Laittomia ryöstökalastusaluksia Port Louisissa, Mauritiuksella.
1970-luvulla vastaava lukema oli noin 60 prosenttia. Tuolloin
kestävästi kalastetun tai peräti kokonaan kalastamattomien kantojen
osuus oli kuitenkin 40 prosenttia maailman kannoista. Tänä päivänä
tuo prosenttiosuus on laskenut 20 prosenttiin, jossa on vähennystä
viisi prosenttia kahden vuoden takaisesta tilanteesta.
- EU:n luokattoman huono valvonta, jatkuva laiton kalastus ja
liian suuri kalastuslaivasto samoin kuin kalastukselta suljettujen
mertensuojelualueiden puute on suurin syy siihen, että kala on
katoamassa meristämme, sanoo Staffan Danielsson, Greenpeacen
merikampanjavastaava.
EU:n komissio totesi viime vuonna, että yhteinen
kalastuspolitiikka on epäonnistunut ryöstökalastuksen rajoittamisen
suhteen, ja että EU:n on pakko muodostaa uusi kanta kalastuksen
rajoittamistoimenpiteitä silmällä pitäen. Vastuuta kalastusasioista
EU:n sisällä on vuodenvaihteesta alkaen kantanut Ruotsi, jolla on
näin erityisen vastuullinen asema kalastuspolitiikan uudelleen
muodostamisessa.
FAO:n raportti toteaa myös, että ilmastonmuutos vaikuttaa jo
maailman kalakantoihin. Lämpimän veden lajeja siirtyy kohti napoja,
ja lämpötilan vaihtelut vaikuttavat vuodenaikojen vaihteluun, mitä
puolestaan saattaa johtaa odottamattomiin muutoksiin
ravintotilanteessa ja sen myötä lisääntymisessä.
- Kehitys on huolestuttava. Merien ekosysteemit ovat jo
kestokykynsä äärirajoilla, minkä johdosta ilmastonmuutoksen
aiheuttamien vaikutusten vastustuskyky on heikentynyt.
Tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että laajat
mertensuojelualueet parantavat meriluonnon sietokykyä kaikenlaisen
häiriön varalta, sanoo Danielsson.
Myös Itämeren alueelta löytyy useita erilaisia
luonnonsuojelualueita, mutta ei yhtään erityistä
mertensuojelualuetta, jolla kaupallinen kalastus olisi kielletty.
Myös Itämeri kärsii ylikalastusongelmasta. Itämeren turskan kannat
ovat heittelehtineet, ja tieteelliset suositukset on jatkuvasti
ylitetty kalastuskiintiöitä laadittaessa. Mertensuojelualueet,
joilla kaupallinen kalastus on kielletty, ovat osoittaneet, että
suojelu voi hyödyttää sekä meriluontoa että kalastusta. Kalojen
kannat tällaisten alueiden lähistöllä ovat vahvistuneet ja kalojen
keskikoko suurentunut.
Greenpeace kehottaa EU-maiden hallituksia ajamaan lainsäädäntöön
muutosta, joka mahdollistaisi jäsenvaltioille mertensuojelualueiden
perustamisen ja kaupallisen kalastuksen kieltämisen näillä
alueilla.
FAO:n raportti "The State of World Fisheries and
Aquaculture"
FAO Nordenin lehdistötiedote lisätietoineen
(ruotsiksi, englanniksi)