vaikuttaa merkittäviä maan sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä. Hiiliteollisuuden puristuessa ilmansaasteiden alla itäisessä Kiinassa, läntinen Kiina on ollut vuotokohta, johon hiiliteollisuuden kasvu on suuntautunut. Laajenemisella on kuitenkin monta rajoitetta, joiden vuoksi hiilen käyttö ei voi siirtyä sellaisenaan länteen. Iso hidaste on hiiliteollisuuden vedenkulutus, joka on näissä Kiinan kuivimmissa provinsseissa todellinen pullonkaula. Hiilijättiläiset kilpailevat vedestä maanviljelyn kanssa. Kun Kiinan jäljellä olevat vesivarat ovat monin paikoin hyvin saastuneita, maan ruokahuoltoon kohdistuu kasvava riski. Tätä riskiä keskushallitus ei halua ottaa. Greenpeace on nostanut hiilen vedenkulutuksen esiin kampanjalla ja viime vuosina olemme onnistuneet saamaan aiheen mediaan, hallinnon asialistalle ja myös tiukempiin vedenkäyttösääntöihin.

Viime vuonna Kiinan hiilitiimimme dokumentoi kenttätutkimuksin maailman suurimman hiiliyhtiön Shenhuan vedenkäyttöä Sisä-Mongoliassa. Vaadimme yhtiötä vetäytymään alueelta, jonka pohjavettä se oli käyttänyt liikaa vuosia, tehden maanviljelyn mahdottomaksi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Greenpeace kohdisti kampanjan kiinalaiseen valtionyhtiöön.

Vaikka ympäristö- ja energiahallinnon johdossa selvästi luettiin raporttiamme, se sensuroitiin Kiinan mediassa täysin. Jatkoimme kampanjaamme lakihaasteiden kautta, viestimällä talousmedioille Hong Kongissa, jossa Shenhua on pörssissä, sekä neuvottelemalla suoraan yhtiön kanssa. Lopulta noin kuukausi sitten yhtiö halusi jälleen tavata meitä ja ilmoitti luopuvansa veden käytöstä paikassa, jonka ympäristötuhoja olimme dokumentoineet. Samalla sensuuri lopetettiin. Myös ympäristöviranomaiset aktivoituvat raportistamme ja ilmoittivat, että alueen vesivarojen käyttörajat on ylitetty. Suurin valtion hiiliyhtiö siis saatiin vetäytymään, mikä varmasti herättelee Kiinan pienempiä hiiliyhtiöitä.

Näemme tämän ennakkotapauksena, joka toivottavasti asettuu uudeksi trendiksi. Uusia tiukempia sääntöjä vedenkulutukselle ollaan toteuttamassa ja vesikysymys tulee nousemaan yhä vahvemmin esiin, kun läntisten hiilikeskusten kasvua mietitään.

Tuuli- ja aurinkovuoto länteen muuttaa talousnäkymiä

Myös taloudelliset tekijät hillitsevät hiilen kasvua lännessä. Sisä-Mongoliasta on tullut paitsi Kiinan hiilivoiman kasvukeskus myös Kiinan tuulivoimakeskus, jossa on neljäsosa Kiinan tuulivoimakapasiteetista. Viime vuosina tuulivoiman ja aurinkosähkön kasvu on ollut yhä laajemmin suuntautumassa pidemmälle länteen, Gansun ja Xinjiangin provinsseihin, jotka samalla haluavat osansa uusiutuvan energian nopeasti kasvavasta korkean teknologian teollisuustuotannosta.

Samaan aikaan hiilen kulutuksen hidastuminen on pudottanut raakahiilen hintaa, mikä on ajanut Sisä-Mongolian ja Shanxin hiilikaivosyhtiöitä rajuihin vaikeuksiin. Osa Shanxin hiiliparoneista on siirtänyt bisneksensä pois hiilestä, jopa takaisin perunanviljelyyn. Sisä-Mongolian hiilibuumissa syntyneestä Ordoksen kaupungista on nyt tullut autiokaupunki, jota ylläpidetään, mutta joka kokoonsa nähden on melkein tyhjä ihmisistä. Kaupunki on Kiinan talouspäättäjille selkeä osoitus hiilen tuottamasta taloudellisesta riskistä, hiilikuplasta, eli hiileen suuntautuvien investointien kannattavuusriskistä. Hetken huuma ei riitä maksamaan mittavia hiili-investointeja takaisin, vaan tuottaa tappiota yhtiöille ja kansantaloudelle.

Osa Kiinan talousjohdosta onkin heräämässä varomaan yli-investointeja hiiliteollisuuteen, koska mitkä tahansa hiilen kasvun rajoitteet tulevina vuosikymmeninä veteen, ilmansaasteisiin tai ilmastopäästöihin liittyen voivat tuottaa isot taloudelliset tappiot hiiliyhtiöitä rahoittaville pankeille. Hiilitrendin muutos muuttaa myös provinssien johtajien näkemyksiä siitä, mikä on tulevaisuuden kasvava teollisuus- ja energia-ala. Keskushallituksen näkökulmasta taas hiilen rajoittaminen ja uusiutuvien edistäminen on osa uutta teollisuusohjelmaa, jossa taloutta hajautetaan pois raskaasta teollisuudesta kohti korkeamman jalostusarvon teollisuutta.

Myös Kiinan hallinnon energiapolitiikka on selkeästi muuttunut kahden viime vuoden aikana. Jopa konservatiivisena uusiutuvien vastustajana tunnettu Kiinan valtion sähköverkkoyhtiö viestii nyt sähkön siirtolinjojen mahdollistavan uusiutuvilla tuotetun sähkön tuomisen läntisestä Kiinasta idän keskuksiin ja että jopa puolet Kiinan sähköstä voi tulla ei-fossiilisista lähteistä. Nyt uusiutuvilla syntyy yli 20 % sähköstä - tuulivoimalla jo enemmän kuin ydinvoimalla. Siirtolinjojen valmistuminen oli viime vuonna osaltaan auttamassa verkkoon syötetyn tuulivoiman nopeaa, jopa 40 % vuotuista kasvua. Tällaisella kasvutahdilla tuulivoimasta ja auringosta tulee jo lähivuosina merkittävä apu hiilen kasvun korvaamiseen ja myöhemmin hiilen vähentämiseen.

Myös hiilen kokonaiskulutuksen ennusteet ovat ministeriöissä muuttuneet. Vielä kolme vuotta sitten Kiinan teollisuusministeriö odotti hiilen kulutuksen kasvavan samaa rataa vuoteen 2035 saakka.  Nyt ministeriön virkamiehen mukaan olisi mahdotonta, että kansalaisten tiukkenevat vaatimukset ilmanlaadun parantamisesta eivät tulisi otetuksi huomioon tulevassa 13. viisivuotissuunnitelmassa, jossa Kiinan hiilen käytön suunta päätetään. Politiikan kulisseissa valmistellaan yhä selvemmin koko maan laajuista hiilidioksidipäästöjen kattoa ja päästökauppaa. 

Käänne ja sen kompastuskivet

Seuraavina vuosina ratkeaa, kuinka pitkälle Kiinan muutos menee. Nähdäkseni käännöksen mittakaavaan ja nopeuteen vaikutaa eniten kolme tekijää. Ensimmäinen niistä on länsimaissa, jotka kipuilevat omien ilmasto-ohjelmiensa kanssa. Ratkaisevassa asemassa tässä on Yhdysvallat, joka on saanut viime vuosina hiilen kulutuksen laskuun, sekä Eurooppa, joka miettii parhaillaan, kuinka tiukkoja 2030 tavoitteita asettaa itselleen. Molempien kunnianhimo ja neuvottelukyvyt vaikuttavat Kiinan seuraaviin ilmastotavoitteisiin. Jos EU ja Yhdysvallat haluavat, ne voivat yrittää valjastaa Kiinan ilmansaastekamppailun edistämään suurimpien ilmastopäästäjien yhteisymmärrystä ja yhteistyötä päästövähennyksissä. Hetki on oikea. Kiina ilmoitti juuri olevansa optimistinen, että se pääsee Kööpenhaminassa sovittuihin ilmastotavoitteisiin ja Kiinan neuvottelijat käyvät parhaillaan alustavia neuvotteluja seuraavista ilmastotavoitteista Yhdysvaltojen ja EU:n edustajien kanssa.  

Neuvottelut tapahtuvat kuitenkin viime vuosien valossa haasteellisessa tilanteessa. Sen sijaan, että USA, EU ja Kiina olisivat sopineet ajavansa päästövähennyksiä ja sitä edistävää tekniikkaa yhteisellä ohjelmalla, maat ovat ajautuneet tullisotaan aurinkopaneelien viennistä syistä, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Toinen solmu on päästövähennysten aikataulu. On epärealistista vaatia samoja tavoitteita EU:lle, Yhdysvalloille ja Kiinalle. Kiinan suuri haaste on kääntää hiilen kulutuksen suunta täysin ympäri ja tässä iso laiva tulee kääntymään väkisinkin hitaasti. Kysymys on aikatauluista. Jos tulevien vuosikymmenien ilmasto halutaan pitää siedettävänä, sekä EU:n että Yhdysvaltojen pitää toimia paljon päättäväisemmin päästöjen vähentämiseksi jo nyt. Obaman hallinnon tuore linjaus voimalaitosten päästövähennyksistä on poliittinen käännekohta, mutta suuruusluokka jättää vielä paljon toivomisen varaa. Samaan aikaan Kiinan päästöjen kasvun pitää pysähtyä ja kääntyä laskuun. Näin toimien olisi vielä mahdollista saavuttaa kahden asteen ilmastotavoite, josta maat ovat sopineet.

Suuri neuvotteluhaaste on maiden sisällä. Kaikissa näissä maissa tahot, jotka haluavat estää ilmastotoimet, käyttävät Kiina-korttia tai länsi-korttia sumeilematta, luodakseen epäluottamusta maiden välille ja epätoivoa toimien onnistumisesta. Vuosikymmenien epäluulon ja syyttelyn jälkeen tämä onkin helppoa. Siksi Greenpeace  on viestinyt erityisesti Kiinan sisäisistä syistä vähentää hiilen käyttöä.

Vaikka ilmastosopua ei syntyisi lainkaan, Kiinan keskiluokan vaatimus puhtaammasta hengitysilmasta tulee rajoittamaan hiilen käyttöä merkittävästi joka tapauksessa. Maan teollisuuspolitiikka tulee ajamaan uusia päästöttömiä energialähteitä. Silti käänne voi hidastua. Nyt Kiinan ilmansaasteohjelma keskittyy kaiken hiilen käytön vähentämiseen, koska hiiltä käytetään teollisuudessa niin paljon, että pelkkä suodattimien lisääminen ei toimi. Mutta keinot saattavat jossain vaiheessa keskittyä vain pienhiukkaspäästöjen vähentämiseen ilmastopäästöjen kasvun kustannuksella. Näin käy, jos toimet keskittyvät suuressa mittakaavassa hiilen muuntamiseen kaasuksi tai liuskekaasun voimakkaaseen käyttöön. Siksi isojen päästäjien välinen ilmastosopu voi antaa pidemmän horisontin muutokselle, joka veisi Kiinaa paikallisten ilmansaasteiden vähentämistä pitemmälle.

Ilmanlaatuohjelman toteutuksesta tuli Kiinan johdolle auktoriteettikysymys 

Kaksi mittavinta hiilen kulutukseen vaikuttavaa tekijää on Kiinan sisällä, kansalaisten tahdosta huolimatta. Toinen niistä on talouden kasvutahti ja sen suunta, josta yllä jo kirjoitin. Kolmas, ehkä tärkein haaste, on uuden ympäristölainsäädännön toteuttaminen. Kiina on nyt kamppailemassa uusien ilmanlaatusäädösten toteuttamisen kanssa. Vaikka provinssien kuvernöörejä ohjaileviin arviointikriteereihin on lisätty ilmanlaatu- ja energiansäästötavoitteet, muutoksen vieminen paikallistasolle vaatii merkittäviä muutoksia ympäristöhallintoon. Kiina uusi juuri ympäristölainsäädäntönsä 25 vuoden jälkeen ja uudistus antaa ilmanlaaturajoitteiden toteuttamiseen aseita, mutta ratkaisevaa on asenne, jolla muutosta ajetaan paikallistasolla.

Lupaavaa tilanteessa on, että maan korkein johto on ulostuloillaan tehnyt ilmansaasteiden vähentämisestä itselleen auktoriteettikysymyksen. Yleensä tällaiset kysymykset ajetaan läpi väkisin, jopa hankalia paikallisjohtajia erottamalla. Tästä nähtiin jo viitteitä, kun hiilen käytön kattoja neuvoteltiin provinssien kuvernöörien ja varapääministerin kesken. Julkaistut hiilen leikkaukset perinteisissä hiiliprovinsseissa olivat kunnianhimoisempia ja provinssien kannalta kivuliaampia kuin osasimme uskoa. Tämä on kuitenkin puolueen johdon näkökulmasta johdonmukaista. Kahden vuoden ilmansaastekeskustelun ja -mittausten jälkeen mittava osa maan keskiluokasta vaatii konkreettista parannusta hengitysilmaansa. Tätä Kiinan johto ei voi olla kuulematta. Ympäristö- ja energiakeskustelun kenttä on siis ratkaisevasti muuttunut. Nyt pelataan suuren mittaluokan valtapeliä siitä, kuka Kiinassa käskee, ja tuleeko uuden hallituksen slogan ”kiinalaisesta unelmasta” toteutumaan vai peittyykö se savusumuun ja keskiluokan maastapakoon. Oma arvaukseni on, että pienten yskimisten jälkeen hiilen kulutuksen ja saasteiden väheneminen tulee toteutumaan.

Harri Lammi

PS. kun luette tätä olen itse palannut Suomeen ja jäänyt kesän ajaksi sapattivapaalle tuulettamaan keuhkojani. Ohjelmassani on vaeltaa muun muassa Lapin vanhoissa metsissä, jotka Greenpeace sai muutama vuosi sitten suojeltua. Hiilitiimimme Kiinassa on sen sijaan täydessä kampajavauhdissa. Uskon, että kuulette heistä taas pian.