Greenpeacen suojelu- ja vahtikoira Pättu Loviisan Kukuljärvellä StoraEnson avohakkuusuunnitelmien tutkintapartion mukana 2.10.2012

Suurten globaalien ympäristöongelmien välissä blogissamme zoomataan nyt Loviisaan, pienen Kukuljärven rannalle. Siellä maailman suurin paperintuottaja Stora Enso oli tänään aikonut aloittaa avohakkuut todella kauniissa ja arvokkaassa vanhassa metsässä.

Kukuljärvellä on kaikkea mitä suojelunarvoiselta metsältä edellytetään: lahopuuta, korpia, kallioita, jyrkänteitä, vanhaa kuusikkoa, männikköä, vanhoja lehtipuita. Uhanalaisia luontotyyppejä ja hienoja maisemia. Metsään, järven rantaan ja kallioille merkitty retkeilyreitti levähdyspaikkoineen. Eli jotain aivan muuta kuin tavallinen eteläsuomalainen revitty ja tasapäistetty talousmetsämaisema.

Alueen arvo oli julkistettu sekä ympäristöjärjestöjen että viranomaisten toimesta jo vuosia sitten. Tästä huolimatta Tornator Oy -Suomen kolmanneksi suurin maanomistaja- päätti avohakkauttaa metsän, ja Stora Enso osti puut. Molemmat ovat ympäristövastuullisuudellaan briljeeraavia yhtiöitä.

Stora Enson hakkuukoneiden piti aloittaa tänään. Me tulimme väliin. Kolmimiehinen Luonto-Liiton ja Greenpeacen maastopartio ihan oikealla vahtikoiralla vahvistettuna käväisi metsässä maanantaina. Löysimme 30 uhanalaisen ja muuten erityisen arvokkaan kasvilajin esiintymää parin tunnin työllä.
 
Tämä, jokunen puhelinsoitto sinne ja tänne sekä kiistaa ennakoiva paikallislehden artikkeli saivat Stora Enson siirtämään hakkuiden aloituksen ensi keskiviikolle. Sillä välin kuulemma selvitetään viranomaisten kanssa, olisiko suunnitelmia sittenkin syytä muuttaa.

Siitä kuulemme siis ensi jaksossa. Seuraamme asiaa ja kerromme sitten lisää, toivottavasti emme kuitenkaan paikan päältä. Sillä välin voidaan vain ihmetellä, miksi Stora Enso ja Tornator eivät alun perin hoitaneet selvää asiaa kuntoon, ja miksi vahtikoiria ylipäänsä tarvittiin.

Kuvia alueesta Facebookissamme. Ympäristöjärjestöjen raportit ja kartat löydät täältä. Viranomaisraportti alueen arvoista täällä. Luonto-Liiton metsäblogin merkintä samasta asiasta.