Gazprom yrittää salata Siperiassa aiheuttamansa öljykatastrofin

Lehdistötiedote - tammikuu 23, 2014
Greenpeace Venäjä vaatii Venäjän syyttäjäviranomaisia tutkimaan, ovatko Gazprom ja valvontaviranomaiset pyrkineet yhdessä salaamaan Tomskin alueella Siperiassa tapahtuneet öljyvuodot. Juuri päättyneessä kansainvälisessä Public Eye Awards -yleisöäänestyksessä Gazprom valittiin vuoden vastuuttomimmin toimivaksi yritykseksi.

23. tammikuuta 2014

Greenpeace Venäjän analysoimat satelliittikuvat näyttävät Tomskin alueella Siperiassa 71 öljyvuotovuotokohtaa. Gazprom väittää, että kyseessä oli yksi suppea vuoto, jonka jäljet on jo korjattu.

Viime vuoden elokuussa paikallisen kansalaisjärjestön aktivisti raportoi havainneensa öljyvuodon Tomskin alueen pohjoisosassa. Kaksi kuukautta myöhemmin Rosprirodnadzor (Venäjän ympäristöasioiden valvontavirasto) tutki Gazpromin Urmanskoen öljykentän alueen. Virasto ilmoitti, ettei mitään öljyvuotoon viittaavaa löytynyt.

Gazprom itse väitti vuodon olleen hyvin suppea (vain 90 kilogrammaa vuotanutta öljyä) ja että öljy oli jo saatu kokonaan korjattua talteen. Rosprirodnadzor hyväksyi Gazpromin antaman tiedon. Yhtiötä sakotettiin 10 000 ruplan verran, koska se ei ollut ajallaan raportoinut onnettomuuden sattumisesta.

Greenpeace Venäjän analysoimien satelliittikuvien perusteella näyttää kuitenkin siltä, että alueella olisi 71 vuotokohtaa, joiden pinta-ala kattaisi 3,1 hehtaaria. Tämä on huomattavasti enemmän kuin mitä 90 kiloa öljyä voi saada aikaan. On mahdollista, että Gazprom peitti vuodot maa-aineksella saatuaan kuulla, että virastoa oli informoitu asiasta. Tämän vuoksi Greenpeace Venäjä on tehnyt alueesta virallisen tutkintapyynnön Venäjän syyttäjäviranomaisille. Heille on lähetetty myös kuvia, joista ilmenee vuotojen tarkat sijainnit.

Gazprom kuuluu Venäjän viiden saastuttavimman yhtiön joukkoon, sillä yhtiön käytössä olevat vanhat ja ruostuneet putkistot aiheuttavat vuosittain arviolta 2000 öljy- ja muuta myrkkyvuotoa. Gazprom äänestettiinkin tänä vuonna kansainvälisen Public Eye Awards -kilpailun voittajaksi. Public Eye -palkinto annetaan vastuuttomasti toimivalle yritykselle, joka toiminnallaan vaarantaa esimerkiksi ihmisoikeuksia tai ympäristön hyvinvoinnin. Yritys valitaan yleisöäänestyksellä.

”Suurimmassa osassa tapauksista Gazprom maksaa jonkun mitättömän sakon ja peittää vuodon hiekalla. Siinä vastuu, jonka Gazprom kantaa ympäristölle aiheuttamistaan vahingoista”, sanoo Greenpeace Venäjän energiavastaava Vladimir Tšuprov.
”Kun katsoo putkistojen kuntoa ja valtion löyhää valvontaa, ei ole ihme, että öljyvuotojen salailu on yleinen käytäntö niiden puhdistamisen sijasta.”

Öljyvuodoista annettujen korvausten tulisi olla niin korkeita että taloudellinen riski kävisi yhtiöille liian suureksi. Jokin aika sitten Venäjän oikeus määräsi Lukoilin maksamaan 20 miljoonaa Amerikan dollaria Komin alueella aiheuttamiensa öljyvuotojen vuoksi. Ratkaisu perustui Greenpeacen toimittamiin tietoihin vuodosta. Päätös oli askel oikeaan suuntaan, vaikka jääkin vielä yksittäistapaukseksi Venäjällä.

Satelliittikuvien öljyvuodot murentavat entisestään luottamusta Gazpromin vakuutteluihin siitä, että öljyonnettomuuden riski Prirazlomnaja-öljylautalla Barentsinmerellä olisi olematon. Jos öljynporauksen annetaan jatkua Arktiksen äärimmäisissä olosuhteissa, on vain ajan kysymys, milloin onnettomuus lopulta tapahtuu. Prirazlomnaja-öljylautta nousi kansainväliseen huomioon viime syyskuussa, kun Venäjän aseistautunut rannikkovartiosto pidätti 28 Greenpeace Internationalin aktivistia ja 2 freelance-toimittajaa heidän yritettyään osoittaa lautalla rauhanomaisesti mieltään arktista öljynporausta vastaan.

Lisätietoja:

Greenpeace Nordicin Arktis-kampanjasta vastaava Tapio Laakso, puhelin 040 181 6559
Greenpeace Nordicin Suomen viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin 050 369 6202
Greenpeace Nordicin tiedottaja Suomessa Veera Visapää, puhelin 040 518 4516