Ydinvoiman puolustajien lempiargumentti on väittää ydinvoiman vastustamista tunneperäiseksi toiminnaksi. En ole ihan varma, onko tällainen henkilöön käyvä argumentointi erityisen järkiperäistä, mutta jätetään se sikseen. Tuorein puheenvuoro ydinvoimasta ja tunteista kuultiin Fingerporin piirtäjältä Pertti Jarlalta.

Jarla kirjoittaa: ”Eri energiantuotannon muotojen hyödyt ja haitat ovat niin monimutkainen suo, ettei voida kiistattomasti sanoa ydinvoiman olevan joka tilanteessa vastustettava vaihtoehto. On täysin mahdollista olla vihreä, ja pitää ydinvoimaa vaikka hiilivoimaa ekologisempana vaihtoehtona.”

Näinhän asia on. Tämän vuoksi esimerkiksi Greenpeacen Energy [R]evolution -skenaario ei lähde liikkeelle ydinvoiman välittömästä alasajosta. Sen sijaan raportissa hahmotellaan vuoteen 2050 ulottuva polku kestävään energiajärjestelmään.

Hiilivoiman tunnettu tuhoisuus ihmisille ja ilmastolle nostetaan hyvin usein esiin ydinvoimakeskustelussa. Mutta miksi ihmeessä pitäisi valita kasvava ydinonnettomuuden riski, ydinjäteongelma ja huoli ydinaseiden leviämisestä, kun kestävä energiatalous on mahdollista ilman niitä? Ilmasto- ja energiapolitiikkaa seuratessa on käynyt myös valitettavan selväksi, että ydinvoiman kannattaminen ja teot hiilivoimasta luopumiseksi kulkevat harvoin yhdessä. Esimerkiksi Suomen ydinvoimalinja ei ole millään tapaa tukenut kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa.

Greenpeacen hiilivoiman vastaiseen kampanjaan voi tutustua esimerkiksi Greenpeace Internationalin, Greenpeace USA:n tai Greenpeace Itä-Aasian sivuilta (Harri Lammin tuore blogi aiheesta). 

Jarla kirjoittaa myös: ”Uusiutuvat energialähteet eivät vielä pitkään aikaan kilpaile hiilen, turpeen tai ydinvoiman kanssa tuotantokapasiteetiltaan samassa sarjassa. Tällä välin voimaloiden lisärakentaminen tulee varmasti jossain muodossa ajankohtaiseksi, eikö niitä vanhojakin pidä uusia? Eli eiköhän jonkinlaista vihreää kantaa näihin aataminaikuisiin tuotantomuotoihin kannata miettiä.”

Käsitys on nimenomaan Suomessa valitettavan tavanomainen. Maailmalla voittokulkuaan tekevää kestävän energian vallankumousta ei ole Suomessa vielä kunnolla hahmotettu. Viime viikolla Tanskan hallitus sopi opposition kanssa suunnitelmasta, joka vie maan 100 % uusiutuvaan energiantuotantoon 2050 mennessä. Puolet sähköstä tuotetaan tuulella jo 2020 mennessä. Ilmastopäästöjä vähennetään 2020 mennessä 40 %.

EU-maissa aurinko- ja tuulivoimatuotantoa lisättiin pelkästään 2011 noin 61 terawattituntia. Se on 2/3 Suomen vuotuisesta sähkönkulutuksesta. Tahti on reippaanlainen, kun huomioi, että Olkiluoto 3 rakentaminen aloitettiin 2005. Ainakin 9 vuoden rakentamisella uutta kapasiteettia saadaan 14 TWh. Hajautetun, uusiutuvan energiantuotannon rakentaminen on käsittämättömän paljon nopeampaa kuin ydinvoiman, etenkin kun pitää mielessä, että uusiutuva teknologia on vasta lähdössä vauhtiin.

Jarla nimeää Greenpeacen ydinvoiman vastustamisen erityisen kiihkomieliseksi. Hän tarjoaa yhden perustelun: 2005 julkaistun tiedotteen, joka tyrmäsi Ranskan ITER-fuusioreaktorihankkeen. Greenpeace ei vastusta fuusiotutkimusta, mutta kannattaa julkisten varojen ohjaamista sinne, missä on mahdollisuuksia löytää todellisia ratkaisuja ilmastohaasteeseen.

ITER-hankkeen kustannus oli tuossa 2005 tiedotteessa 10 miljardia euroa. Se on valtava panostus teknologiaan, jonka kaupallinen käyttö on vuodesta toiseen edelleen kymmenien vuosien päässä. Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden parantamiseen kaivataan kipeästi vastaavia panostuksia. Samoihin aikoihin, vuonna 2003, kaikkien kansainvälisen energiajärjestön IEA:n jäsenmaiden panostukset uusiutuvan energia tutkimukseen ja tuotekehitykseen olivat 841 miljoonaa dollaria.

Suosittelen kaikille lämpimästi The Economist -lehden The dream that failed ydinvoimakokonaisuutta, joka kertoo hyvin niistä syistä, joiden vuoksi ydinvoima tulee jäämään marginaaliseksi energianlähteeksi. 

TAPIO LAAKSO


Lue lisää: Fukushiman opetukset: sääntelyn epäonnistuminen