Kaisa Kosonen kysyy Gro Harlem Brundtlandilta planetaarisista rajoista korkean tason paneelissa.Muistatko 1990-luvun alun hittibiisin, jonka perushokema kuului: “No no, no-no no no, no-no no no, no-no there’s no limits!”

Tämä biisi pärähtää helposti päässä soimaan, kun lukee Rio+20 -kokouksen päätöstekstiä. Rion kokouksen alla tiedeyhteisö on varoittanut, että olemme jo osin ylittäneet luonnon kantokyvyn, planetaariset rajat, ja että olemme nyt riskialueella, mistä saattaa seurata harppauksenomaisesti eteneviä, mahdollisesti katastrofaalisia ja hallitsemattomia muutoksia, mikäli emme pian palaa turvallisemmille vesille.

Myös resurssien niukkuus on paisuva haaste, joka tulee aiheuttamaan kasvavassa määrin konflikteja ja inhimillisiä tragedioita, jollei siihen puututa ajoissa.

Rion päätösasiakirjasta tämä kiire ja vakavuus puuttuvat. Kaikenlaiset viittaukset planetaarisiin rajoihin (planetary boundaries), resussiniukkuuteen (resource scarcity) tai vaarallisiin kynnysarvoihin (thresholds, tipping points) on poistettu. Edes 20 vuoden takaisesta, alkuperäisessä Rion kokouksessa käytettyä termiä “maapallon kantokyky”ei tekstistä löydy.

Pääsin eilen korkean tason paneelissa kysymään itseltään Gro Harlem Brundtlandilta, (Norjan entiseltä pääministeriltä, jonka komitean raportti “Yhteinen tulevaisuutemme” teki kestävän kehityksen konseptin tunnetuksi vuonna 1987), että mistä tämä tieteellisten tosiasioiden hylkiminen johtuu. Minun jälkeeni puheenvuoron piti kansainvälisen tiedeneuvoston edustaja, joka kiitti minua kysymyksestäni ja painotti myöskin tieteen roolin ymmärtämisen tärkeyttä.

Brundtland totesi, että myös hän oli pistänyt huolestuneena merkille, miten pienessä roolissa tieteelliset tosiasiat raportissa ovat. Hän sanoi suoraan, että ei voi sitä ymmärtää ja että totta kai nämä pitäisi tunnustaa ja hyväksyä toiminnan raameiksi. Hän totesi, että siinä missä Tukholman ympäristökokouksessa 1972 ympäristöä käsiteltiin liian irrallaan kehityskysymyksistä, ne Riossa 1992 saatiin sovitettua yhteen. Nyt heiluri oli sitten heilahtanut toiselle puolelle: ympäristön rooli on liian pieni.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että kansainvälinen tiedeyhteisö on nyt vahvasti ratkaisujen tiellä ja voimiensa tunnossa. Täällä Riossa käynnistettiin virallisesti kymmenvuotinen Future Earth -hanke, joka tulee mobilisoimaan tuhansia tutkijoita tekemään tiedettä uudella, entistä integroituneemmalla ja ratkaisukeskeisemmällä tavalla. Eräs täällä tiedekonferessiin osallistunut tutkija kertoi, että tunnelma oli todella innostunut: “These people [who attended the conference] will never be the same”, hän sanoi.

Tätä viimeistellessä Suomessa on jo täydet juhannushulinat päällä. Täällä viimeiset hallitusten edustajat pitävät viimeisiä puheitaan. Pääsihteerimme Kumi Naidoo on puhunut koko päivän medialle ja meidän viestimme voit lukea täältä. Kun pöly hieman laskeutuu, on aika miettiä seuraavia askeleita.

Siitä olen jo varma, että Rio+20 oheistapahtumineen ja sitä edeltänyt valmisteluprosessi ovat virallisten tulosten ulkopuolella synnyttäneet uudenlaista ymmärrystä haasteista ja niiden ratkaisuista ja luoneet uusia verkostoja, uusia muutosagentteja. Me kansalaisjärjestötoimijat saamme tästä uutta sisua kampanjoihimme, sillä on selvää, että myös meidän on oltava jatkossa paljon, paljon parempia luomaan muutospainetta yhä laajemmilla rintamilla.

Oletko mukana?

Kaisa Kosonen