Maailmanpankki on levittänyt viime vuosikymmenet menestyksekkäästi kehitysmalliaan, jonka mukaan kaupan vapauttaminen ja talouskasvu ovat paras tie ulos kehitysmaiden ahdingosta. Globalisaatiokriittinen liike on ollut mallin äänekkäin kriitikko.

Kritiikille on perusteita. Liian usein kaupan vapauttaminen ja suuryhtiöiden toiminta on johtanut ympäristön pilaantumiseen ilman paikallisten ihmisten elintason paranemista.

Story of Dosan village

Näin kävi myös Indonesiassa, Kamparin niemimaalla. Paikallinen Dosan-yhteisö eli kalastamalla ja keräämällä metsän tuotteita, kuten kumia ja hedelmiä. Kun Indonesian hallitus alkoi 1990-luvulla avata aluetta ”kehitykselle”, seuraukset olivat masentavat. Elämää pursuavat metsät kaadettiin plantaasien tieltä, vedet saastuivat ja paikallisilta elinkeinoilta hävisi pohja. Vain osa työllistyi plantaaseille ja lopputulos oli yhteisön kannalta huonompi kuin ”kehittymätön” alkutilanne.

Ympäristön kannalta kehitys oli katastrofi. Indonesian sademetsät ja niiden alla olevat turvemaat sitovat valtavat määrät hiiltä. Itse asiassa niin suuret, että jos niiden annetaan tuhoutua, tullaan kamppailu ilmastonmuutosta vastaan todennäköisesti häviämään. Pelottavin seurauksin. 

Onneksi tälle tarinalle on vaihtoehtoja, vaikka talousfoorumien valtaeliitti ei sitä tunnusta. Dosan-yhteisö pääsi mukaan projektiin, jossa yhteisö alkoi jälleen itse käyttää maitaan. Tuhotuille metsämaille on perustettu pienimuotoisia palmuöljyplantaaseja, jotka tarjoavat yhteisölle pysyvää työtä. Tulot tulevat heille itselleen.  

Jäljellä olevia metsiä suojellaan ja vedet ovat yhteisön erityissuojeluksessa. Indonesialaiset kansalaisjärjestöt ovat kouluttaneet paikallisille vesiensuojelua ja plantaasien ympäristövaikutukset ovat vähentyneet, samalla kun sadot ovat parantuneet. Ja tämä kaikki tietysti torjunta-aineiden käyttö minimoiden. Samalla on vähennetty päästöjä, sillä jäljellä olevista turvemaista huolehditaan niin, että ne eivät enää vapauta hiilivarastojaan ilmaan.

Dosan-yhteisön tarina on esimerkki siitä, että Indonesia voisi valita vielä toisen tien. On mahdollista lopettaa sademetsien hävittäminen ja parantaa viljelyä jo raivatuilla alueilla niin, että sadot ja ihmisten elintaso paranevat. Se vaatii vain sitä, että uskomme toisenlaisen maailman olevan mahdollinen.

Sini Harkki

Lue lisää Dosan-yhteisön tarinasta ja Greenpeacen toiminnasta Indonesiassa englanniksi

 

Maailmanpankki on levittänyt viime vuosikymmenet menestyksekkäästi kehitysmalliaan, jonka mukaan kaupan vapauttaminen ja talouskasvu ovat paras tie ulos kehitysmaiden ahdingosta. Globalisaatiokriittinen liike on ollut mallin äänekkäin kriitikko.

Kritiikille on perusteita. Liian usein kaupan vapauttaminen ja suuryhtiöiden toiminta on johtanut ympäristön pilaantumiseen ilman merkittävää elintason paranemista paikallisille ihmisille.

Näin kävi myös Indonesiassa, Kamparin niemimaalla. Paikallinen Dosan-yhteisö eli kalastamalla ja keräämällä metsän tuotteita, kuten kumia ja hedelmiä. Kun Indonesian hallitus alkoi 1990-luvulla avata aluetta ”kehitykselle”, seuraukset olivat masentavat. Elämää pursuavat metsät kaadettiin plantaasien tieltä, vedet saastuivat ja paikallisilta elinkeinoilta hävisi pohja. Vain osa työllistyi plantaaseille ja lopputulos oli yhteisön kannalta huonompi kuin ”kehittymätön” alkutilanne.

Ympäristön kannalta kehitys oli katastrofi. Indonesian sademetsät ja niiden alla olevat turvemaat sitovat valtavat määrät hiiltä. Itse asiassa niin suuret, että jos niiden annetaan tuhoutua, tullaan kamppailu ilmastonmuutosta vastaan todennäköisesti häviämään. Pelottavin seurauksin.  Siksi Dosan-yhteisön tarina koskettaa meitä kaikkia.

Onneksi tälle tarinalle on vaihtoehtoja, vaikka talousfoorumien valtaeliitti ei sitä tunnusta. Dosan-yhteisö pääsi mukaan projektiin, jossa yhteisö alkoi jälleen itse käyttää maitaan. Tuhotuille metsämaille on perustettu pienimuotoisia palmuöljyplantaaseja, jotka tarjoavat yhteisölle pysyvää työtä. Tulot tulevat heille itselleen.  

Jäljellä olevia metsiä suojellaan ja vedet ovat yhteisön erityissuojeluksessa. Indonesialaiset kansalaisjärjestöt ovat kouluttaneet paikallisille vesiensuojelua ja plantaasien ympäristövaikutukset ovat vähentyneet, samalla kun sadot ovat parantuneet. Ja tämä kaikki tietysti torjunta-aineiden käyttö minimoiden. Samalla on vähennetty päästöjä, sillä jäljellä olevista turvemaista huolehditaan niin, että ne eivät enää vapauta hiilivarastojaan ilmaan.

Dosan-yhteisön tarina on esimerkki siitä, että Indonesia voisi valita vielä toisen tien. On mahdollista lopettaa sademetsien hävittäminen ja parantaa viljelyä jo raivatuilla alueilla niin, että sadot ja ihmisten elintaso paranevat.

Sini Harkki

Lue lisää Dosan-yhteisön tarinasta ja Greenpeacen toiminnasta Indonesiassa englanniksi