Japanin ydinonnettomuus näytti, että turvallista ydinvoimalaa ei ole olemassa. Kaikissa tapahtuneissa ydinonnettomuuksissa on tapahtunut se, mitä ei voitu kuvitella tapahtuvan. Niin valitettavasti tapahtuu seuraavassakin.

Antti Blåfield esitti (Helsingin Sanomat 16.3.2011), että joudumme Faustin valinnan eteen. Olemmeko me valmiit vaihtamaan ilmastoriskin ydinriskiin? Kysymys perustuu väärään taustaoletukseen. Blåfield väittää, että ilmastonmuutoksen torjumiseksi ainut nykytekniikalla riittävän kokoluokan vaihtoehto on ydinvoima. Tämä ei pidä paikkaansa.

Faust sai paholaiselta palkaksi kaiken tiedon ja kaikki maalliset nautinnot yhdestä sielusta. Ydinvoiman valitsija saa palkaksi muutaman prosentin maailman energiasta kalliiseen hintaan, mutta sieluja ja ruumiita menee paljon enemmän.

Kansainvälisen ydinenergiajärjestö IAEA:n visiossa ydinvoima pitäisi kaksinkertaistaa vuoteen 2030 mennessä. Nyt ydinvoiman osuus maailman primäärienergian kysynnästä on vain kuusi prosenttia. Kaksinkertaistamisen tuloksena olisi ainoastaan kolmesta neljään prosentin vähennys maailman ilmastopäästöissä verrattuna kehitykseen ilman toimia. Tämä kertoo selkeästi, että ydinvoimalla on marginaalinen merkitys päästöjen vähentämisessä. Sen sijaan sen jatkuvasti aiheuttama uhka ihmisten hengelle ja terveydelle on kaikkea muuta kuin marginaalinen.

Ehdotus ydinvoiman kaksinkertaistamisesta on utopiaa. On helppo tajuta, ettei sellaiseen rakennustyöhön ole maailmassa kapasiteettia, vaikka joku vielä niin haluaisikin. Eikä kaksinkertaistaminenkaan riittäisi, sillä suuri osa maailman reaktoreista – kuten Saksassa juuri pysäytettävät seitsemän reaktoria – ovat käyttöikänsä päässä. Ydinvoiman rakentaminen on niin hidasta ja kallista, ettei sillä voida estää ilmastopäästöjä riittävän paljon ja riittävän nopeasti.

Ydinvoima poistuu keinovalikoimasta todennäköisesti myös sen takia, ettei sille löydy maailman pääomamarkkinoilta rahoitusta. Jo ennen Japanin ydinkauhua kansainväliset luottoluokituslaitokset pitivät ydinvoimaa riskisijoituksena. Vastikään Deutsche Bank ilmoitti vetäytyvänsä Jaitapurin ydinvoimahankkeesta Intiassa. Yhdysvalloissa ei ydinvoimarakentamista ole saatu kannattamattomana käyntiin, vaikka liittovaltio myöntää hankkeille miljardien takaukset. Fukushiman jälkeen turvallisuusmääräykset mitä todennäköisimmin kiristyvät, ja reaktorien hinta kasvaa entisestään.

Onneksi maailmalla oli herätty ydinvoiman mahdottomuuteen jo ennen Fukushimaa. Viime vuonna maailmaan syntyi uutta sähköntuotantoa tuulivoimalla noin 80 terawattituntia – siis melkein Suomen vuosittaisen sähkönkäytön verran. Myös vuonna 2009 uutta tuulisähköä tuli yhtä paljon. Uutta ydinvoimaa sen sijaan on syntynyt vain murto-osa uuden tuulisähkön määrästä. OECD-maissa vain Ranskassa, Etelä-Koreassa ja Suomessa rakennetaan uutta ydinvoimaa. Uutta uusiutuvan energian tuotantoa syntyy kaikkialla, jonkin verran jopa Suomessa, jossa ydinvoimaan sitoutuminen vuonna 2002 hyydytti pahasti investoinnit uusiutuvaan energiaan, mikä on maksanut meille jo tuhansia työpaikkoja. Puhumattakaan siitä minkälaisessa epävarmuudessa saamme elää, jos skandaalien varjostamalle Olkiluoto 3:lle kaikesta huolimatta joku uskaltaa antaa käyttöluvan.

Energiatehokkuuden parantamisella ja uusiutuvan energiantuotannon rakentamisella on ratkaiseva etu. Se on turvallista. Sen lisäksi pystymme vähentämään ilmastopäästöjä nopeasti eikä vasta kymmenen vuoden kuluttua. Uusiutuvan energian avulla voidaan rakentaa myös hajautettua sähköntuotantoa, joka ei petä juuri silloin, kun yhteiskunta on muutoin kriisissä.

Tämä kaikki ei ole vain energiapolitiikkaa. Juuri nyt Japanissa ihmiset pelkäävät henkensä edestä, kun kourallinen ihmisiä taistelee Fukushimassa oman terveytensä – kenties henkensä – uhraten pelastaakseen luonnonmullistuksen runtelemat maanmiehensä säteilysairauksilta ja kuolemalta. Tämä on todellisuutta. Todellisuutta, jota me emme olisi tarvinneet.