Kyläläinen Liu Sanhu pyyhkii kämmenellisen hiilipölyä kotonaan Kiinassa, Houshi'erquan kylässä lähellä Fengzhenin voimalan tuhkanhävityskeskusta, Sisä-Mongoliassa. 03/10/2011 (C) Liu Feiyue / Greenpeace

 

Allani aukeaa Marsin kuollut maisema. Näköpiirissäni ei ole mitään elävää, vain punakiviset tasangot ja keltaiset kiviharjanteet. On varhainen aamu Gobin autiomaan yllä. Olen matkalla Kiinaan paikallisen Greenpeacen toimiston energianeuvonantajaksi. Lentomatka Suomesta on lopuillaan, lennämme Sisä-Mongolian yläpuolella alueella, joka on yksi maapallon kuivimmista autiomaista. Se on levittäytymässä kohti asuttuja seutuja vesivarojen ylikäytön ja ilmastonmuutoksen takia. Gobin eloton kamara kertoo siitä, minkä onneksi harvoin tällä planeetalla näkee: miten erilaiselta ja karulta planeetta näyttäisi ilman elävää elämää.

Vähitellen punaruskeiden vuorijonojen välissä alkaa näkyä hentoja orgaanisia linjoja ja niiden vieressä äkisti mutkittelevia linjoja, teitä. Laaksojen pohjilla leijuu ruskehtavaa usvaa. Siellä täällä harsosta nousee pieniä tappimaisia ulokkeita. Ne ovat hiilivoimaloiden piippuja. Pian niitä erottuu altani joka puolelta. Piippujen ympärillä, harson sisältä, erottuu hentoja jäkälämäisiä rakenteita, joita viivat yhdistävät. Sisä-Mongolian kasvavat teollisuuskaupungit yhdistyvät toisiinsa valtateillä, jotka hädin tuskin erottuvat hiilivoimaloiden tuottaman savusumun alta.

Sisä-Mongolia on Kiinan tärkeimpiä hiilikaivosalueita ja sinne on viime vuosina syntynyt suuria hiilivoimaloiden keskittymiä. Näin hiilen kuljetuskustannuksia pyritään laskemaan ja hiilen tuottamille saasteille altistuu vähemmän ihmisiä kuin itärannikon tiheästi asutetuilla teollisuusalueilla. Vapautuvan hiilidioksidin vaikutuksille altistuu tietenkin koko planeetta, esimerkiksi kuivuuskausien ja tulvien kanssa painivat kiinalaiset.

Rikkipesurien kipsiä kuljetetaan voimalaitokselta hiilituhkan kaatopaikalle Huinongissa, Shizuishanissa, Ningxianin autonomisella alueella Kiinassa. 8/3/2011 (C) Liu Feiyue / Greenpeace

 

Kiinan hiili ja tuuli

Kiinan hiilivoimaohjelma on kasvanut vasta viimeisen vuosikymmenen aikana yhdeksi maailman suurimmista päästölähteistä. Se on tehnyt Kiinasta maailman suurimman ilmastopäästäjän, vaikka henkeä kohden mitattuna päästöt ovat vielä noin puolet suomalaisten alapuolella ja tänä vuonna suurin piirtein italialaisten tasolla.

Aurinko valaisee jo vuorenharjanteiden reunat. Hennot viivat nousevat ylös harjanteille, joiden väri alkaa rusehtua ja laaksoissa jo vihertää. Näen vuorten harjanteella seisomassa pieniä valkoisia hahmoja. Ne ovat Kiinan kunnianhimoisen tuulivoimaohjelman etuvartio.

Kiinasta on kahden viime vuoden sisällä tullut myös tuulivoiman johtava maa. Maailman suurin tuulivoimaohjelma käyttää Sisä-Mongolian tuulisia harjanteita laajalla alueella ja on tehnyt kiinalaisista yhtiöistä merkittäviä tuulivoimatekniikan osaajia. Mutta mahdollisuuksia on vielä moninkertaisesti. Seuraavaksi läpimurtoa odotetaan aurinkosähköstä, jossa Kiina on tullut maailman johtavaksi paneelien tuottajaksi.

Lehmien paimentaja hieroo silmiään hiekkamyrskyssä hiilivoimalan tuhkan hävityskeskuksella Yuanboashanin voimalaitoiksella, Chifengissä, Sisä-Mongoliassa. 12/03/2011 (C) Liu Feiyue/Greenpeace

 

Han-kansan savusumuisissa laaksoissa

Lopulta vuorten alta alla syvenee vanha merenpohja, laaja laakso. Saavumme Kiinan väkirikkaiden alueiden ylle, maailman menestyksekkäimmän etnisen ryhmän, Han-kansan laaksoihin. Laakson pohja vihertää varovasti, mutta maata ei juuri enää näe, koska koko laaja alue on paksun ruskean sumun peitossa. Sen alla näkyy viljelysten ja kaupunkien mosaiikki, ja silloin tällöin sumusta pilkottaa laajempi teollisuusalue piippuineen. Vaikka on aurinkoinen aamu, 20 miljoonan asukkaan Peking ei erotu allamme yksityiskohdissaan savun takia.

Koneesta ulos astuessani savusumu iskee nenään kitkeränä, mutta hajuaistimus häviää yllättävän pian. Jäljelle jää vain hiukan kirvelevä kurkku ja tajunta siitä, että ihmiset täällä hengittävät koko elämänsä koneesta näkemääni ruskeaa ilmapuuroa.

Lehmät laiduntavat ja juomat saastunutta vettä Yuanbaoshanin voimalan tuhkanhävitysalueella Chifengissä, Sisä-Mongoliassa. 13/3/2011 (C) Liu Feiyue/Greenpeace

 

Katson kirvelevin silmin ympärilleni keltaisen sumuisessa aamussa ja mietin olenko Suomessa ottanut asioita vähän liian annettuina, itsestään selvinä kuin hengittämäni ilman.

Olen saapunut maahan, jonka päätökset ilmastokysymyksissä ovat nousseet yhtä ratkaisevaan asemaan kuin Euroopan tai Yhdysvaltojen. Siinä missä me länsimaissa yritämme päättää päästöjen vähentämisen tahdista ja siitä, miten voisimme vihertää ylikuluttavaa elämäntapaamme, Kiina joutuu ratkomaan samat kysymykset ikään kuin etukäteen. Minkälaista elämänmuotoa se tulee tavoittelemaan 1,3 miljardille asukkaalleen ja miten se tuottaa tarvikkeita itselleen tai länsimaille? Yhtäältä Kiina tuottaa valtavan määrän kulutustavaraa länsimaiden kuluttajille, mikä tuottaa myös merkittävän määrän sen päästöistä. Toisaalta maan oma kulutus ei ole vielä kunnolla päässyt edes liikkeelle, satoihin miljooniin nousevasta keskiluokasta huolimatta. Maan johto on vielä miettimässä, miten se aikoo ratkoa nämä ongelmat.

Työntekijöitä Dafengin voimalla, Kiinan suurimmalla aurinkosähkön ja tuulen hybridivoimalaitoksella. Voimalalla on sähköverkkoon kytketty 220 MW kapasiteetti. Vuosittainen 23 miljoonan kWh:n sähköntuotanto säästää 7 000 tonnia hiiltä ja 18 600 tonnia hiilidioksidipäästöjä. 11/4/2011 (C) Greenpeace / Zhiyong Fu

 

Kiina kasvaa hyvässä ja pahassa

Kiina kasvaa nyt joka alalla. Se on suurin ilmastopäästöjen lähde hiilen takia, mutta se on myös teknologiaohjelmallaan kaupallistanut tuuli- ja aurinkosähköstä halvempia ratkaisuja maailman markkinoille. Aurinkopaneelien kustannukset putosivat viime vuonna 60 % juuri Kiinan valtavan tuotantovolyymin takia ja tämä näkyy jo Euroopassa. Nyt aurinkosähkön hinnan odotetaan laskevan hiilivoiman tasolle noin vuonna 2015.

Passijonossa seistessäni mietin taas, miten päälläni olevat vaatteet ja kännykkäni itse asiassa palaavat takaisin kotimaahansa, paikkoihin, joita minä olen vasta menossa katsomaan. Kun ne tehtiin, ne tuottivat maan jokiin myrkkypäästöjä ja ilmaan hiilidioksidia. Jo ennen kuin tulin Kiinaan, sen päästöt tulivat omakseni tuotteissa, jotka omistan. Maapallosta on tullut pieni, olemme lähempänä toisiamme kuin voimme käsittää. Tai ehkä käsitänkin: Ei ole mitään tapaa eristää Kiinaa omaksi ongelmakseen. Kiinan ongelmat ovat meidän kulutuskulttuurimme ongelmia. Kiinan ratkaisut ovat meidänkin ratkaisujamme. Jos Kiina epäonnistuu, me epäonnistumme. Olemme matkalla samassa pienessä veneessä, samassa savusumussa.

Harri Lammi

 

Harri Lammi toimii ilmasto- ja energianeuvonantajana Greenpeacen Pekingin toimistolla