Greenpeace etsii laitonta trooppista puuta Keskon rautakaupoista

Lehdistötiedote - huhtikuu 4, 2008
Greenpeacen vapaaehtoiset aloittavat lauantaina 5. huhtikuuta kiertueen, jolloin he tarkastavat eri puolilla Suomea sijaitsevien K-Rautojen ja Rautioiden trooppisen puun tarjontaa. Suomessa myydään useita trooppisia puulajeja, jotka ovat todennäköisesti laittomasti hakattuja, eikä nykyinen EU:n lainsäädäntö kiellä myyntiä.

Greenpeace kävi tarkastamassa K-Rautojen sademetsäpuuvalikoiman.

Lauantaina vuorossa ovat pääkaupunkiseudun ja Turun liikkeet. Vapaaehtoiset jakavat kauppiaille ja asiakkaille tietoa eri puulajeista kauppojen ulkopuolella ja pysäköintialueilla. 

- Esimerkiksi parketeissa suosittu merbau on uhanalainen sademetsäpuulaji, jota ei käytännössä saa laillisesti hakattuna. Silti sitä myydään laajasti EU:n alueella ja myös Suomessa. Tarkoitus onkin nyt kartoittaa, mitä trooppisia puulajeja Keskon ketjuun kuuluvissa rautakaupoissa myydään, sanoo Sini Harkki. 

Kauppiaille on lähetetty maaliskuussa kirje, jossa kerrotaan laittomien sademetsähakkuiden ongelmasta ja pyydetään kauppiaita luopumaan ongelmallisten trooppisten puulajien myynnistä.

- S-Ryhmä luopui jo aiemmin tänä vuonna trooppisen puun myynnistä parketeissa.

Syyksi he ilmoittivat, että trooppisen puun alkuperästä voi harvoin olla varma. Myös Kesko voisi seurata hyvää esimerkkiä, tai ainakin luopua trooppisesta puusta siihen asti, kunnes sen voidaan varmasti osoittaa olevan kestävästi ja laillisesti tuotettua, huomauttaa Harkki.

EU:n alueella on laillista myydä muiden maiden lainsäädännön vastaisesti hankittua puuta. Puun laillisuutta ei valvota tulleissa, ja on osoitettu, että laittomasti hakattua puutavaraa pääsee suuria määriä EU:n markkinoille. (1) EU:n komissio valmistelee lainsäädäntöä, jolla laittoman puun pääsy markkinoille estettäisiin. Luonnosta odotetaan aikaisintaan toukokuussa. Greenpeace toivoo, että Suomi kannattaisi lainsäädäntöä ja tukisi sen läpimenoa ja pikaista toimeenpanoa EU:ssa. 

- Kuluttajien tulisi suosia pohjoisia puulajeja, koska kestävästi ja laillisesti hankittuja trooppisia puulajeja on niin huonosti saatavilla tällä hetkellä. Pitkällä aikavälillä tulisi kuitenkin tukea kestävää metsätaloutta tropiikin maissa, mikä on mahdollista ostamalla FSC-sertifioituja tuotteita, lisää Sini Harkki.

Katso myös: 

Greenpeacen vetoomuskampanja Keskolle  

Other contacts:

Metsäasiantuntija Sini Harkki, puhelin 050 5821107 (pääkaupunkiseutu)

Metsäkampanjavastaava Matti Liimatainen, puhelin 0400 346329 (Turku)

Notes:

(1) Raportti A Future for forests, sivu 11, osoitteessa http://www.greenpeace.org/raw/content/international/press/reports/future-for-forests.pdf

Raportti laittoman puun käytöstä Suomessa myytävässä parketissa osoitteessa http://www.greenpeace.org/finland/fi/dokumentit/paivitys-parkettiraporttiin

Lentolehtinen K-Rauta:
http://www.greenpeace.org/raw/content/finland/fi/dokumentit/k-rauta-lentolehtinen.pdf

Lentolehtinen Rautia:
http://www.greenpeace.org/raw/content/finland/fi/dokumentit/rautia-lentolehtinen.pdf