Poliittinen tilanne Japanissa

Sanomalehti Mainichin paljastaman vuodelta 2004 peräisin olevan energiaviraston muistion mukaan viraston silloinen johtaja Masaya Yasui käski alaistaan piilottamaan ydinjätteen loppusijoituksesta aiheutuvat kustannukset. Virkamies ei saanut kertoa, että ydinjätteen kierrätys ydinpolttoaineeksi on kalliimpaa kuin sen hautaaminen. Kaksi kuukautta myöhemmin työryhmä suositteli hallitusta myöntämään yli 190 miljardin euron takauksen Rokkashon ydinjätteen jälleenkäsittelylaitokselle.

Väitteet kiistänyt Yasui vastaa nykyään Fukushiman ydinkatastrofin jälkeisestä ydinturvallisuusuudistuksesta.

Kaksi Japanin ydinturvallisuuskomission viidestä komissaarista ja 22 sen 84 jäsenestä sai yhteensä yli 850 000 euron lahjoitukset ydinvoimateollisuudelta vuosina 2004–2009. Komission puheenjohtaja Huruki Madarame sai henkilökohtaisesti yli 40 000 euroa ydinvoimayritys Mitsubishilta, mutta kiistää lahjoitusten vaikuttaneen henkilökohtaisiin arvioihinsa ydinturvallisuudesta.

Itsenäinen asiantuntijaryhmä ryhtyy tutkimaan Fukushiman ydinkatastrofia myöhemmin tässä kuussa. Ryhmän tarkoituksena on tutkia asioita, joita hallitus ja energiayhtiö Tepco eivät ole huomioineet sekä niiden omaa kykyä reagoida onnettomuuteen. Ryhmän työn oletetaan valmistuvan puolessa vuodessa.

Ydinvoiman yleisen hyväksyttävyyden haihtuessa Japanissa ydinvoimayritykset ovat aloittaneet lobbauskampanjan ydinvoimaloiden lähialueiden kunnissa. Tällä hetkellä 48 Japanin 54 ydinvoimalasta on suljettuina, eikä niitä välttämättä voida käynnistää ilman lähikuntien hyväksyntää.

Syyttäjä päätti hylätä viime heinäkuussa ydinvoiman vastaista adressia toimittaneiden aktivistien syytteet. Ryhmää syytettiin julkisrauhan rikkomisesta ja viranomaisten toiminnan häiritsemisestä, koska se oli tuonut adressinsa Sagan prefektuurin hallintorakennukseen.

TEPCO

Japanin hallitus päätti ryhtyä maksamaan korvauksia Fukushiman ydinkatastrofin uhreille itse lukuisten henkilöiden valitettua pitkistä viiveistä korvausten saamisessa energiayhtiö Tepcolta. Katastrofista on jo lähes kymmenen kuukautta, mutta Tepco ei ole vieläkään aloittanut hakemusten kunnollista käsittelyä.

Japanilaisen Sumitomo Mitsui Financial Groupin pääjohtaja Koichi Miyata ilmoitti, että hänen yrityksensä harkitsee lainan myöntämistä Tepcolle. Miyata toivoo Tepcon säilyvän itsenäisenä yrityksenä, vaikka Japanin hallitus saattaa joutua antamaan sille jopa kymmenen miljardin euron pääomaruiskeen. Tepcon pääjohtaja Toshio Nishizawa on ajautunut julkiseen riitaan kauppa- ja teollisuusministeri Yukio Edanon kanssa, koska tämä kielsi Nishizawaa kattamasta Fukushiman katastrofin aiheuttamia kustannuksia sähkön hintaa korottamalla yhtiön jäätyä kiinni vuosikymmenen jatkuneesta ylihinnoittelusta.

Radioaktiivinen saastuminen

Fukushima Daiichin lähialueiden asukkaat valittavat kuntien toisistaan poikkeavista raja-arvoista radioaktiiviselle saastumiselle. Monet kunnat ovat käyttäneet Kansainvälisen säteilysuojelukomission (ICRP) raja-arvoa 0,23 mikrosievertiä tunnissa, mutta jotkut myös jotain muuta rajaa. Tokiossa osa alueista on ilmeisesti kieltäytynyt asettamasta mitään rajaa peläten rajan ylittämisen aiheuttavan vahinkoa maineelleen.

Fukushiman prefektuurin kunnat puhdistetaan, jos niiden maaperän, rakennusten tai jätteen cesiumin säteily ylittää millisievertin vuodessa (0,23 mikrosievertiä tunnissa). Näitä kuntia arvioidaan olevan yli sata.

Chiban prefektuurin Kashiwaan avattu uusi laitos tarjoaa kuluttajille mahdollisuuden tarkistaa ostostensa tai maaperänäytteiden säteily. Laitoksen palvelut ovat erittäin kysyttyjä. Japanin suurin kauppaketju Aeon on alkanut ilmoittaa kaikkien myymiensä tuotteiden cesium-määrät.

54 % viime maaliskuussa Fukushiman katastrofin vuoksi evakuoiduista ei ole vieläkään päässyt palaamaan koteihinsa. Evakuoidut eivät ole halunneet palata mm. säteilyyn liittyvien pelkojen, viivästyneen puhdistamisen, työttömyyden ja suljettuja koulujen vuoksi.

Kansainvälisiä ydinvoimauutisia

Viranomaiset tutkivat Murmanskissa sattuneen ydinsukellusveneen palon syytä. Venäjän puolustusministeriön mukaan radioaktiivisia aineita ei päässyt vuotamaan ympäristöön, vaikka osa miehistön jäsenistä joutui sairaalahoitoon hengitettyään savua.

Espanjan uusi oikeistohallitus saattaa antaa Garonan ydinvoimalalle luvan jatkaa tuotantoa. Tänä vuonna 40 vuotta käytössä ollut Garona piti sulkea vuonna 2013.