Lehdistötiedote - toukokuu 11, 2010
Hallitus on arvioinut esittämänsä tuulivoiman tukijärjestelmän aiheuttamat kustannukset noin sata miljoonaa euroa liian suuriksi, eli kaksinkertaisiksi todellisiin kustannuksiin verrattuna. Kyse on puhtaasta laskuvirheestä. Korjatun arvion mukaan tuulivoiman tukeminen maksaa veronmaksajille vuonna 2020 noin 100 miljoonaa euroa. Toisaalta järjestelmä säästää sähkön käyttäjille noin 100 miljoonaa euroa alentamalla sähkön markkinahintaa.
Samansuuruinen investointi tuulienergiaan tuottaa viisi kertaa enemmän työpaikkoja kuin ydinreaktori.
"Hallituksen vuodelle 2020 tuulivoiman tukemiseen lupaamalla 200
miljoonalla eurolla saadaan melkein kaksinkertainen määrä
tuulivoimaa hallituksen arvioon verrattuna. Tuulivoiman tavoitetta
on korotettava. Ylijäävä raha voitaisiin käyttää esimerkiksi
tarjouskilpailuun merituulivoiman rakentamisesta vuosikymmenen
loppupuoliskolla", sanoo Greenpeacen energiavastaava Lauri
Myllyvirta.
Tuulivoiman tukijärjestelmä takaa tuottajille 83,50 euron
tuottajahinnan megawattitunnilta. Hallituksen käyttämä arvio sähkön
markkinahinnalle on 50 euroa vuonna 2020. Arvio tuulivoiman
tukijärjestelmän kustannuksista on saatu näiden kahden hinnan
erotuksena, joka on 201 miljoonaa euroa, kun tuulivoiman tuotanto
on kuusi terawattituntia.
Hallituksen laskelmassa sähkön hinta-arvio on kuitenkin
ilmoitettu vuoden 2007 euroissa, ilman inflaatiota. Kyseessä on
selvä laskuvirhe. Inflaatio ei ole nolla vuodesta 2007 vuoteen
2020.
Kahden prosentin inflaatiovauhdilla sähkön nimellishinta vuonna
2020 olisi hallituksen ennusteella 66 euroa megawattitunnilta.
Tuulivoiman tukijärjestelmässä ei sen sijaan ole mekanismia, joka
korottaisi tuottajahintaa inflaation mukana, joten tuottajahinta on
vuonna 2020 edelleen 83,50 euroa megawattitunnilta. Näiden kahden
luvun erotus on vain 105 miljoonaa euroa 201 miljoonan sijasta.
"Laskelmiin jäänyt massiivinen laskuvirhe korostaa
energiapäätösten valmistelun hätäisyyttä. Eduskunnan on vaadittava
uudet laskelmat, joissa tuulivoiman määrä on päivitetty",
Myllyvirta vaatii.
Suomeen on valmisteilla noin 9000 megawatin edestä
tuulivoimahankkeita. Jos kaikki hankkeet toteutettaisiin, ne
tuottaisivat reilusti enemmän sähköä kuin Suomen nykyiset neljä
ydinreaktoria tai kaksi kertaa niin paljon kuin Olkiluoto 3.
Hallitus tähtää 2000 megawatin sähköntuotantoon tuulivoimalla
vuonna 2020, mikä vastaa puolta Olkiluoto 3:n tuotannosta.
Kalvosarja laskuvirheestä
Other contacts:
Energiavastaava Lauri Myllyvirta, puhelin 050 362 5981
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin 050 369 6202